Silja, Selja

Autot

Tämä on ensi vuonna ihan täyttä todellisuutta - auto päästää pakoputkesta puhdasta vettä!

Julkaistu:

IS ajoi Toyotan polttokennoauton prototyypin, joka tulee myyntiin jo ensi vuonna.
Onko polttokennoauto ratkaisu automaailman ikuiseen päästökysymykseen? Auto, johon tankataan vetyä, jossa vety muuttuu sähköksi ja lämmöksi ja liikuttaa autoa. Polttokennoauton pakoputkesta tulee vain pelkkää vettä.

Tähän saakka rakenne on ollut niin monimutkainen, että tekniikka on nostanut polttokennoauton hinnan pilviin.

Toyota on kuitenkin saanut pudotettua seitsemässä vuodessa polttokennon ja vedyn kuljettamiseen tarvittavien painetankkien hinnan kymmenesosaan. Ennen vuonna 2015 käynnistyvää sarjatuotantoa on tarkoitus vielä puolittaa tekniikan hinta.

Monet autonvalmistajat ovat alkaneet yhteistyöhön ja kehittävät polttokennoautoja hurjaa vauhtia. Eikä ihme, sillä polttokennoautossa yhdistyy kahden voimalaitteen parhaat puolet. Kehitystyön myötä vetytankkien paine on saatu nostettua 700 bariin. Kun vetyä saadaan mukaan runsaasti, on tankkien määrä voitu puolittaa neljästä kahteen. Toinen niistä sijoitetaan Toyotassa takaistuimen alle ja toinen on taka-akseliston taakse.



Tankkausta lukuun ottamatta polttokennoauto onkin sitten kuin mikä tahansa sähköauto. Toyotan uusin polttokenno on kaksi kertaa tehokkaampi kuin edellinen. Uusi tuottaa 3 kW per litra, joten pieni polttokenno on voitu sijoittaa etuistuimien alle. Toyota on hyvin vaitonainen sähkömoottorin tekniikasta ja tehosta, mutta se kehittää luultavasti vajaat 100 kW. Näin voisi päätellä mittaamastamme 0-100 km/h kiihdytysajasta, sillä lukeman sai nopeusmittariin vähän vajaassa 12 sekunnissa.

Ajaminen on yhtä vaivatonta kuin millä tahansa sähköautolla. Moottori antaa suurimman vääntömomentin heti liikkeelle lähdettäessä, joten alkukiihdytys on ripeä. Ja lähes aavemainen äänettömyys tekee menosta mielenkiintoista.

Voimaa on kohtuullisesti, mutta BMW i3:n kaltainen raketti Toyotan FCV:n prototyyppi ei suinkaan ole. Suorituskyky on suunnilleen samaa luokkaa Nissan Leafin kanssa ja vähän heikompi kuin Hondan polttokennoautossa, FCX Clarityssä. Täytyy kuitenkin muistaa, että testasimme Toyotan prototyyppiä ja tuotantomallin esittelyyn on aikaa vielä liki kaksi vuotta.

Olikin pieni pettymys, että ajoimme samoilla teipatuilla prototyypeillä, jotka oli näytetty pienelle joukolle kollegoita jo reilu kuukausi aiemmin. Samaan aikaan Tokion autonäyttelyssä oli esillä tuotantomallin esiaste. Jopa isäntämme uskoi viimeiseen saakka, että pääsemme ajamaan lähes lopullista autoa. Nyt tekniikka oli kuitenkin sijoitettu Toyota Sain kuoriin, joka on Japanissa myytävä Avensiksen kokoinen hybridi.
Autonäyttelyssä esitelty Toyota FCV on erittäin modernin näköinen auto. Siinä on otettu aivan erilainen ote, kuin ensimmäisessä hyvin varovaisesti muotoillussa Priuksessa.

Nyt Toyota haluaa näyttää jo auton ulkonäöllä, että siinä on edistyksellistä tekniikkaa.
FCV sijoittuu aikanaan ylempään keskiluokkaan, sillä sen akseliväli on 2,78 metriä ja 1,81 metriä leveän korin pituus on 4,87 metriä. Toistaiseksi on vielä liian varhaista ennustaa auton hintaa, kun se tulee myyntiin vuonna 2015 kotimaassaan Japanissa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Jonkinlainen hinta-arvio on kuitenkin annettu ja se on 80000 euroa.



NÄIN POLTTOKENNO TOIMII

Polttokennoauto toimii kuin sähköauto, mutta moottori saa voimansa sähkövirran sijaan vedystä. Sen tankkaus on nopeampaa kuin sähkön lataaminen ja matkaa voi tehdä pidempään. Sähköauto, jonka saa tankattua täyteen kolmessa minuutissa ja jolla voi ajaa yhtäjaksoisesti yli 500 kilometrin matkan kuulostaa utopialta.
Polttokennoautoja on kuitenkin jo olemassa usealla autovalmistajalla, tosin testikäytössä.
Polttokennossa vety muutetaan sähköksi ja lämmöksi. Muodostettu sähkö pyörittää sähkömoottoria, joka liikuttaa autoa.
Käyttö on yhtä huoletonta kuin bensiini- tai dieselmoottorisen, mutta päästöt ovat sähköauton tapaan paikallisesti nollassa.

Polttomoottoriautoista muistuttaa ennen kaikkea tankkaus. Siinä missä sähköautoa täytyy ladata tuntikausia tai pikalatauksellakin puoli tuntia, täyttyy polttokennoauton tankki vedyllä kolmessa minuutissa. Polttokennoautojen yleistymistä hidastaa pitkään se, että vetyä ei ole saatavana ihan jokaiselta huoltoasemalta.
Polttokennoon syötetään vedyn lisäksi happea, minkä jälkeen kemiallisen reaktion tuloksena saadaan aikaan sähköä ja pakoputken päästä puhalletaan puhdasta vesihöyryä. Polttokennoauton pysäköintipaikan tunnistaakin siitä, että paikalle jää pieni lätäkkö - puhdasta, periaatteessa juomakelpoista vettä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

    5. 5

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    6. 6

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    7. 7

      Ministeri avaa ajatusta äitiyspakkauksen nimen muuttamisesta – aihe puhuttaa suomalaisia: ”Miten olisi seksin seuraus -pakkaus”

    8. 8

      Reino Nordin kertoo Cosmopolitanille hänen ja Marian suhteesta: ”Todella hyvä seksielämä”

    9. 9

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    6. 6

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    7. 7

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    8. 8

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    9. 9

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    10. 10

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

    5. 5

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. Näytä lisää