Autot

Tänään televisiossa: Dokumentti Suomen tunnetuimpiin kuuluvasta autotoimittajasta

Julkaistu:

suomalainen autolegenda
Vanhojen autojen pelastaja ja harrastaja Kai L. Bremer sai 80-vuotispäivänsä kunniaksi kokonaisen dokumentin joka esitetään tänään YLE TV1:llä.
Tammikuussa 80 vuotta täyttävä Kai L. Bremer on ollut autojen parissa käytännössä koko elämänsä.

Nyt Bremeristä on tehty 45 minuutin mittainen dokumentti joka esitetään Yle TV1:llä tänään lauantaina 10.1.2015 klo 17.10.

Dokumentissa ollaan Viipurissa syntyneen ”KLB”:n automaailmoissa ja –mielipiteissä aina 40-luvulta alkaen tähän päivään asti. Bremer on vaikuttanut sen verran kauan mobilismin syntyyn ja säilymiseen Suomessa, että häntä voi hyvin sanoa vanhojen autojen Grand Old Man´iksi.

Ohjelmassa sivutaan myös nykyisen Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton eli SAHK:n syntyä ja Bremerin vuonna 1979 perustamaa Mobilisti-lehteä.

Bremer ehti olla ennen oman lehden syntyä pari kymmentä vuotta toisten palveluksessa. Hän on toiminut muun muassa Saab-myyjänä, Maaseudun autolehden toimittajana, Nokian Renkaiden tiedottajana ja huoltamonpitäjänäkin.

Viimeistään oman lehden luominen avasi Bremerille tien paneutua rakastamalleen asialle ja kertoa menneiden aikojen autojen tarinoita.

Mukana on harvinaista vanhaa arkistomateriaalia niin filmien kuin valokuvien muodossa ja Bremerin kommentteja muun muassa siitä, mitä kummallista on tapahtunut suomalaisille autoharvinaisuuksille ja mihin käyttämättömiä auton osia hävitettiin.

Dokumentissa seurataan KLB:tä hänen Helsingin kotikulmien lisäksi mm. Hämeenlinnan Retkeilyajoissa, Lahden Classic Motorshowssa ja Lemin kesäpaikassa lähellä Lappeenrantaa.

Henkilökuvan Bremeristä on käsikirjoittanut ja kuvannut kouvolalainen Veli Vartiala, joka itsekin on pitkäaikainen vanhojen ajoneuvojen harrastaja ja museoajoneuvotarkastaja.

Bremer-dokumentti on nähtävillä myös Ylen Areena -palvelussa.

Ota kantaa

Oletko kuullut joskus Kai Lauri Bremeristä?

Kyllä olen! 69% Öö, ehkä? 10% En ole, täysin tuntematon kaveri 21%
Ääniä yhteensä 3471

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt