Severi

Autot

Seksi myy: Naiset tahtovat punamustaa pikkukivaa

Julkaistu:

Ensitesti
Sinisen ovaalin insinöörit ovat virittäneet uuden Fiestan entistä seksikkäämmäksi.
Pieni voi todellakin olla kaunista ja suurta. Ja kun se paketoidaan vielä oikeisiin väreihin, niin tytötkin tykkäävät. Viime vuonna Women’s World Car of the Year –palkinnon (Naisten Vuoden Auto 2013 maailmassa) voittanut Ford Fiesta 1,0 EcoBoost on tästä oiva esimerkki.

18 naisautotoimittajasta koostunut tuomaristo perusti päätöksensä useaan kriteeriin, joita olivat turvallisuus, rahalle saatu vastine, ulkonäkö, säilytystilat, lapsiystävällisyys, ajamisen helppous, väri, seksikkyys ja ympäristöjalanjälki. Useasta vaikuttajasta seksikkyys ei varmasti ole ollut se vähäpätöisin.

Kun yhä useamman autonvalmistajan tie käy kohti pienempiä, ahdettuja moottoreita, alkaa vapaasti hengittävien moottoreiden aika olla vähissä. Fordin 1-litrainen, kolmisylinterinen EcoBoost-moottori on valittu jo kolme kertaa kansainväliseksi vuoden moottoriksi vuosina 2012, 2013 sekä viimeisimpänä kuluvana vuonna. Lisää meriittejä Fiestallekin siis.

Väri ratkaisee

Parasta pikkuruisessa padassa on sen kyky muuntautua moneksi, ja nyt luvassa on lisää hauskaa, kun Ford tuo markkinoille uudet Fiesta Red Edition- ja Fiesta Black Edition –mallit. Ei ole sattumaa, että värit ovat juuri punainen ja musta: mielikuvayhtymä alusasuosastoon on selkeä. Ja mikäpä siinä, punainen ja musta ovat aina muodikkaita.

Lisäksi autoissa on kaikkien aikojen tehokkain 1,0 litran EcoBoost-moottori. Ei toki ole lainkaan uutta, että iskutilavuudeltaan suuremmissa moottoreissa litrateho tavallisesti laskee ja pienemmistä voimanlähteistä saadaan helpommin suurempi litrateho, mutta silti saavutukselle on nostettava hattua. Ei tarvitse omistaa erityisen tukevaa pankkitiliä voidakseen saada autoonsa tehokkaan voittajamoottorin. Kaupan päälle se on lisäksi suhteellisen vähäpäästöinen.

Fiesta Red Edition ja Black Edition -mallien myötä 140-hevosvoimainen moottori tarjoaa 12 prosenttia enemmän tehoa ja hieman piristynyttä suorituskykyä yhdistettynä urheilulliseen ulkonäköön. Parannus tehossa on saatu aikaan tekemällä säätöjä turboahtimen ahtopaineen säätöön, venttiilien ajoitukseen, ahtoilman jäähdyttimeen ja kaasujen hallintaan.

Nautittava ajettava

Fiesta Red Edition kiihtyy 0-100 km/h 9,0 sekunnissa ja saavuttaa 201 km/h huippunopeuden, eli suorituskyky ei ole tämän päivän mittapuin erityisen urheilullinen vaikkakin varmasti Suomessa riittävä. Tärkeämpää tässä Fiestassa on ajamisen hauskuus, ja ajettavuutta onkin parannettu muuttamalla 5-vaihteisen manuaalivaihteiston välityssuhteita sekä jousitusta. Uusien iskunvaimentimien ja jousien kiinnikkeiden lisäksi urheilulliseen jousitukseen kuuluu jäykempi taka-akseli ja säädöiltään uudistettu sähköisesti tehostettu ohjaus, joka antaa hyvän ja tarkan tuntuman kulkusuunnasta. Kapeilla pikkuteillä tätä Fiestaa on ilo ohjastaa, sillä istuimet antavat hyvän tuen ja ajoasento on luonteva.

140-hevosmainen Fiesta on muutenkin miellyttävä ajettava. Aivan tyhjäkäynnin tuntumassa moottorissa on havaittavissa pientä laiskuutta, mutta heti kun kierrokset nousevat puolentoista tuhannen paremmalle puolelle, alkaa turbo antaa parastaan. Lopulta vääntöalue on hyvin laaja, 180 Nm on tarjolla kierrosalueella 1 400 – 5 000 – kukapa olisi vielä joitakin vuosia sitten uskonut yksilitraisen pystyvän tähän?

Ohjauspyörän takana saattaa lämmittää myös tieto siitä, että matalan inertian turbo pyörii maksimissaan 248 000 kierrosta minuutissa eli yli 4 000 kierrosta sekunnissa. Se on lähes kaksi kertaa niin paljon kuin tämän vuoden F1 -autojen moottoreissa.

Kivasti koristeltu

Kolmiovisten ja kaksiväristen Fiestojen väreinä ovat joko Race Red kiiltävän mustin katoin ja yksityiskohdin tai Panther Black kiiltävän punaisin katoin ja yksityiskohdin. Vahvat värikontrastit ovat Fordin mukaan peruja globaaleista muotitrendeistä, mutta tässä kohdin on pieni kritiikki paikallaan: muitakin muotiväriyhdistelmiä olisi hyvä olla valikoimassa, esimerkiksi valkoiseen perustuva.

Muita mallien optisia kikkoja ovat etumaskin ylä- ja alaosien kontrastireunukset sekä etupuskurin ja peilikoteloiden osittaiset tehostevärit. Niin edessä kuin takana on urheilullinen puskuri, poikkeavat kylkilistat ja katon takaosassa spoileri. Ford Fiesta Red / Black Edition –mallit saapuvat Suomeen loppuvuodesta. Hinnat eivät vielä ole tiedossa.

Ota kantaa

Onko värillä väliä?

Ilman muuta! 65% Jonkin verran 25% Eipä juuri 10%
Ääniä yhteensä 5607

Ford Fiesta 1.0 Red Edition

Moottori R3, turbo, 999 cm³,
103 kW (140 hv)/6 000 r/min,
180 Nm/1 400 – 5 000 r/min,
Suorituskyky 0 – 100 km/h 9,0 s,
huippunopeus 201 km/h,
Kulutus 4,5 l/100 km E95,
CO2-päästöt 104 g/km,
Voimansiirto M5, etuveto,
Mitat p 3982, l 1722, k 1495 mm,
akseliväli 2489 mm, omamassa 1091 kg, tavaratila 290 l, tankki 42 l
Hinta vahvistamatta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    4. 4

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    5. 5

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    6. 6

      Yksi mies torpedoi Hitlerin pääsyn Yhdysvaltain länsirannikolle – ”He pitivät Los Angelesin turvassa ampumatta laukaustakaan”

    7. 7

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    10. 10

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    7. 7

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    7. 7

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    8. 8

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    4. 4

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    5. 5

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    6. Näytä lisää