Severi

Autot

Ollilan km-vero huonoissa kantimissa – veronkorotukset ja palvelut ovat jo totta

Julkaistu:

KM-VERO
Älykäs ja oikeudenmukainen liikenne –hanke eli kaavailtu ja parjattu autojen km-vero näyttäisi jäävän taka-alalle.
Jorma Ollilan johtama ”Älykäs ja oikeudenmukainen liikenne” -työryhmä ehdotti viime vuoden lopulla julkistetussa raportissaan, että auto- ja ajoneuvovero muuttuisivat uudeksi kilometriveroksi. Polttoaineveron piti sen sijaan pysyä ennallaan.

Polttoaineiden hintoihin ei pitänyt olla luvassa merkittäviä muutoksia, mutta jo nyt – noin kolmen kuukauden sisällä – hallituksen kehysriihessä linjattiin seuraavat korotukset niin ajoneuvoveroon kuin polttoaineveroihinkin. Km-verosta on puhuttu näissä yhteyksissä hyvin vähän.

Palvelut ovat jo

Eräs km-veron perustelun argumenteista on ollut liikenteen älyllistyminen ja uudet palvelut. Tässä yhteydessä on kuitenkin tuntunut unohtuvan, että valtaosa uusista tai edes kuviteltavista olevista palveluista on jo nyt saatavana navigaattoreiden ja älypuhelinten sovellusten avulla.

Lisäksi autojen älysovelluspalvelut laajenevat koko ajan. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa Volvon järjestelmä, joka on saatavana jo ensi kuusta alkaen. Vastaavia kattavia järjestelmiä on yhä useammin myös muilla valmistajilla. Järjestelmässä ovat esimerkiksi seuraavat ominaisuudet:

VIIHDE
Pandora – Internet-radio (USA/Kanada/Australia/Uusi Seelanti)
100 000 kansainvälistä radioasemaa TuneInin kautta
Musiikin suoratoistopalvelu
Stitcher – radio-ohjelmia ja podcasteja
Alueelliset äänikirjaratkaisut

NAVIGOINTI
Päivitetty navigointijärjestelmä, 3D-grafiikka ja elinikäiset karttapäivitykset
Park&Pay by Parkopedia – etsi vapaa pysäköintipaikka ja maksa se autosta käsin
Yelp – etsi paikallisia palveluja, kuten ravintoloita, sisältää arvosteluja
Glympse – dynaaminen sijainnin jako
HERE by Nokia -pilvipalvelut tarjoavat kuljettajille saumattoman navigoinnin
Send to Car – etsi määränpää puhelimella ja lähetä se auton navigointijärjestelmään
Wikipedia – lisätietoja paikallisista kohteista
Baidu – paikallinen haku Kiinan markkinoille
Löydä polttoaineasema
Internet -kartat
Säätiedot

KÄYTTÖLIITTYMÄ
Käyttöliittymä, jossa graafiset teemat keski- ja kuljettajan näytöille
Ääniohjaus ja tekstistä puheeksi –ominaisuus

YHTEYDET
Integroitu kattoantenni ja 3G-modeemi
WiFi-keskus autossa
Älypuhelimen kytkentä (WiFi ja Bluetooth)
Bluetooth-suoratoisto ja handsfree-puhelut

PALVELUT
Älypuhelinsovellus – yhdistää puhelimen autoon
Moottorin etäkäynnistys – sovelluksella ohjattava auton lämmitys ja viilennys
Connected Service Booking – auto tietää, milloin on huollon aika

Lähde: Volvo

Ota kantaa

Voisiko puheet mahdollisesta km-verosta mielestäsi jo unohtaa?

Kyllä, romukoppaan koko idea! 84% Ei, autoverosta on päästävä eroon! 16%
Ääniä yhteensä 17933

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    4. 4

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    5. 5

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    6. 6

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    7. 7

      Ensilumi saattaa saapua mereltä etelärannikolle jo ensi yönä – runsaampia sateita tulossa viikon puolivälissä

    8. 8

      Tutkijat löysivät uuden ilmiön tyypin 1 diabetesta sairastavilla

    9. 9

      Kiihkeät suutelukuvat vieraan naisen kanssa vuotivat julkisuuteen – näyttelijä Ewan McGregor on eronnut vaimostaan

    10. 10

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    7. 7

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    8. 8

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    9. 9

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    10. 10

      Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    4. 4

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    5. 5

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    6. Näytä lisää