Silja, Selja

Autot

Bensan hinta nousussa kesää kohti – ”Hintojen nostamiselle ei ole paineita”

Julkaistu:

Polttoaine
Öljy- ja biopolttoaineala ry:n toimitusjohtajan Helena Vänskän mukaan valuuttakurssit vaikuttavat bensalitran hintaan enemmän kuin raakaöljyn hinta.
Hintaseurantasivusto Polttoaine.netin epävirallisen tilaston mukaan sunnuntaina 95 E 10:n keskihinta oli Suomessa 1,524, 98 E 5:n 1,587 ja dieselin 1,34 euroa litralta.

Huhtikuun puolivälissä Öljy- ja biopolttoaineala ry:n tilastoissa 95 E 10:n keskihinta oli hiukan alle 1,50 euroa. Öljy- ja biopolttoaineala ry:n toimitusjohtaja Helena Vänskä pitääkin hintavertailusivuston epävirallista tilastoa tämän hetken tilanteesta uskottavana.

Vertailun vuoksi viime vuonna huhti-toukokuussa 95 E 10:n litrahinta huiteli yli 1,60 eurossa ja dieselin 1,50 eurossa.

Polttoaineen uutisoitiin viime syksynä olevan ennätyksellisen edullista. Samaan aikaan myös raakaöljyn hinta pysytteli voimakkaassa laskussa. Öljyn hinta oli matalimmalla tasolla vuosikausiin tammikuussa, jolloin tynnyrillisen hinta pysytteli alle 50 dollarissa.

Raakaöljyn matala hinta ei kuitenkaan heijastunut polttoaineiden hintoihin niin voimakkaasti kuin kuluttajat ehkä toivoivat, vaikka 95 E 10:n keskihinta kävi tammi-helmikuussa alle 1,40 eurossa. Vänskä muistuttaa, ettei öljytuotteiden hinta mene yksi yhteen raakaöljyn hintojen kanssa.

– Dollari on suhteessa euroon vahva. Se on yksi syy, joka selittää näinkin korkeita kuluttajahintoja.

Öljyn hinnan pitäisi pysyä maltillisella tasolla

Viimeisten kuukausien ajan raakaöljyn hinta on ollut nousussa. Tällä hetkellä tynnyrin hinta on noin 64 dollarissa.

– Analyytikoiden mukaan raakaöljyn hinnan pitäisi pysyä seuraavat pari vuotta maltillisella tasolla, noin 60–70 dollarin välillä. Siitä näkökulmasta polttoaineiden hintojen nostamiselle ei siis ole paineita, Vänskä näkee.

Hän kertoo, että raakaöljyn hintaa enemmän bensalitran hintaa heiluttelevat Suomessa todennäköisesti valuuttakurssien vaikutukset, kysynnän ja tarjonnan lait sekä verotus. Polttoaineveroa väläyteltiin vaalien aikaan korotuslistalle, koska sitä kautta voitaisiin saada lisää varoja esimerkiksi teiden kunnossapitoon.

– Hinta vaihtelee myös vuodenaikojen mukaan. Kesäksi tulee yleensä kysyntäpiikki ja silloin hinnat ovat korkeammalla.

Kuluttajahintatilastojen mukaan litrahinnat ovatkin olleet korkeimmillaan heinä-elokuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    6. 6

      Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

    7. 7

      Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    8. 8

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    9. 9

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    10. 10

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    6. Näytä lisää