Tenho, Max

Autot

Audi jättää tila-autot VW:n huoleksi

Julkaistu:

AUDI
BMW on äskettäin tuonut markkinoille kaksi etuvetoista tila-autoa, mutta arkkivihollinen Audi ei aio lähteä samaan kelkkaan.
Saksalaisten keskiluokan autonvalmistajien kisa käy ehkäpä kuumempana kuin koskaan. Audi, BMW ja Mercedes taistelevat samoista asiakkaista lähestulkoon kaikissa koko- ja hintaluokissa.

Samainen kilpailu on pakottanut kaksi näistä valmistajista lähtemään oman epämukavuusalueen ulkopuolelle. Kyseessä ovat vieläpä ne konservatiivisimmat merkit: Mercedes valmistaa täyttä päätä etuvetoisia kompaktiluokkalaisia sekä tila-autoja, samoin BMW esitteli juuri omat etuvetoiset tila-autonsa.

Teknisellä etumatkalla yleensä rintaansa röyhistelevä Audi kuitenkin ilmoitti hiljattain, että sillä ei ole aikeita lähteä samaan junaan mukaan. Audin kehitysjohtaja Ulrich Hackenberg ilmoitti hiljattain pidetyssä lehdistökonferenssissa, että Audi jättää korkeakoristen tila-autojen teon emomerkki Volkswagenin vastuulle, eikä ole tuomassa sellaista autoa mallistoon.

Audin lähihistoriasta tosin löytyy pieni syrjähyppy tähän suuntaan: se valmisti VW Polon kokoluokkaan menevää A2-mallia reilut 10 vuotta sitten. Täysalumiinikorinen A2 oli taloudellinen floppi: vaikka se oli näppärä ja vähällä polttoaineella kulkeva, vierasti suuri yleisö Audin rohkeaa kokeilua.

Audilla on putkessa lähimmän viiden vuoden aikana melkoinen määrä uutuuksia. Konsernijohdon mukaan esittelyyn tulee yli 60 uutta automallia, mutta merkki pitää kiinni nykyisestä paletista. Henkilöautomallistoa täydennetään katumaastureilla – tila-autot jätetään Volkswagenille.

Ota kantaa

Onko korkeakorisia tila-autoja jo liikaa?

Ei, lisää vaan 32% En osaa sanoa 17% On todella 51%
Ääniä yhteensä 1290

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    3. 3

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    4. 4

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    5. 5

      Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

    6. 6

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    7. 7

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    8. 8

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    9. 9

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    10. 10

      Ursa: Maastoon on voinut pudota kymmeniä kiloja meteorin kappaleita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    3. 3

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    4. 4

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    5. 5

      Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

    6. Näytä lisää