Hilma

Autot

IS Kiinassa: Nyt tuli autonrengas jota poliisitkin pelkäävät - ja näin testipäällikkö harhautti sillä toimittajaa!

Julkaistu:

rengastesti
Naula, ruuvi tai vaikka piikkimatto – ei hätää, sillä matka jatkuu. Michelinin pian myyntiin tuleva Selfseal-rengas paikkaa itse itsensä.
Muutama vuosi sitten ns. run flat -renkaat olivat kova sana, sillä niiden kanssa ei tarvinnut pelätä rengasrikkoa. Autonvalmistajat innostuivat, että tämä on makea juttu ja esimerkiksi BMW päätti ottaa uuden innovaation ensiasennusrenkaakseen.

Ensihuuman mentyä ohi havahduttiin todellisuuteen; run flat -renkaat olivat paljon tavallista painavampia ja vaativat erikoisvanteet. Kasvanut jousittamaton massa puolestaan vaati alustan muutoksia ja lopputuloksena oli auto, joka ei ollut enää niin makea ajettava kuin aiemmat mallit.

Nyt Michelin tuo markkinoille uuden Selfseal-renkaan, joka on huomattavasti yksinkertaisempi, kevyempi ja halvempi ratkaisu samaan ongelmaan. Ainoa ero tavalliseen renkaaseen on noin kilolla kasvanut paino. Kävimme tutustumaan uutuuteen Kiinassa.

Salaisuutena renkaan puhkeamattomuuteen on sen sisällä oleva lisäkerros. Koeajoradalla järki olisi estänyt ajamasta piikkimaton yli, mutta Michelinin testipäällikkö Luc Delvart käski ajamaan aivan rauhassa eteenpäin.

Piikkimaton jälkeen ajelin testilenkin leppoisasti kyytiini kiivenneen videokuvaajan ohjeita seuraten. Auton hallinnassa ei ollut pienintäkään ongelmaa, joskaan en kyllä kovin yritteliäisiin suorituksiin yltynytkään.

Testilenkiltä palattua paljastui hämmentävä totuus. Autossani ei ollutkaan Michelinin uusia Selfseal-renkaita, vaan aivan tavalliset. Ja eturenkaan ilmanpaino oli lähes nollassa.

Onneksi autoihin on tullut rengaspainevalvonta pakolliseksi, sillä ohjauspyörän takana rengasrikkoa ei huomannut. Normaaliliikenteessä olisin jatkanut matkaa, ajonvakautus olisi korjannut tyhjentyneen renkaan vetelyn vasemmalle ja loppujen lopuksi olisin rikkonut renkaan.

Pysähdyttyäni olisin kyllä huomannut tyhjän renkaan ja edessä olisi ollut renkaanvaihto. Nimittäin jos autossa olisi ollut vararengas, jollainen alkaa nykyisin olla harvinaisuus uusissa autoissa. Kompressoritäyttö tai aerosolipullo eivät riittäneet ainakaan Chengdussa renkaan paikkaukseen. Tuloksena olivat vain likaiset kädet. Ja edessä vielä reissu rengasliikkeeseen joko korjauttamaan rengas tai ostamaan uusi.

Michelin on tutkinut, että Euroopassa rengasrikko on edessä keskimäärin kerran 80000 kilometriä kohden. Voimme olla sikäli onnellisia, että Aasiassa ja Afrikassa autoilija kohtaa moisen ikävän hetken lähes kymmenen kertaa useammin.

Yli 80 prosentissa rengasrikoista aiheuttajana on pieni naula tai ruuvi, joka ei Selfseal-renkaaseen vaikuta. Renkaan sisällä oleva massa täyttää pienen raon, eikä vian aiheuttajaa tarvitse edes poistaa ellei halua.

Michelinin Selfseal-renkaat ovat tulossa vuonna 2015 ensiasennusrenkaaksi johonkin, eli vielä julkistamattomaan Yhdysvalloissa valmistettavaan automalliin. Kolmen vuoden kuluttua ne ovat saatavissa kaikkialla maailmassa.

Ota kantaa

Haluaisitko autoosi itsestäänpaikkautuvat renkaat?

Kyllä, mutta vain jos niistä ei tarvitsisi maksaa mitään 49% Kyllä, olisin jopa valmis maksamaan sellaisista 38% En 13%
Ääniä yhteensä 27222

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    3. 3

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    4. 4

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    5. 5

      Presidentti Martti Ahtisaari varoittaa: ”Arvomme eivät ole järkkymättömiä”

    6. 6

      Radiojuontaja Tuija Pehkosen ruokakauppareissu meni överiksi – joutui tilaamaan taksin

    7. 7

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    8. 8

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    9. 9

      Lääkäri sitoi dementiaa sairastavan äitinsä kiinni tuoliin ja lähti marjaretkelle – palatessaan löysi äitinsä kuolleena

    10. 10

      Enni Rukajärvi kummastelee Suomen olympiajoukkueen asuja: ”Onko se tasa-arvoa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    6. 6

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    7. 7

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    8. 8

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    9. 9

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    3. 3

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    4. 4

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    5. 5

      Presidentti Martti Ahtisaari varoittaa: ”Arvomme eivät ole järkkymättömiä”

    6. Näytä lisää