Jari, Jalmari

Autot

Pentti ja Harri pitkästyivät lomalla: Toyota Hilux muuttui kylpyammeeksi - katso kuvat

Julkaistu:

Tylsistyneiden miesten autoon rakentama kylpy käänsi päitä leirintäalueella Nokialla.

Tamperelainen Pentti Helminen ja hänen kaverinsa Harri Vepsä viettivät tavalliseen tapaansa kesälomaa Camping Viinikanniemellä Nokialla, kun aika kävi pitkäksi.

- Piti keksiä jotain ajankulua!, Helminen kuvailee.

Onneksi kaverukset ovat kekseliäitä, mitä tulee tylsistymisen karkottamiseen.
 
- Kaveri pohti, että vuokrataan kylpytynnyri. Siihen minä totesin, että miksi kun onhan meillä omakin!, kertoo Helminen päähänpistostaan.

Pian käsissä oli pressua ja teippiä.

- Siinä meni pari-kolme tuntia. Teippasimme muovin lavalle, että vesi pysyy siellä, ja kannoimme vettä järvestä. Sitten kävimme kaupasta hakemassa kylpyvaahtoa.

Pian kylpy oli pulahdusvalmis.
 
- Oli muuten kivaa! Pulahdus tuntui mukavalta ja vesi oli lämmintä.

Hupikylpy käänsi päitä.

- Ajoimme sillä vielä muutaman kierroksen ympäri leirintäaluetta, ja reaktiot olivat vähän laidasta laitaan. Vanhemmat ihmiset pyörittelivät päätä ja muksut näyttivät peukkua.
 
Helminen kertoo, että on lomaillut leirintäalueella jo vuosia kausipaikalla. Kylpytempaus on tehnyt miehistä leirintäalueen tunnettuja hahmoja.

- Paljon on tullut Facebook-tykkäyksiä ja ihmiset käyvät juttelemassa.

- Kyllä päästimme muutaman muksunkin pulahtamaan kylpyyn, mies naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    2. 2

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    6. 6

      Amsterdam voitti kisan EU:n lääkevirastosta – Suomi sai lähes heikoimmat pisteet

    7. 7

      Pelastuslaitos sai vaikean tehtävän Kalajoelle – paikalle tarvittiin nostolava-auto

    8. 8

      Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

    9. 9

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    10. 10

      NHL-seura tiedotti: Kari Lehtonen jää sivuun henkilökohtaisista syistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. 6

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    2. 2

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    6. Näytä lisää