Liisa, Elisa

Autot

Näin autoverouudistus näkyisi käytettyjen ajopelien hinnoissa

Julkaistu:

VEROTUS
Miten autoveron poistuminen näkyisi vanhoissa autoissa? Ilta-Sanomat pyysi käytettyjen autojen hintavertailuun keskittynyttä yritystä listaamaan sekä Suomessa että Saksassa myytävänä olevien käytettyjen henkilöautojen hintoja.
Vaalien kuumaksi perunaksi vähitellen muodostuva autoverotuksen mahdollinen uudistus kirvoittaa mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Mahdollisella autoveron poistolla olisi vaikutusta tietysti uusien autojen kauppaan, mutta myös käytettynä maahan tuotavien autojen hintoihin sillä olisi selvä vaikutus.

Autoveron osuus auton arvosta on luonnollisesti suurimmillaan, kun auto on upouusi. Auton kerätessä vuosia ja kilometrejä alleen autoveron osuus pienenee euromääräisesti, mutta prosentuaalisesti sen määrä pysyy vakiona – teoreettisesti niin kauan kun autolla on edes jotenkin mitattava rahallinen arvo.

Toki Tulli verottaa yli 25 vuotta käytössä olleita, maahan tuotavia autoja täysin erilaisella kaavalla kuin tuoreempia. Niissä käytetään uuden vastaavan auton verotusarvoa, josta vähennetään takaisinlaskentakaavalla autosta haluttavaa veron määrää auton iän mukaan.

Laaja tilastopohja

Suurin osa maahan käytettynä tuotavista autoista on kuitenkin muutaman, korkeintaan 10 vuoden ikäisiä, ihan tavallisia henkilöautoja.

Mikäli autovero poistuisi, käytettyjen autojen hinnat lähenisivät Saksan hintatasoa.

Ilta-Sanomat pyysi käytettyjen autojen hintavertailuun keskittynyttä AutoUncle-nimistä yritystä listaamaan sekä Suomessa että Saksassa myytävänä olevien käytettyjen henkilöautojen hintoja. Tähän taulukkotietoon on yhdistetty autojen ilmoitetut ajokilometrit sekä vuosimalli. Taulukko on rakennettu niin, että kaikista hintaluokista on valittu ykköskriteeriksi auton ikä – yksinkertaistetusti se, miten uuden auton milläkin rahasummalla saa.


AutoUnclen maajohtaja Joona Kolehmainen kertoo myös, että taulukko on koostettu siten, että mukaan on otettu vain sellaiset autot ja ilmoitukset, joille yritys on tehnyt käyttämänsä Autoscore-arvion.

– Tämä järjestelmä poistaa tilastoja vääristävät ylihintaiset autot, ja ylipäätään kaikki sellaiset ilmoitukset, joissa on jotain ”kummallista”, Kolehmainen kertoo.

Keskiviikkona 18.2. koostettu tilasto pohjautuu AutoUnclen Saksan sekä Suomen tilastoihin. Saksasta ilmoituksia on koosteeseen huomioitu 1 386 446 kappaletta, Suomesta 93  078 kappaletta.

AutoUncle koosti käytettyjen autojen ilmoituksista molemmista maista kolme hintaryhmää. Halvin on hintahaarukka 0-5 000 euroa, seuraava 5 000-7 500 euroa ja viimeinen 7 500-10 000 euroa.

Halvat autot ovat halpoja – kaikkialla

Jos jätetään huomioimatta muutaman sadan euron autot, jotka sekä Saksassa että Suomessa ovat suunnilleen samankuntoisia, elinkaarensa ehtoopuolella olevia louskuja, voidaan todeta, ettei alle 5 000 euron hintaisten autojen luokissa löydy juuri yhteneväisyyksiä.

Tuon hintaryhmän Top 10 -autot Saksassa ovat 5-6 vuoden ikäisiä pikkuautoja: esimerkiksi Nissan Micra, Citroën C1 ja Peugeot 206.

Suomessa vastaava Top 10 on miehitetty 10 vuotta vanhoilla, pykälää suuremmilla autoilla: Ford Focus, Citroën C4 tai Kia Cerato. Iän lisäksi niissä on myös kilometrejä enemmän: 120 000-350 000 kilometriä, kun saksalaiskärjellä on ajettu 60 000-70 000 kilometriä.


Keskihintaluokka

Kun nostetaan hintaryhmä 5 000-7 500 euron haarukkaan, alkaa todella tapahtua. Suomessa myynnissä olevien autojen kokoluokka ei juuri muutu, mutta rahalla saa nyt pari vuotta uudemman auton – yleisin vuosimalli on 2007.

Keskimääräiset ajokilometrit putoavat hiukan 100 000 kilometrin yläpuolelle, vaikka muutamassa pienemmässä autossa ajomäärä onkin jopa alle 80 000 km.

Saksalainen asiakas saa puolestaan viisi vuotta uudemman auton, keskimäärin vuosimallia 2012. Mukana on Skoda Citigo, Seat Mii sekä esimerkiksi Dacia Sandero, mutta yhteistä niille on että Top10:n vanhimmat autot ovat vuosimallia 2011. Siis kolme vuotta uudempia kuin saman luokan kallein suomalaisauto.

Yhdelläkään Top 10:n saksalaisautolla ei ole ajettu yli 43 000 kilometriä, eli eniten ajetullakin on ajettu puolet vähemmän kuin Suomessa kaupan olevalla laitteella.

Ja melkein uudet autot

Kun hintaryhmä nostetaan 7 500-10 000 euroon, jättää saksalainen autonostaja suomalaiskollegansa lopullisesti taakseen.

Kärkikymmenikön autot ovat kaikki vuosimallia 2013, ja niillä on ajettu kaikilla alle 27 000 kilometriä, yleisimmin vain reilut 10 000 kilometriä. Tarjolla on sellaisiakin autoja kuten Skoda Rapid (mediaanihinta 9 900 euroa) tai Opel Adam (9 950 euroa), joita ei Suomesta juuri irtoa alle 14 000 euron.

Suomalainen ostaja valitsee kyllä samoista autoluokista laitteensa, mutta kaikki tarjokkaat ovat vähintään kolme vuotta vanhempia. Alle 10 000 kilometrimääristä on turha haaveilla. Vähimmillä kilometreillä autonsa haluava tyytyy tässä tapauksessa Ford Ka:han, jolla silläkin on ajettu keskimäärin 39 866 kilometriä – siis noin kolme kertaa enemmän kuin Saksassa myynnissä olevalla verrokilla.

Esimerkkitilastoja

Saksa, enintään 5 000 euroa

1. 181 kpl / Chevrolet Spark / mediaanihinta 4890,0 / keskihinta 4725,7 / mediaanivuosi 2010,0 / keskiarvovuosi 2010,3 / mediaani km 52689,0 / keskiarvo km 54359,3

2. 41 kpl / Chevrolet Matiz / 3850,0 / 3727,8 / 2010,0 / 2010,0 / 45427,0 / 48367,9

3. 43 kpl / Nissan Micra / 4750,0 / 4714,7 / 2010,0 / 2010,0 / 70720,0 / 66783,8

4. 93 kpl / Nissan Pixo / 4600,0 / 4478,6 / 2010,0 / 2009,8 / 60000,0 / 61003,8

5. 221 kpl / Citroën C1 / 4500,0 / 4386,5 / 2009,0 / 2009,7 / 65000,0 / 68225,5

6. 182 kpl / Ford Ka / 4865,0 / 4627,6 / 2009,0 / 2009,6 / 73531,5 / 71698,5

7. 175 kpl / Peugeot / 107 09 / 4650,0 / 4545,5 / 2009,0 / 2009,6 / 62900,0 / 65107,7

8. 83 kpl / Suzuki Alto / 4650,0 / 4559,8 / 2009,0 / 2009,6 / 58000,0 / 59724,6

9. 120 kpl / Peugeot 206+ / 4650,0 / 4476,1 / 2009,0 / 2009,5 / 79838,5 / 80933,9

10. 178 kpl / Toyota Aygo / 4750,0 / 4560,4 / 2009,0 / 2009,4 / 77622,0 / 76176,9

Suomi, enintään 5000 euroa

1. 37 kpl / Fiat Grande Punto / mediaanihinta 4500,0 / keskihinta 4297,1 / mediaanivuosi 2007,0 / keskiarvovuosi 2007,1 / mediaani km 124000,0 / keskiarvo km 135356,82

2. 20 / Hyundai Sonata / 4270,0 /4207,1 / 2006,5 / 2006,4 / 337500,0 / 325232,5

3. 64 / Citroën C4 / 4550,0 / 4514,8 / 2006,0 / 2005,9 / 184000,0 / 185952,3

4. 61 / Ford Focus / 4500,0 / 4423,6 / 2005,0 / 2005,7 / 230000,0 /229105,4

5. 60 / Citroën C2 / 3900,0 / 3941,3 / 2005,0 / 2005,5 / 111650,0 / 120111,1

6. 43 / Kia Cerato / 3990,0 / 4007,8 / 2005,0 / 2005,5 / 165600,0 / 174805,6

7. 53 / Citroën C5 / 4500,0 / 4286,2 / 2005,0 / 2005,4 / 228000,0 / 248316,1

8. 88 / Hyundai Getz / 3900,0 / 3723,2 / 2005,0 / 2005,3 / 132500,0 / 143064,7

9. 71 / Chevrolet Nubira / 3500,0 / 3577,9 / 2005,0 / 2005,1 / 170000,0 / 174258,6

