Honda on julkaissut joukon uusia ominaisuuksia sen ensi vuodeksi uudistuneessa, suuressa tila-autossaan Odysseyssa. Japanilaismerkki saavutti etenkin Yhdysvaltain markkinoilla tärkeällä mallillaan ensimmäisen tila-autoille myönnetyn Top Safety Pick + -turvallisuusmaininnan, mutta Odyssey-mallissa on myös muuta mielenkiintoista – nimittäin Hondan mukaan maailman ensimmäinen henkilöautoon sisäänrakennettu imuri.
Epätavanomainen mukavuusvaruste
Maksamalla USA:ssa noin 45 000 dollaria (noin 33 000 euroa ilman Suomen autoveroa) huipputason Honda Odyssey EX-L Touring Elite tila-autosta saa muun muassa äänentoistojärjestelmän 12 kaiuttimen kera ja muita tavanomaisia mukavuusvarusteita – sekä sen epätavanomaisemman, imurin.
Imuri on Shop-Vac -merkkinen, ja se sisältää muun muassa noin 4,5 metrisen imuletkun sekä tavallisia liitettäviä imurivarusteita. Laite toimii auton akulla noin kahdeksan minuuttia, tai jos auto on käynnissä, niin kauan kuin imuroitavaa riittää.
Herää vain yksi kysymys: miksi tätä ei ole keksitty aiemmin?
Honda Odyssey ei ole ainakaan toistaiseksi Suomen maahantuontiohjelmassa.
Honda Odyssey on etenkin Yhdysvaltain markkinoille suunnattu suuri tila-auto.
Autoon sisäänrakennettu imuri on kätevä lisävaruste, joka helpottaa auton sisätilojen puhtaanapitoa.