Sebastian

Autot

Hän on autoalan rocktähti

Julkaistu:

Edelläkävijä
Automaailma tuottaa kertakäyttöistä muotia. Viime vuoden malli näyttää vähän vanhanaikaiselta. Siksi meidän on saatava se tuorein versio. Näin se on ollut aina ja näin se on vastaisuudessakin - ellei yksi mies onnistu tavoitteessaan.
Jos jotain henkilöä kuvaillaan oman alansa rock-tähdeksi, tarkoittaa se yleensä muutamaa asiaa: kyseessä on poikkeuksellisen lahjakas toimija, visionääri ja henkilö, joka voi mullistaa koko oman alansa bisneksen.

Se alkuperäinen rock-tähti oli tietysti Elvis Presley. Aikanaan, 1950-luvun alussa, oli ennenkuulumatonta että valkoinen, etelävaltioista kotoisin oleva muusikko esitti mustien omaa musiikkia, rhythm and bluesia ja siitä vähitellen kehitettyä ja kehittynyt rock’n'rollia. Elvis saavutti suosion jollaista ei ennen sitä eikä oikeastaan jälkeenkään ole nähty – ensimmäiset teinityttöjen pyörtymiset, ensimmäiset uskonnollisten lahkojen johtajien paheksunnat ja kaiketi ensimmäiset lanteiden vatkauksesta johtuneet esiintymiskiellotkin taidetaan laittaa Elviksen maine- ja kunniatilille.

Oman alansa rocktähti oli myös kolme vuotta sitten kuollut Steve Jobs. Jos sivuutetaan vähäpätöisemmät projektit kuten Pixarin animaatiostudion perustaminen ja myyminen Disneylle sekä yksi historian hämäriin unohtunut tietokonefirma, oli Jobsin elämäntyö Applen tietotekniikkakonsernin perustaminen ja johtaminen.

Jobsista tuli legenda jo eläessään, palvottu ja kansanjoukkoja hurmokseen saattanut tietotekniikkajumala. Jobs oli vaikea persoona, mutta hänen komennossaan Apple kehitti alaa mullistavia tuotteita – ja nimenomaan kokonaisia tuotteita, ei pelkkiä laitteita.

Autoalan rocktähdet ovat olleet harvemmassa. Henry Ford mullisti aikanaan koko teollisuuden alan, mutta muuta mainetta tulikin kerättyä vähän arveluttavammin tavoin, kuten juutalaisvastaisilla kirjoituksilla.

Ferdinand Porsche kehitti teollisuutta ja tekniikkaa paljon enemmän kuin äkkiseltään tulee arvattua, mutta kylmästi insinöörihenkisenä ja nimensä julkisuuteen vasta vanhemmalla iällä saaneena ei Ferdinandistakaan ole rocktähdeksi.

Musk kysäisi toimitusjohtajan paikkaa ja sai sen.

Sen sijaan eteläafrikkalaissyntyinen, nyt 43-vuotias Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on kovassa vauhdissa alansa rocktähteyteen. Muun muassa maksujärjestelmä PayPal:illa alun perin rahansa tienannut, fysiikkaa ja taloustieteitä opiskellut Musk nousi sähköautofirman toimitusjohtajaksi 37-vuotiaana. Sijoittajana itsensä Teslaan sisään uittanut Musk kysäisi talouskriisin varjolla toimitusjohtajan paikkaa ja sai sen.

Sen jälkeen Muskin tavoite on ollut selvillä. Vaatimattomasti tavoitteena on autoilun täydellinen mullistaminen, ja siinä Musk on kovassa vauhdissa. Kaksipaikkaisella urheiluautolla aloittanut Tesla on myy nyt 7-paikkaista Model S:ää, ja aikoo tuoda tulevaisuudessa markkinoille koko ajan edullisempia täysverisiä sähköautoja.

Tässä ei ole sinänsä mitään erikoista – vaan tavassa, jolla Musk tekee bisnestä. Erilaista on jo sinänsä maahantuonti- ja jälleenmyyjäverkoston ohittaminen – kuluttaja tilaa Teslansa suoraan tehtaalta ja internetin välityksellä.

Tesla-liikkeet ovat tosiasiassa pelkkiä show-roomeja, joissa autoa voi käydä vain katsomassa.

Myös Teslan suhtautuminen itse tuotteisiin ja niiden ongelmanratkaisuun sekä kehitystyöhön on jotain muuta mihin alalla on totuttu. Tesloilla oli lieviä ongelmia matalan ajokorkeuden kanssa, joten niihin asennettiin titaaniset pohjapanssarit.

Sen lisäksi Tesla päivitti autojensa ohjelmistot niin, että ne tutkivat GPS-pohjaisesti tiestöä, jolla autot kulkevat ja nostavat automaattisesti maavaraa kun auto on vaarassa saada pohjakosketuksen. Ominaisuus tuli tietysti uusiin Tesloihin, mutta se päivitettiin myös vanhempiin yksilöihin – ilman lisähintaa ja ilman hammasten kiristelyä varaosatiskillä.

Tulossa on jotain aivan muuta.

Tesla myös päätti muuttaa takuuehtojaan. Se kasvatti voimansiirron ja moottorien takuun kahdeksaan vuoteen – ei vain uusista Tesloista, vaan takautuvasti kaikista valmistamistaan autoista. Päätöksestä tullut lehdistötiedote kertoi väkevästi siitä miksi Elon Musk on matkalla alansa rocktähdeksi. Tiedotteen alussa Musk kertoi takuumuutoksesta, sitten rauhoitteli sijoittajia siitä, että päätös saattaa tilapäisesti heikentää Teslan tulosta, mutta vahvistaa sen asemia tulevina vuosina. Lopussa oli allekirjoitus – ei koko nimeä, ei titteliä, vain yksinkertaisesti ”Elon”.

Tuoreimpien huhujen ja uutisten mukaan liukuhihnalta valmistuvia Tesloja on nyt alettu varustaa eteenpäin näyttävillä kameroilla. Musk on twiitannut, että "tulossa on jotain aivan muuta", mikä veikkausten mukaan tarkoittaisi tulevaisuudessa Tesloihin tulevaa, osittain autonomista ajamista. Eikä liene epäselvää, tuleeko järjestelmä myös jo myytyihin Tesloihin takautuvasti. Ilman lisähintaa, koska sehän on vain ohjelmistopäivitys.

Elon Muskin päätöksiä on analysoitu tarkasti. Autovalmistajan pitäisi vuodesta toiseen tehdä uusista autoistaan kiinnostavia – edellisen vuoden mallin pitäisi näyttää jo hieman vanhanaikaiselta, ja ainakin uudessa mallissa pitäisi olla ominaisuuksia mitä vanhasta ei missään nimessä löydy.

Tesla puolestaan toimii tasan päinvastoin, ja samalla aivan kuten toisen alansa rocktähden aikanaan johtama yritys, Apple. Se päivittää vanhempien mallien ohjelmistot vastaamaan tuoreinta, kaupasta löytyvää uutuutta, niin pitkälle kuin alusta sen vain kestää kohtuudella. Tällä täytyy olla suoranainen vaikutus Teslojen jälleenmyyntiarvoon – niiden arvot säilynevät tulevaisuudessa paremmin kuin kilpailjoiden ”käsiin vanhenevat” mallit.

Muskin tapa tehdä bisnestä muistuttaa hyvin paljon Applen toimintatapaa.

Taloustieteitä opiskellut Musk tietää taatusti mitä tekee. Vaikka muutaman vuoden ikäinen Tesla kaikkine päivityksineen näyttäisi kuluttajan silmissä yhtä haluttavalta kuin ajamaton auto, on senkin auton uutena ostanut taatusti laittanut merkille autonsa jatkuvan päivittymisen tuoreempaan versioon.

Muskin tapa tehdä bisnestä muistuttaa hyvin paljon Applen toimintatapaa. Uusi vuosimalli on oikeasti vain marginaalisesti parempi kuin vanha, ja käytännössä ainoa ero edelliseen vuosimalliin on siinä, että matkamittarissa on vähemmän kilometrejä.

Jos tarkastelee Applen myyntimääriä ja menestystarinaa, ei strategia ole välttämättä mitenkään väärä.

Ehkä Musk onkin se todellinen autoalan rocktähti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Riita siirtolaisista johti umpikujaan – tästä on kyse Yhdysvaltojen hallinnon sulkemisessa

    8. 8

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    9. 9

      Tunnista salakavalat merkit – oireeton sydänkohtaus vaanii suomalaisia

    10. 10

      Ellen Jokikunnas ei aikonut koskaan naimisiin – Jari-puoliso empi kosintaansa vuosia: ex tempore -häät olivat ainoa vaihtoehto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    7. 7

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    10. 10

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    6. Näytä lisää