Rasmus, Asmo

Autot

Perussuomalaisten veroehdotuksella yllättävä seuraus - näin sinun autosi arvo putoaisi

Julkaistu:

Perussuomalaiset ajavat autoveron poistamista ensi vaalikaudella. Finanssisihteeri Jukka Mattila valtiovarainministeriön vero-osastolta arvioi, että autoveron poistaminen aiheuttaisi muutoksen suomalaisten varallisuuteen, kun ihmisten aiemmin ostamien autojen arvo putoaisi.
– Asiassa puhutaan niin isosta muutoksesta, että on vaikeaa etukäteen arvioida, minkä kokoisia arvonalennukset olisivat, mutta on selvää, että sellaista tulisi tapahtumaan, finanssisihteeri Mattila sanoo.

Valtiovarainministeriöstä arvioidaan, että lakimuutoksen voimaantulovuotta edeltävänä vuonna ostettujen autojen arvo tulisi alas todennäköisesti liki autoveroa vastaavalla summalla, vähintäänkin uutta vastaavaa autoa alemmalle tasolle.

– Jos vaikka ylihuomenna poistuisi autovero ja olisin tänään ostanut Skoda Octavian, jonka hinta olisi ollut 5600 euroa kalliimpi kuin ylihuomenna, autooni kohdistuisi melkoinen arvonalennus. Tuskin kukaan siitä minun maksamaa määrää enää maksaisi, vaikka kyseessä olisi täsmälleen sama malli ja ajamaton, Mattila sanoo.

Ministeriön mukaan veron poistamisesta seuraisi äkillisiä kertaluontoisia varallisuusarvojen laskuja, jotka olisivat sitä suurempia mitä uudempi aiemmin ostettu auto on ja mitä korkeampaa veroa siitä on maksettu.

Vanhempien käytettyjen autojen kohdalla tilanne olisi se, että niiden jälleenmyyntiarvo laskisi, koska uusien autojen hinnat putoaisivat ja näin ollen ne olisivat helpommin hankittavissa. Tästä syystä kaikkien, myös vanhempien, autojen arvo laskisi.

Valtiovarainministeriö selvitti tullin tietojen pohjalta, paljonko autoveron poistaminen vaikuttaisi eri autojen kohdalla. Koska autovero on arvoperusteinen vero, olisi euromääräinen hinnanlasku suurempi kalliimmissa autoissa.

– Autoveron rakenteessa veroprosentti perustuu CO2-päästöihin, ja sen jälkeen veroprosenttia sovelletaan verotusarvoon eli auton arvoon. Jos ostaa todella arvokkaan auton, siitä maksaa todennäköisesti enemmän autoveroa, Mattila sanoo.

Valtiovarainministeriöstä arvioidaan myös, että pyyntihinta ei todennäköisesti muuttuisi autoveron putoamista vastaavalla määrällä, vaan osa muutoksesta jäisi autokauppiaiden katteisiin.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan puolueen autoveron poistamiseen kuuluva pitkän tähtäimen suunnitelma liittyy suomalaisten ostovoimaan parantamiseen, sillä että bensankulutus vähenisi uusilla autoilla.

– Asia vaikuttaisi välillisesti sitä kautta myös varallisuuteen.

Slunga-Poutsalo myöntää, että muutoksella voisi olla ikäviä seurauksia niille, jotka myisivät kalliiseen hintaan ostettua autoaan, kun sen arvo olisi pudonnut autoveron poistamisen vuoksi.

– Toki on sellainen puoli, mutta en näe sitä niin suurena ongelmana kokonaisuuden kannalta. Enemmän minua kiehtoo tässä ajatuksessa se, että me pääsisimme vihdoinkin Euroopan tasolla suomalaisessa autokannassa.

Mitä merkitystä voisi olla Suomen taloudelle, jos kaikkien autonomistajien varallisuus laskisi?

– Olemme käyneet keskustelua monen autokauppiaan kanssa siitä, miten tämä kannattaisi tehdä, eli onko kertarysäys parempi kuin edetä asteittain. Asia täytyy selvittää. Ei ole tarkoitus saada autokauppiaita pinteeseen eikä myöskään ihmisiä, jotka ovat vähillä varoillaan juuri ostaneet kalliin auton.

Slunga-Poutsalo ei näe ongelmaa siinä, että autoveron poisto laskisi eniten kalliiden autojen hintoja.

– Hinta laskisi niin, että tavallisellakin ihmisellä olisi siihen varaa.

Eli haluatte, että myös tavalliset ihmiset pääsisivät hienon Mersun rattiin?

– Voihan sen noinkin kärkevästi kommentoida. Normituloisellakin ihmisellä olisi varaa ostaa turvallinen ja vähäpäästöinen auto. Voi olla, että rikkaalla on sitten halvempi auto, muttei rikkaalle ole sillä hinnalla muutenkaan väliä.
Autovero tuo valtiolle noin miljardi euroa vuodessa. Perussuomalaiset haluaisivat alentaa myös energiaveroa.

– Tarvittavat rahat otettaisiin muun muassa kehitysavusta, syöttötariffeista ja muista vastaavista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    4. 4

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    5. 5

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    6. 6

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    7. 7

      245 ihmistä hyppäsi sillalta alas – tältä näytti hurjapäinen ennätysyritys

    8. 8

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    9. 9

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    10. 10

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    4. 4

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    5. 5

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    6. Näytä lisää