10. 98 / Peugeot 407 / 4500,0 / 4363,6 / 2005,0 / 2005,0 / 214617,0 / 223333,5

Saksa, enintään 10 000 euroa

1. 177 kpl / Mitsubishi Space Star / mediaanihinta 8990,0 / keskihinta 9071,9 / mediaanivuosi 2013,0 / keskiarvovuosi 2013,5 / mediaani km 9500,0 / keskiarvo km 12255,4

2. 41 / Skoda Rapid / 9900,0 / 9788,2 / 2013,0 / 2013,5 /26500,0 /26488,7

3. 261 / Hyundai i10 / 10 8990,0 / 8940,0 / 2014,0 / 2013,4 / 9800,0 / 12232,6

4. 38 / Opel Adam / 9950,0 / 9856,7 / 2013,0 / 2013,3 / 10356,0 / 10978,8

5. 767 / Ford Fiesta / 9780,0 / 9450,3 / 2013,0 / 2013,2 / 21600,0 / 21683,4

6. 197 / Citroën C1 / 12 8489,0 / 8611,4 / 2013,0 / 2013,2 / 7527,0 / 10474,4

7. 741 / Skoda Citigo / 8990,0 / 8949,1 / 2013,0/ 2013,2 / 9800,0 / 11977,5

8. 256 / Kia Picanto / 8990,0 / 9038,4 / 2013,0 / 2013,2 / 8115,0 / 9918,3

9. 1407 / Renault Twingo / 7990,0 / 8447,5 / 2013,0 / 2013,0 / 11700,0 / 14147,4

10. 470 / Toyota Aygo / 12 8490,0 / 8588,6 / 2013,0 / 2013,0 / 12908,5 / 15491,0

Suomi, enintään 10 000 euroa

1. 24 kpl / Peugeot 207 / mediaanihinta 9490,0 / keskihinta 9185,0 / mediaanivuosi 2011,0 / keskiarvovuosi 2010,6 / mediaani km 85300,0 / keskiarvo km 89276,7

2. 20 / Fiat Punto Evo / 8900,0 / 8838,0 / 2010,0 / 2010,5 / 55000,0 / 52435,0

3. 24 / Peugeot 206+ / 8945,0 / 9080,0 / 2010,0 / 2010,4 / 58500,0 / 62108,3

4. 22 / Ford Ka / 8550,0 / 8585,0 / 2010,0 / 2010,3 / 40000,0 / 39866,7

5. 34 / Toyota Aygo / 8900,0 / 8699,7 / 2010,0 / 2010,2 / 54000,0 / 54217,6

6. 77 / Hyundai i20 / 9480,0 / 9221,9 / 2010,0 / 2010,2 / 61000,0 / 64235,7

7. 31 / Fiat Grande / 7990,0 / 8385,5 / 2010,0 / 2010,2 / 46000,0 / 51193,5

8. 41 / Ford Fiesta / 9400,0 / 9189,2 / 2009,0 / 2009,6 / 99000,0 / 98194,5

9. 29 / Renault Mégane / 9300,0 / 9173,0 / 2009,0 / 2009,3 / 101000,0 / 112093,1

10. 25 / Seat Ibiza / 8990,0 / 9056,1 / 2009,0 / 2009,3 / 96500,0

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    4. 4

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    5. 5

      Suomen suurlähetystön Matt Damon -jahti jatkuu – tempaus nousi uutiseksi Yhdysvalloissa: kaikki alkoi ilmoituksesta tolpassa

    6. 6

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    7. 7

      Useita loukkaantunut henkilöautojen kolarissa Hankasalmella – ainakin yhdelle vakavia vammoja

    8. 8

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    9. 9

      Moottoripyöräilijä menehtyi rajussa ulosajossa – tyttöystävä julkaisi riipaisevan viestin: ”Ei ole sanoja”

    10. 10

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    6. 6

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    9. 9

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    10. 10

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    4. 4

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    5. 5

      Suomen suurlähetystön Matt Damon -jahti jatkuu – tempaus nousi uutiseksi Yhdysvalloissa: kaikki alkoi ilmoituksesta tolpassa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. Näytä lisää