Autot

Tätä retroautoa ei (onneksi) koskaan tuotu Suomeen

Julkaistu:

Retro
Retroautobuumi kävi kuumimmillaan reilut 15 vuotta sitten, kun VW esitteli New Beetlen ja uusi Mini julkaistiin. Kaikilta merkeiltä retroilu ei kuitenkaan mennyt hyvin.
Vuosituhannen vaihteessa suuren kansan tietoisuuteen rullasivat tehtaiden liukuhihnan päästä sellaiset autot kuten Volkswagen New Beetle (1997) sekä hieman myöhemmin BMW:n valmistama Mini Cooper (2001). Kumpikin oli ja on edelleen todellinen myyntimenestys, vaikka Volkswagen ei enää olekaan takamoottorinen ja ilmajäähdytteinen, kuten alkuperäinen Kupla-Volkkari. Mini on myös esitellyt uusiomallinsa seuraksi litanian suurempiakin muunnoksia, osan jopa takaovilla varustettuna.

Ainoat retrobuumin edustajat nämä kaksi eivät kuitenkaan olleet. Yhdysvalloissa Ford esitteli kovasti 1950-luvun puolenvälin mallista vaikutteita ottaneen Thunderbirdin vuonna 2002. Yksi ensimmäisistä todellisista retroautoista oli silti jo vuonna 1991 esitelty Nissan Figaro, joka tosin ei suoraan ollut uusiopainos mistään aiemmin valmistetusta autosta, vaan pikemminkin ylimalkainen, joskin hyvin sympaattinen tulkinta siitä millaisia autot olivat joskus 1960-luvun alussa.

Japanilaisilta ei kuitenkaan retroilu mennyt aina ihan putkeen. Nelivetoautoistaan hyvin tunnettu Subaru halusi niin ikään lähteä ratsastamaan kierrätysmuotoilun aallonharjalla. Japanilaisittain pieneltä valmistajalta ei kuitenkaan liiennyt resursseja ihan oikean retroauton muotoiluun, joten työn alle otettiin merkin keskikokoinen menestysmalli Impreza.

 

Perusjapsi näytti nyt keulastaan roikkunaamaiselta bulldogilta.



Ensimmäisen sukupolven Imprezan takavalot vaihdettiin tavanomaisesta vaakamallista ensin kahdeksi klassisen pyöreäksi valoksi – mutta etupäässä suunnittelijat päästivät mielikuvituksensa todella irti. Etupuskuri, valot ja auton maski suunniteltiin uusiksi – tai oikeastaan vanhaksi. Hieman tylsän ja turvallisen Impreza-ilmeen sijaan keulalla komeili nyt pyöreät, upotetut lyhdyt, hieman pienemmät ja edelleen pyöreät vilkut. Niiden väliin oli puolestaan asennettu komea 1960-lukuhenkinen kromimaski.

Lopputulos on mykistävä. Ennen sopusuhtaisen näköinen perusjapsi näytti nyt keulastaan roikkunaamaiselta bulldogilta. Auton valmistusmäärä rajoitettiin vain 5 000 kappaleeseen – mikä ei ehkä näin jälkikäteen ollut lainkaan huono ajatus.

Ota kantaa

Vieläkö retroautot sytyttävät?

Kyllä vain, haluaisin Beetlen tai Minin! 40% Ei kiinnosta, antaa menneiden olla menneitä. 60%
Ääniä yhteensä 9480

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt