Tenho, Max

Autot

Hyppääkö Lexus mukaan pikkuautomarkkinoille?

Julkaistu:

UUTUUS
Etuvetoinen Lexus on jo nähty. Onko merkin seuraava aluevaltaus ylemmän laatuluokan kaupunkiauto?
Toyotan ylähyllyn sisarmerkki Lexus on totuttu näkemään suurten ja ylellisten edustusautojen valmistajana. Leimallisesti Lexus tunnettiin ennen lähinnä teknisesti hyvin hienoista takavetoisia sedaneita, kunnes se aloitti maasturien ja lopulta myös etuvetoisen kompaktiluokan automallin valmistuksen.

Ensi viikolla starttavassa Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä tullaan kuitenkin näkemään Lexuksen konseptiauto, joka on sinänsä merkille täysin uusi aluevaltaus. LF-SA-niminen tutkielma nimittäin astuu samalle tontille astetta kalliimpien pikkuluokan autojen, kuten Mini Cooperin ja Audi A1:n kanssa.

Lexuksen lehdistölle lähettämä tiedote ei sen erikoisemmin kerro mitä uutuus pitää sisällään, mutta on varsin perusteltua olettaa että perusrakenne saattaa olla yhteinen Toyota Yariksen kanssa, ja että auto saattaa olla tarjolla ainoastaan hybridipainoksena.

Markkinoille LF-SA:ta on syytä odottaa vasta muutaman vuoden päästä, mahdollisesti vuosimalli 2018 tai jopa vasta 2019. Kaikki riippuu tietysti vastaanotosta, jonka Genevessa maaliskuun 3. päivänä esiteltävä tutkielma saa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    3. 3

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    4. 4

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    5. 5

      Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

    6. 6

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    7. 7

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    8. 8

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    9. 9

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    10. 10

      Ursa: Maastoon on voinut pudota kymmeniä kiloja meteorin kappaleita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    3. 3

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    4. 4

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    5. 5

      Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

    6. Näytä lisää