Taas uusi autoilijoita kiristävä paperi: ”Tavoitteita ei saavuteta, lisätoimenpiteitä tarvitaan”

Liikennesektori ei tule saavuttamaan pitkän aikavälin päästövähennystavoitteitaan ilman lisätoimenpiteitä, kertoo LVM:n raportti.

Rekisteriotteeseen merkityillä päästöillä on tulevaisuudessa yhä suurempi merkitys.

2.1.2015 10:29

EU:n taakanjakopäätöksen mukaan Suomen tulisi vähentää ei-päästökauppasektorin kasvihuonekaasupäästöjä 16 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, kertoo Liikenne- ja viestintäministeriön ilmastopoliittisen ohjelman seurantaraportti.

Nykytilannetta raportti summaa seuraavasti:

”Liikenteen päästöt ovat perinteisesti kasvaneet talouden ja liikennesuoritteiden kasvaessa ja vähentyneet talouden ja suoritteiden pienentyessä. Liikennesuoritteiden kasvu on viime vuosina pysynyt hyvin kohtuullisena, osin jopa negatiivisena”

VTT:n tekemien arvioiden perusteella tällä hetkellä näyttäisikin siltä, että liikennesektori saavuttaa kokonaisuutena päästövähennystavoitteensa vuonna 2020, kunhan vain uusia teknologioita saadaan liikenteeseen ja autokantaa saadaan uudistettua asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

Millä keinoin Suomen korkeasti verotettua autokantaa aiotaan nyt aidosti ja pikaisesti nuorentaa - sitä seurantaraportti ei kuitenkaan kerro, vaan viittaa epämääräisesti ”suunnitelmiin”.

Jos uuden teknologian keinot kuten sähköautoilun kasvattaminen lähivuosina onnistuvat, ei sekään silti riitä.

”Päästövähennystavoitteiden kiristyminen vuoteen 2030 vaatii lisätoimenpiteitä myös liikennesektorilla”, paperi tylyttää lopuksi.

Mitä nämä lisätoimenpiteet voisivat olla - sekin jää tässä vaiheessa epäselväksi. Selvää lienee vain se, että jos lisätoimenpiteiden halutaan vaikuttavan määräaikaan mennessä, pitää ne aloittaa ajoissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?