Autot

Volkswagen Polo uudistui - muuttuiko mikään?

Julkaistu:

Ensitesti
Volkswagen Polo uudistui. Onnistuivatko saksalaisinsinöörit keksimään mitään aidosti uutta?

Volkswagen Polo on viimeisimmässä mallisukupolvessa siinä hetkessä, että autoa oli aika päivittää. Saksalaisvalmistaja on päättänyt mallistonsa toiseksi pienimmän auton kanssa tehdä kovasti töitä ja täytyy sanoa, että harvoin mallisukupolven keskivaiheen päivityksen kohdalla muuttuu näin paljon.



Eli vastaus kysymykseen, muuttuiko mikään, on, muuttui. Ja paljon. Jopa niin paljon, että voisi argumentoida melkein sen puolesta, että uusi sukupolvi on kokonaan uusi eikä mikään pieni keskivaiheen uudistus. Faceliftinä Polon tapausta voitaneen kuitenkin pitää sillä, auton perusrakenne on sama kuin vuonna 2009 tuotantoon tulleessa mallissa. Eli auto on kasvanut mittaa vain pari senttiä ja ne sentit tulevat etu- ja takapään uusien puskureiden muotoilusta, auton akseliväli on siis ennallaan.

Kun Golf on tänä päivänä jo teknisesti hyvin kehittynyt, Polo seuraa perässä. Polo lähestyy monessa mielessä Golfia, auto on nyt entistä hienompi ja siinä on paljon sellaisia asioita, mitä Polossa ei ole aiemmin ollut. Ylipäätäänkin pikkuautojen kokoluokka on nyt erikoisessa asemassa, sillä nyt niihin tulee varusteita, joita ei ole aiemmin tässä kokoluokassa ollut ja Volkswagen haluaa olla etunenässä. Poloon varusteet siirretään nyt suoraan Golfista.



Suurin päivitys Polossa on siis erilaisten varusteiden mukaan tuleminen. Autoon saa nyt muun muassa sähköisesti säädettävän alustan. Kojelaudan Sport-painiketta sähköisesti ohjattavat iskunvaimentimet tekevät auton alustasta kireämmän - muunneltavan ajettavuuden ansioista ajonautinto paranee kun siihen tulee enemmän varianssia.
Toinen, jopa vielä merkittävämpi muutos Polossa on, että tavallisen vakionopeudensäätimen sijaan autoon saa nyt mukautuvan vakionopeudensäätimen, joka pitää itsestään edellä ajavaan turvallista väliä ja pysäyttää auton tarvittaessa. Ajamisen mielekkyys kasvaa ja vaiva vähenee ja tietysti turvallisuus kasvaa, koska autossa on myös hätäjarrutustoiminto pienissä nopeuksissa.



Polon keskikonsoliin on nyt Golfin tapaan tuotu laaja multimedianäyttö, jossa on kaikenlaiset ominaisuudet aina bluetoothista erilaisiin sovelluksiin. Volkswagenin MirrorLinkin avulla älypuhelimen voi kytkeä Polon multimediajärjestelmään ja käyttää puhelinta auton näytöltä.
Kosketusnäyttö on saatavilla vakiovarusteena Trendline-varustelusta alkaen ja bluetooth-ominaisuus Comfortline-varustetasosta alkaen. 

Polo muuttui siis paljon, ja toisaalta vähän. Perusrakenne autossa on muuttumaton mutta fiilis on kuitenkin aivan erilainen kuin edeltäjässä ja se tulee nimenomaan paremman viimeistelyn myötä. Voisi melkein sanoa, että mikään muu pikkuauto ei ole niin hienostunut kuin Polo nyt on. Polon viimeistely on nyt Golfin luokkaa.



Polo on hiljainen ja pienet moottorit, jopa litrainen 75-hevosvoimainekin moottori jaksaa viedä autoa mallikkaasti, kun manuaalivaihteistoa jaksaa tarpeeksi hämmentää. Enemmän ajamamme 1,2-litrainen turboahdettu 110-hevosvoimainen bensiinimoottori toimii mukavasti yhteen DSG-automaatin kanssa. Kaikkein järeimmät Poloon tarjolla olevat moottorit ovat 1,4-litraiset dieselit, jotka ovat saatavissa kahtena eri tehoversiona. Myöhemmin mallisto täydentyy usealla mallilla aina räväkkään 180-hevosvoimaiseen GTI-versioon asti.

Volkswagen Polo Highline 1.2 TSI DSG

Moottori R4, turbo, 1197 cm³, 81 kW (110 hv)/5000 r/min, 175 Nm/1500-4000 r/min
Suorituskyky 0-100 km/h 9,3 s, huippunopeus 196 km/h
Kulutus 4,7 l/100 km 95E
CO2-päästöt 110 g/km
Voimansiirto A7, etuveto
Mitat p 3972, l 1682, k 1453 mm, akseliväli 2470 mm, omamassa 1135 kg, tavaratila 280-952 l, tankki 45 l
Hinta mallisto alkaen 15503 euroa, ajettu versio 22876 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt