Fiatin uusi mainos nauraa – merkille itselleen!

rac

Julkaistu:

Uusi malli
Iänikuiset hokemat siitä mistä kunkin autonvalmistajan nimet ovat lyhenteitä, kiertävät lasten ja automiesten suussa vuodesta toiseen. Fiat on päättänyt nyt ottaa härkää sarvista.
Harva autonvalmistaja uskaltaa ottaa kovin suuria riskejä mainonnassa. Joko merkin imago on liian jäykkä, tai sitten epäonnistuneen mainonnan pelätään ampuvan itseään jalkaan. Kulttuureissakin on eroa – eurooppalaisessa automainonnassa ei autoja vertailla toisiin kuin korkeintaan kiistattomien numeroarvojen kuten tavaratilan vetoisuuden, kulutuksen tai hinnan osalta.

Yhdysvalloissa asia on aina ollut perinteisesti hieman toisin. Maailman suurimpiin kuuluvalla automarkkinalla kilpailu on veristä, eikä kilpailijan halventamista tai mustamaalaamista kaihdeta. Valmistajatasolla tällainen imagonrakennus on vielä ollut kohtalaisesti aisoissa, mutta mitä lähemmäs automyyjää pyramidissa edetään, sen raaemmaksi kielenkäyttö on käynyt.

Sitten on se vaikein markkinoinnin laji, itseironia. Valmistajista esimerkiksi Volkswagen on Yhdysvalloissa jo 1960-luvulla käyttänyt itseironiaa erittäin tehokkaasti hyväkseen alkuperäistä Kuplaa myydessään, ja monet merkin tuon aikaisista printtimainoksista ovatkin alansa klassikoita.

Nyt tähän samaan on lähtenyt mukaan Fiat, jolla on hyvin vahva pyrkimys palauttaa – tai edes synnyttää – markkinaa kompakteille kaupunkiautoilleen myös Yhdysvalloissa. Vanhan vitsin mukaan Fiat on lyhenne lauseesta "Fix It Again, Tony", eli ”Korjaapa se uudestaan, Tony”. Tätä ei suoraan sanota Fiatin uudessa TV-mainoksessa, mutta se osoitetaan kyllä tarpeeksi selkeästi. Spotissa nuori mies tulee korjauttamaan Hondansa rikkoutunutta sivupeiliä Tonyn autokorjaamoon.

Tony ja mekaanikot lupaavat moneen kertaan "korjata" peilin kuntoon, mikä tapahtuukin mainoksen lopulla, tosin melko Fiatmaisesti, vaihtamalla auto uuteen Fiat 500X:ään.

Korjaamiselementin mukaan ottaminen mainokseen on kohtalaisen rohkea veto, Fiat kun pitää tiukasti massamerkkien häntäpäätä Consumer Reportin, J.D. Powerin sekä Associatesin julkaisemissa laatututkimuksissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt