Hilma

Autot

Haluatko autolehden kansitytöksi - Tuning Car Show'ssa siihen tarjoutuu mahdollisuus!

Julkaistu: , Päivitetty:

Tuning Car Show
Messukeskuksessa Helsingissä pidetään pääsiäisviikonloppuna kaksi suurta autotapahtumaa.
Amerikkalaiset ja tuunatut autot voivat hyvin. Viikonloppuna Helsingin messkukeskuksessa pidettävät Tuning Car Show sekä American Car Show ovat varma pääsiäisen merkki ja vuodesta toiseen ne keräävät kymmeniä tuhansia autoista kiinnostuneita paikalle.

Tuunattujen autojen puolella nähdään toinen toistaan upeammin näyttelykuntoon rakennettuna autoja sekä esimerkiksi driftaukseen tehtyjä ratarasseja.

Autot ja kauniit naiset liittyvät myös perinteisesti yhteen ja monet autolehdet ovat tunnettuja omista mallitytöistään.

Autojen tuunaukseen erikoistunut GTI Magazine järjesti Show'ssa jo toista kertaa kuvauksen, jossa kuka tahansa pääsi poseeraamaan ammattivalokuvaajan eteen ja Harri Aulaskarin tuunaaman Mitsubishi Galant VR-4:n viereen lehden näyttelyosastolle perustettuun studioon. Vuosi sitten itsensä kävi kuvauttamassa yli 30 naista, ja heistä kolme päätyi lopulta GTI Magazinen kansikuvatytöksi. Tänäkin vuonna sama mahdollisuus tarjoutunee monille.

Ensimmäinen kameran eteen uskaltautunut rohkea oli 17-vuotias helsinkiläinen Jessica Öystilä, joka oikeasti haaveilee mallin urasta.

Jos kutsu lehden kansikuvatytöksi käy tämän kuvaussession myötä, niin lähdetkö mukaan?

- Tottakai lähden, Öystilä totesi.

- Pari kertaa olen catwalkilla elämässäni ollut, mutta haluasin oikeasti tehdä alusvaate- tai bikinimallin töitä. Viihdyn kameran edessä, Öystilä haaveilee.

GTI Magazinen kuvaajat kuvaavat kaikkia halukkaista tänään perjantaina aina klo 16 saakka. Huomenna lauantaina kuvaajat ovat paikalla pari tuntia puolesta päivästä alkaen. GTI Magazine kuuluu Sanoma-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. 6

      Michael Jacksonin nuorimmasta pojasta Blanketista, 15, julkaistiin tuore kuva – fanit hullaantuivat: ”Näyttää isältään”

    7. 7

      Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

    8. 8

      Nämä kuvat paljastavat – Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho ovat NHL:n ehdotonta kärkeä

    9. 9

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    10. 10

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    8. 8

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    9. 9

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. Näytä lisää