Autot

IS koeajoi: Suzuki Vitara tuli takaisin – otimme ajoon GLX-mallin

Julkaistu:

ensitesti
Suzuki Vitara on katumaastureiden pioneereja. Ajoimme mallin uusimman sukupolven tuoreeltaan kotimaisilla teillä ja pientareilla.
Liki 30-vuotias Suzuki Vitara on katumaasturihistorian uranuurtajia. Se oli aikoinaan ensimmäisiä kompakteja pikkumaastureita, joilla ajaminen oli kohtalaisen mukavaa.

Myös uutuus on edelleen pienikokoinen. Käytännössä esimerkiksi takapenkille ei tahdo mahtua kolmea täysikokoista aikuista, sillä sekä leveys että polvitila loppuvat kesken.

Edessä 190-senttinenkin kuljettaja saa hyvän ajoasennon, eikä penkeissä ole mitään moitteen sijaa. Ne ovat tukevasti topatut, antavat mukavan sivutuen ja reisitukeakin löytyy todella hyvin. GLX-mallin jakkarat ovat myös aina mokkanahkaa, mikä antaa hyvän pidon takapuolelle.

Tavaratila on odotetusti kompakti. Konttiin mahtuu näppärästi, mutta yksinkertaisesti toimiva välipohja poistamalla 375 litraa tavaraa. Se on hieman enemmän kuin muissa saman kokoluokan autoissa. Sähköavausta luukista ei löydy.

Vitaraa tuodaan Suomeen ainoastaan yhdellä moottorivaihtoehdolla. Sen ytimenä on S-Crossista tuttu 1,6-litrainen vapaasti hengittävä bensiinimoottori. Voimaa kone tuottaa 134 hevosen verran, mutta se kaikki löytyy vasta selvästi ylärekisteristä.

Alle neljän tonnin kierroksilla Vitara on siten nykyautoksi hiukan hengetön ja esimerkiksi reipas kiihdytys liikennevaloista vaatii tarpeetonta polkemista. Sekalaisessa, mutta aavistuksen maantiepainotteisessa koeajossa polttoaineenkulutus painui 6,8 litran tuntumaan.

Vaihteistona on viisivaihteinen manuaali. Optiona autoon saa myös kuusilovisen automaattilaatikon mikä ehkä sopii nykymaasturin henkeen hieman paremmin.

Kilpailijoistaan Vitara eroaa siinä, että se on aina nelivetoinen, eikä kaksivetoista versiota ole edes saatavana Suomen markkinoilla.

Keskikonsolista löytyy ajotapavalitsin, jolla nelivetojärjestelmän toimintaa voi säätää. Auto-asennossa Vitara on etuvetoinen, neliveto kytkeytyy päälle auton havaitessa luistoa.

Sport-asento jakaa takapyörille voimaa auton tasapainottamiseksi, Snow –asento on tarkoitettu huonoihin olosuhteisiin ja Lock-nappi kytkemällä auto jakaa voimaa yhtä paljon eteen ja taakse.

Kunnon vanhan ajan tyyliin nimetyt varusteversiot eli GL ja GLX tarjoavat varsin hyvin rahalle vastinetta.

Ajamamme GLX-version listalta löytyy esimerkiksi automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä, adaptiivinen vakionopeudensäädin, parkkitutkat kameralla, automaatti-ilmastointi ja 7-tuumaisella kosketusnäytöllä varustettu navigaattori.

Viimeinen näistä saa kuitenkin pyyhkeitä, sillä sen näyttö heijastelee ikävästi auringossa ja kerää sormenjälkiä todella herkästi.

Radion äänenvoimakkuuden säätö tapahtuu sormea näytön reunalla liu’uttamalla – tosin sille löytyy napit myös ohjauspyörästä, yhdessä 15 muun näppäimen ohella.

Muutamista ikiaikaisista japanilaisuuksista uudessa Vitarassa on päästy eroon: kojelaudan perinteinen vihreä digitaalikello loistaa poissaolollaan, ja on korvattu tyylikkäällä viisarikellolla. Sen sijaan penkinlämmittimen kytkimet ovat perinteisesti tulitikkurasian kokoiset.

Kokonaisuutena Vitara on siis hintaansa nähden erittäin runsaasti varusteltu.

Ajossa Vitara ei pyri peittelemään maasturimaisuuttaan. Se nojaa kurveissa hieman ulkopuolen pyörille, mutta kulkee talven urauttamilla teillä mukisematta ja tasaisesti. Melutaso pysyy hyvin kurissa, 80km/h vauhdissa kesärenkailla ja karkealla asvaltilla sisämelu on 79 dB.

Ohjaus on melko neutraali, ei niin nopea kuin henkilöautoissa, mutta kuitenkin aivan tämän päivän standardien mukainen. Vaihteisto on täsmällinen, vaikka kaipaakin tietysti ahkeraa käyttöä ylävireisen koneen johdosta.

Kaikkiaan Vitara on mainio neliveto. Tilaa löytyy pienelle perheelle juuri sopivasti, nelivetosysteemi on paljon vakavammin otettava kuin monissa kilpailijoissa, ja varustelu on melkoisen kattava hintaan nähden.

Ota kantaa

Muistatko vielä Vitara-mallinimen 1980-luvulta?

Kyllä 85% Ei soita kelloja 15%
Ääniä yhteensä 1863

Suzuki Vitara 1.6 VVT 4WD GLX

Moottori R4, 1586 cm³, 88 kW (134 hv)/6000 r/min, 156 Nm/4400 r/min Suorituskyky ei ilmoitettu Kulutus ei ilmoitettu 95E CO2-päästöt 134 g/km Voimansiirto M5, neliveto Mitat p 4175, l 1775, k 1610 mm, akseliväli 2500 mm, omamassa 1185 kg, tavaratila 375–710 l, tankki 47 l Hinta 25390 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt