Volvo kehittää 3-sylinterisen bensiinimoottorin - Autot - Ilta-Sanomat

Tähän johtaa Volvon kiinalais-ruotsalainen yhteistyö lähivuosina

Volvo vahvistaa kehittävänsä uuden, kevyen 3-sylinterisen bensiinimoottorin.

Volvon uuden 3-sylinterisen moottorin kehitysohjelma on jo pitkällä.

7.1.2015 10:14

Volvolla on takanaan pitkä historia 6-, 5- ja 4-sylinteristen moottorien kehittäjänä. Nykyisin sen uusissa malleissa nähdään vain 4-sylinterisiä voimanlähteitä, mutta suosituiksi nousseet 3-sylinteriset ovat tulossa myös Volvoon.

Volvo V70 oli viime vuonna Suomen myydyin uusi suuri henkilöauto. Ilta-Sanomat uutisoi joulukuun lopulla, kuinka toiseen suosittuun suureen perheautoon, Ford Mondeoon, on tulossa 1-litrainen, 3-sylinterinen EcoBoost-bensiinimoottori.

Kiinalaisrahaa ruotsalaiskehitykseen

Volvon uutuusmoottori kehitetään kokonaan Ruotsissa. Se liittyy ruotsalaismerkin nykyisten 4-sylinteristen Drive-E-voimanlähteiden joukkoon.

Kolmipyttyistä kaavaillaan aluksi pienempien autojen alustateknologiaa silmällä pitäen, mutta se tarjonnee voimaa myös 60-sarjan autoille. V70 ei näillä näkymin ole saamassa pientä uutuusmoottoria.

– Uuden 3-sylinterisen moottorin kehitysohjelma on jo pitkällä, ja olemme aloittaneet yksikön prototyyppitestit, kertoo Volvon tutkimus- ja kehitystyön johtaja Peter Mertens.

Volvon mukaan sen emoyhtiön Zhejiang Geely Holding Groupin tekemät sijoitukset ovat antaneet sille merkittäviä resursseja nousta eturintamaan voimansiirtotekniikan saralla. Päätös ottaa moottoriohjelmaan 3-sylinterinen voimanlähde on seuraava askel Volvon moottoristrategiassa.

Enemmän tehoa, vähemmän päästöjä

Volvon ideana on tuottaa enemmän tehoa ja parempaa taloudellisuutta pienemmästä polttomoottorista kuin koskaan aikaisemmin. Uusi 3-sylinterinen Drive-E-moottori vastaa suorituskykyä ja taloudellisuutta vaativaan kysyntään. 3-sylinteristä moottoria voidaan valmistaa samalla tuotantolinjalla kuin 4-sylinteristä.

Volvon ideana on tuottaa enemmän tehoa ja parempaa taloudellisuutta pienemmästä polttomoottorista kuin koskaan aikaisemmin.

Toinen lähestymistapa Volvolta nähdään tänä vuonna sen tärkeimmässä uutuudessa, suuressa katumaasturissa XC90:ssä. Siitä versioitu XC90 T8 on plug-in-sähköauto, hybridiauto ja suorituskykyinen auto yhdessä paketissa. Siinä hyödynnetään Volvon uutta Twin Engine -konseptia, joka yhdistää sähkö- ja polttomoottorin edut.

T8 kehittää 400 hv tehoa ja 640 Nm vääntöä, mutta nykyisellä, vanhahtavalla NEDC-mittaussyklillä vain 59 g/km päästöjä. Polttoaineen kulutus on 2,5 l/100 km, mutta vain tietyn ajetun matkan ensimmäisellä sadalla kilometrillä.

Autossa on viisi eri ajotilaa, jotka sisältävät erilaisia suorituskykyä ja taloudellisuutta parantavia ominaisuuksia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?