Jouko

Autot

Osaatko ajaa kesärenkaasi loppuun oikein? Näin se onnistuu parhaiten

Julkaistu:

Kesärenkaiden minimi urasyvyys on lain mukaan 1,6 milliä.
Viime syksyn rengasratsioissa suomalaisautoilijoiden kesärenkaiden kunto oli heikoimmillaan yli kymmeneen vuoteen. Tämä viestii siitä, että autoilijat ajavat renkaansa yhä tarkemmin aivan loppuun.

Isoja kulumiseroja

Tutkimusten mukaan joka neljännellä autoilijalla kesärenkaiden urasyvyydet vaihtelevat etu- ja taka-akseleiden välillä syksyisin vähintään kaksi millimetriä. Monet autoilijat eivät tiedä, että keväällä ja alkukesästä renkaat kuluvat jopa 4–5 kertaa nopeammin kuin loppukesän silottuneella asfaltilla.

Auton eturenkaat kuluvat tavallisimmissa, etuvetoisissa autoissa yleensä takarenkaita nopeammin. Jotta rengassarja kuluisi tasaisesti, pyörien paikkaa kannattaa vaihtaa myös ajokauden aikana. Paremmat renkaat on syytä sijoittaa aina taka-akselille. Autorengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora kehottaa kierrättämään pyörien sijaintia noin 8 000 kilometrin välein.

TPMS tulossa

Myös liian alhaiset ilmanpaineet lisäävät renkaiden kulumista ja polttoaineen kulutusta. Tämän vuoden marraskuun alusta alkaen kaikissa uusissa henkilöautoissa on rengaspaineiden valvontajärjestelmä eli TPMS. Se kertoo auton kuljettajalle rengaspaineista ja renkaiden lämpötilasta. Tarvittaessa TPMS hälyttää mahdollisista poikkeamista.

Tulevan syksyn Rengasratsia-kampanja järjestetään viikolla 37, eli syyskuun toisella viikolla.

Lähde: Autorengasliitto

Ota kantaa

Tiedätkö miksi kesärenkaassa on minimi urasyvyys 1,6 milliä?

Tiedän 59% En tiedä 22% Saatan arvata 19%
Ääniä yhteensä 9630

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IL: Mies hipelöi alaikäistä tyttöä Onnibussissa – ahdistelu jatkui yli tunnin, ennen kuin kukaan tajusi mitään

    2. 2

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    3. 3

      Kirurgi tunnusti kirjoittaneensa omat nimikirjaimensa kahden potilaansa maksaan

    4. 4

      Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

    5. 5

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    6. 6

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    7. 7

      Äärimmäisen haastava kuva-arvoitus leviää somessa kulovalkean tavoin – Löydätkö sinä maastoutuneen sotilaan?

    8. 8

      Tuttu ilmiö toistuu joulun jälkeen, kun luottokortti on vingutettu tappiin: ”Tilanne muuttuu hankalaksi”

    9. 9

      Katsoja onnistui uskomattomassa suorituksessa NHL-ottelun erätauolla – ”Olen sanaton”

    10. 10

      Video poliisivankilan tapahtumista: Poliisi vei keskisormea näyttäneen putkaan ja aiheutti vakavan vamman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    2. 2

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    3. 3

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    4. 4

      Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

    5. 5

      Töitä vältellyt sähkömies huijasi työnantajaansa 180 vuotta vanhan keksinnön ja juustonaksupussin avulla

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

    7. 7

      Painilegenda muutti 17 000 kilometrin päähän Suomesta saatuaan rikostuomion: ”Luottamukseni petettiin”

    8. 8

      Anna: Räppäri Redrama, 40, seurustelee 18 vuotta nuoremman opiskelijan kanssa: ”Olen rakastunut”

    9. 9

      Apu: Antti Tuiskulta yllättävä paljastus taukonsa syystä – aloittaa opiskelun uuteen ammattiin

    10. 10

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    4. 4

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    5. 5

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    6. 6

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    9. 9

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IL: Mies hipelöi alaikäistä tyttöä Onnibussissa – ahdistelu jatkui yli tunnin, ennen kuin kukaan tajusi mitään

    2. 2

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    3. 3

      Kirurgi tunnusti kirjoittaneensa omat nimikirjaimensa kahden potilaansa maksaan

    4. 4

      Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

    5. 5

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    6. Näytä lisää