Jorma Ollila: Kaikkiin Suomen autoihin 30 euron laite - paljastaa missä halvinta bensaa - Autot - Ilta-Sanomat

Jorma Ollila: Kaikkiin Suomen autoihin 30 euron seurantalaite - paljastaa missä halvinta bensaa

Jorma Ollila kertoi tänään tiedotustilaisuudessa, mitä uusilla nettisovelluksilla voisi autossa tehdä.

Jorma Ollila esitteli ajatuksiaan tänään Helsingissä.­

15.10.2013 12:40 | Päivitetty 15.10.2013 12:43

Älykkään ja oikeudenmukaisen työryhmän puheenjohtaja Jorma Ollila kertoi Vaikuttajien autoakatemian seminaarissa, että liikenteen internet on erilaisissa sovelluksissa käytössä jo nyt ja sen mahdollisuudet kasvat tulevaisuudessa valtavasti.

- Ammattiliikenteelle paikkapohjaiset palvelut ovat mahdollistaneet jo monen vuoden ajan muun muassa rahdin seurannan. Jo seitsemän vuotta sitten, kun muutin Hollantiin, pystyin seuraamaan huonekalujen kulkua, Ollila kertoi aamupäivän autoilualan vaikuttajien seminaarissa.

Käytännössä liikenteen internet voi näyttää reaaliaikaisesti sää- ja liikennetietoa sekä esimerkiksi kertoa, mistä saa edullisinta polttoainetta. Vuoden 2015 alusta alkaen kaikkiin EU:ssa myytäviin autoihin tulee pakolliseksi eCall-palvelu, joka lähettää onnettomuuden sattuessa reaaliaikaisesti tietoa hätäkeskukseen auton sijainnista, vaikka kuljettaja ei itse pysyisi puhumaan.

Paikannusteknologiana voidaan käyttää useita eri järjestelmiä, verkko- tai satelliittipaikannusta. Käytännössä paikannus toteutetaan niin, että ajoneuvoon tai matkapuhelimeen asetetaan kiinteä, pienikokoinen kulkua seuraava laite.

- Se olisi aikuisen ihmisen kynnenkokoinen laite, jossa olisi mikrofoni ja näyttö. Laitteen hinta olisi noin 10–30 euroa, Ollila visioi.

Ollila uskoo, että tulevaisuudessa paikkasidonnaiset palvelut tulevat lisääntymään merkittävästi, koska ihmiset ovat jo nyt tottuneita käyttämään teknologiaa ja markkinat ovat jo olemassa. Ollilan mukaan älyliikenne voi ratkaista tulevaisuuden ruuhkia, päästöongelmia ja parantaa liikenneturvallisuutta.

- Aiemmin palvelu oli sitä, että kerrottiin, missä sinä olet. Nykyään kerrotaan, missä olet ja mitä muuta siellä on.

Paikannuspalvelut hyödyttävät myös veroviranomaisia, jos Suomessa siirrytään kilometriperusteiseen autoveroon. Ollila myöntää, että uuden teknologian ongelmana on, miten turvataan tietosuoja ja kansalaisten itsemääräämisoikeus. Ollilan mukaan työryhmässä on oma juridinen alaryhmä, joka pohtii muun muassa tietosuojaongelmia.

– Nämä ovat haastavia, mutta eivät ylitsepääsemättömiä kysymyksiä, Ollila väitti. 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?