Autot

Tyylipisteet kotiin – testissä uudistunut Opel Insignia

Julkaistu:

Autoja ostetaan tunnetusti pääosin tunnesyin.
Vaikka oman auton valinta olisi tehty puhtaasti fiilispohjalta, haluavat jotkut perustella sen ikään kuin silmän lumeeksi järkisyin. Siksi onkin paikallaan palauttaa mieliin muutama kylmä fakta hiljattain uudistuneesta Opel Insigniasta. Fiiliksiin palaamme sitten jutun loppupuolella.

Vectrasta Vuoden Autoksi 2009

Insignia esiteltiin vuonna 2008 suomalaisille tutun Opel Vectran seuraajaksi. Auton muotoilu oli todellinen käännekohta perinteikkään saksalaismerkin muotoilussa. Etenkin laatuvaikutelmaa haluttiin kohentaa edeltäjään verrattuna. Uutuus oli onnistunut, sillä auto voitti vuoden 2009 Car of The Year –tittelin Euroopassa, vaikkakin vain yhden pisteen erolla Ford Fiestaan. Se on ollut myös kaupallinen menestys suurilla markkina-alueillaan Saksassa ja Brittein Saarilla Vauxhall-merkkisenä. Esimerkiksi Saksassa Insignia on ollut viime vuosina segmentissään suositumpi kuin monet kilpailijansa, Citroën C5, Ford Mondeo tai vaikkapa Toyota Avensis. Vain VW Passat on ollut synnyinmaassaan suositumpi.

Kylmän Pohjolan kolkko arki

Suomessa kaikki on ollut toisin, eikä Insignia oikein ole löytänyt ostajia. Olisivatko kyseessä ehkä luotettavuusongelmat? Ei, sillä esimerkiksi vuosimallin 2009 Insigniat ovat menestyneet suomalaisissa katsastusvikatilastoissa kohtalaisen hyvin. Ulkonäköseikoistakaan tuskin on kyse, sillä Insignia on itse asiassa luokkansa näyttävimpiä autoja, puhtaasti objektiivisestikin arvioiden. Myös hankintahintataso on ollut kilpailukykyinen. Missä siis mättää?

Siirrytäänpä sujuvasti sille fiilispuolelle. Ehkä Suomessa vain kestää hieman kauemmin omaksua automaailman uusia virtauksia? Jos näin on, Opel Insignialla on pullat nyt esitellyn uudistuksen myötä ns. hyvin uunissa. Ensinnäkin auto on entistäkin näyttävämpi. Etu- ja takapuskureiden visuaalisilla uudelleenmuotoiluilla auton ilmeestä on saatu vakuuttavampi, jopa röyhkeän näyttävä. Tämä on toki katsojankin päätettävissä, mutta sulavat linjat eivät ole harhaa: auton ilmanvastuskerroin on erinomainen 0,25.

Nappulaviidakon siistiminen

Sisällä muutokset on tehty siellä, mistä kritiikkiä eniten on annettu: kojetaulussa. Keskikonsolin nappulameri on nyt huomattavasti rauhallisempi, ja toiminnot helpommin hallittavissa. Myös ajoergonomiaa on parannettu. Opel tahtoo myös pysyä uusissa trendivirtauksissa mukana, ja niinpä esimerkiksi uusi viihdejärjestelmä IntelliLink Touch kahdeksan tuuman värikosketusnäytöin on vakiovaruste. Navigaattorista joutuu kuitenkin pulittamaan lisää. Järjestelmä on muokattavissa, ja siihen esitellään lähikuukausina uusia, tilattavia sovelluksia.

Alustaan tehtyjä parannuksia ei näe, mutta koeajolla ne olivat havaittavissa. Niin iskunvaimennusta, kallistuksenvaimennusta kuin ohjaustakin on parannettu entisestään. Koeajoauto oli varustettu huimin 20-tuuman vantein ja todella matalaprofiilisin renkain, mutta siitä huolimatta rengas- ja sisämelutasoa voi luonnehtia vähintään onnistuneeksi.

Tuttua taloudellisuutta

Moottoreihin Insignia saa uutta puhtia uunituorein SIDI-bensiiniturboin. Saatavana ovat 1,6- ja 2,0-litraiset nelikot, tehoiltaan 170 ja 250 hevosvoimaa. Näiden uusien moottoreiden myötä bensiini-Insignian yhdistelmäkulutus on hatchback-mallissa 5,9 ja 7,8 litraa sadalla. Suuremman moottorin saa toistaiseksi vain nelivedon yhteyteen, mutta huomattavaa on, että nykyaikainen 2-litrainen bensiiniturbo tarjoaa peräti 400 Nm vääntöä – huima saavutus!

Ensikoeajolla uusi Insignia lunastaa lupauksensa. Ohjaustuntuma on vakaa, ja pienempikin SIDI-turbo liikuttaa autoa vakaasti aina kohti huippunopeutta asti. Vauhti alkaa huomattavammin hiipua vasta lähempänä 200 km/h rajapyykkiä, joten Suomessa tällä autolla ei varmasti jää jalkoihin normaalissa liikenteessä. Uusi moottori on hiljainen ja käynniltään sivistynyt. 6-portaisen vaihteiston välitykset ovat onnistuneet, mutta vaihteensiirto on hieman kulmikas, tai ainakin jonkin verran keskittymistä vaativa. Muutoinkin uutta Insigniaa on kerrassaan ilo ajaa.

Opel Insignia 1.6 SIDI 6MT Cosmo

Moottori R4, 1598 cm³,
125 kW (170 hv)/4 250 r/min,
260 Nm/1 650 – 4 250 r/min,
Suorituskyky 0 – 100 km/h 9,2 s,
Huippunopeus 220 km/h,
Kulutus 5,9 l/100 km Bensiini E10,
CO2-päästöt 139 g/km,
Voimansiirto M6, etuveto,
Mitat p 4842, l 1858, k 1498 mm,
akseliväli 2737 mm, omamassa 1613 kg, tavaratila 530 l, tankki 70 l
Hinta alkaen 33 114 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat