Laura

Autot

Volvo XC90 vakuuttaa yhä

Julkaistu:

Ikääntyvä XC90 vakuuttaa edelleen mukavuudellaan.
Vuonna 2002 esitelty Volvo XC90 oli eniten myyty Volvo-malli vuosina 2005–08. Isossa, kalliissa jenkkimarkkinoilla suunnatussa katutraktorissa on arvatenkin olleet myyntikatteet kunnossa.

Tämä selittänee osaltaan sen, miksi auto on haluttu pitää tuotannossa mukana, vaikka parasta ennen -päiväys onkin mennyt jo umpeen. XC90 on niin ulkoisesti kuin osittain teknisestikin vanhahtava. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että varsinkin matka-ajossa jättiläinen vakuuttaa edelleen mukavuudellaan. Monet ysikymppisten omistajat kehuvat estotta autoaan, eikä suotta.

7-paikkainen XC90 edustaa katumaastureissa XL-kokoa. Sellaisen möhkön siirtämiseen vaaditaan moottoriltakin paljon. Volvo on tuonut todennäköisesti viimeiseksi jäävässä päivityksessään XC90:een uuden 200-hevosvoimaisen dieselpadan. Vanhaa 185-hevosvomaista moottoria oli pakko sorvata uusiksi päästörajoitusten vuoksi. Uusi motti on siis nykytrendin mukaisesti entististä tehokkaampi ja puhtaampi.

Ajoimme uutuudella erittäin maantiepainotteista ajoa. Moottorille luvataan yhdistetyksi kulutukseksi 8,3 litraaa sadalla. Sellaiseen lukemaan emme pääseet edes varsin säästeliäässä matka-ajossa. Keskikulutus liikkui noin 8,5 litrassa, mutta yli kymmenen litran menekkiin pääsee kokemuksemme mukaan helposti. Moottori kaipaisi matkakaveriksi nykyaikaisen automaatin. 6-portainen laatikko ison luksusmaasturin askina on tänä päivänä vaatimaton.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vaikuttavinta ysikymppisessä on koko, ei niinkään näkö. Korkeilta etujakkararoilta näkee kauas. Massa taas luo turvallisuudentunnetta. Ideaali auto esimerkiksi Lappiin ajettaessa.

Kiitämme:

+ Volvo luksusmaasturi XC90:lle on kertynyt vuosia vyötärölle.

+ Uusia ostajia houkutellaan R-Design-paketilla.

Moitimme:

- Navin vaikeakäyttöisyyttä.

- Automaatin toimintaa

Ota kantaa

Onko Volvo Universen muotoilusuunta oikea?

Kyllä 37% Ei 63%
Ääniä yhteensä 3170

Volvo XC90 D5 AWD

Mikä: Moottoriltaan uudistunut katumaasturi.

Mitat: Pituus 4,80 m, leveys 1,89 m, korkeus 1,78 m, akseliväli 2,85 m, tavaratila 613 l.

Moottori: 2,4-litrainen diesel, teho 200 hv (3900 rpm), vääntö 420 Nm (1900–2800 rpm). Kuusiportainen automaattivaihteisto, neliveto.

Kiihtyvyys: 10,3 s.

Huippunopeus: 205 km/t.

Yhdistetty kulutus (valmistajan ilmoitus):
8,3 l.

CO2-päästöt: 219 g/km.

Hinta: 72575 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    6. 6

      Jopa miljoonat ihmiset saavat henkilökohtaisen viestin Twitteriltä – syynä altistuminen Venäjän propagandalle

    7. 7

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    8. 8

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    9. 9

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    10. 10

      Aftonbladet: Malmön poliisiaseman edessä räjähti – kaksi miestä otettu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    6. 6

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    9. 9

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    10. 10

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    6. Näytä lisää