Katri, Kaija

Autot

Huima kesäsportti saapui Suomeen - kokeilimme, katso kuvat

Julkaistu:

Vuonna 1961 Jaguar esitteli E-Typen, joka mullisti automaailman kauneudellaan ja suorituskyvyllään. Nyt reilu viisi vuosikymmentä E-typen jälkeen siirrytään F-Typen myötä seuraavaan kirjaimeen ja uuden urheiluauton aikakauteen.
Jaguar on yksi harvoista automerkeistä, jotka ovat pystyneet tänä vuonna kasvattamaan myyntiään myös Euroopassa. Yhtenä menestyksen peruspilareista on uusi Jaguar F-Type, jonka myynti on ylittänyt yhtiön rohkeimmatkin odotukset. Kävimme kokeilemassa uutuutta itäisen Uudenmaan mutkaisilla asvalttiteillä.

Muun muassa Porschen urheiluavojen sekä Mercedes-Benzin SLK:n ja BMW Z4:n kilpailijaksi rakennettu Jaguar F-Type on perinteinen takavetoinen etumoottorinen urheiluauto. Sen kaksipaikkainen alumiinikori on 4,47 metrin pituinen, mutta onnistuneen muotoilun ansiosta paketti on varsin kompaktin näköinen. Korissa käytetään runsaasti modernia tekniikkaa, jota edustavat esiin nouseva takaspoileri ja upotetut oven kahvat.

Keulassa lähdetään liikkeelle haita muistuttavasta jäähdyttäjän aukosta, jota reunustavat kaksoisksenonvalot, joissa on J-kirjaimen muodossa LED-valot huomiovaloina. Keulasta lähtee pitkä kaari, joka lähtee laskemaan ovessa ja katoaa takalokasuojaan.

Kuusisylinterisissä on keskellä kaksoispakoputki alkuperäisen E-Typen tapaan. Väkevimmässä V8-moottorilla varustetussa mallissa on kaksi kaksoispakoputkea.

Ohjaamo on tehty kuljettajalle ja hänen mahdolliselle seuralaiselleen. Molemmat istuvat ympäristössä, joka antaa jo sinällään hyvän tunteen mutta rakentaa puitteet miellyttävälle matkustamiselle. Hallintalaitteet ja katkaisimet on sijoitettu niin, että ne ovat luontevasti kuljettajan ulottuvilla ja ne on ryhmitelty loogisesti.

Ajamisen ja matkustamisen nautintoon kuuluu myös äänimaailma, jonka avoautossa voi kokea jokseenkin täydellisenä. Jo perusmallissa moottorin sointi on kaunista, mutta S-mallin myötä mukaan tulee aktiivinen pakoputkisto. Sen myötä voimanlähteen murina muuttuu suorastaan musiikiksi - tosin varsin bassovoittoiseksi, räyhäkkäin ylä-äänin säestettynä. Täydellisimmin varustetussa V8 S-mallissa aktiivista pakoputkistoa voi vielä säätää mielensä mukaan.

Jaguar F-Typen kohdalla on vaikea puhua perusmallista, sillä jo lähtötason moottori on varustettu kompressorilla. Sen avulla 3,0-litrainen V6 kehittää 250 kW (340 hv) ja 450 Nm vääntömomentin, joka on käytettävissä käyntinopeusalueella 3 500 – 5 000 r/min.

Suorituskyky on todellista urheiluautoluokkaa, sillä kiihdytykseen 0-100 km/h tarvitaan vain 5,3 sekuntia ja huippunopeus on 260 km/h. Yhdistetty kulutus on auton suorituskykyyn nähden hyvin kohtuullinen 9,0 l/100 km. Malliston keskimmäisessä F-Type S -mallissa on sama 3,0-litrainen V6-moottori, mutta siitä otetaan irti 275 kW (380 hv) ja vääntömomenttikin on hivenen suurempi 460 Nm. Lisävoiman avulla kiihdytysaika painuu alle viiden sekunnin (4,9 s) ja huippunopeus on 275 km/h. Virallinen kulutus on desin korkeampi.

Malliston huipulla on F-Type V8 S, jonka mallimerkintä kertoo moottorin rakenteen. Viisilitrainen moottori kehittää 364 kW (495 hv) ja mahtavan 625 Nm vääntömomentin laajalla käyntinopeusalueella 2 500 – 5 500 r/min. Suorituskyky on vielä sisarmalleja rajumpi, sillä kiihdytysaika 0-100 km/h on ainoastaan 4,3 sekuntia ja huippunopeus tasan 300 km/h. Väkevä voima vaatii myös vähän enemmän polttoainetta, joten yhdistetty kulutus on 11,1 l/100 km.

Kaikissa malleissa on 8-vaihteinen Quickshift-automaattivaihteisto, joka reagoi nopeasti ja tekee vaihdot sähäkästi. Vaihteistossa on ohjelmat normaalin lisäksi talviajoon ja urheilulliseen liikkumiseen. Vaihteisto voi käyttää myös käsin joko vaihteenvalitsimesta tai ohjauspyörän siivekkeistä.

Jaguar on rakentanut ja suunnitellut F-Typen ajatuksella, että siinä on erittäin hyvä perusvarustelu, jonka asiakas voi vielä personoida mieleisekseen. Tärkeintä on aktiivinen ja passiivinen turvallisuus, joihin on panostettu vahvasti. Tänä päivänä normaaliksi katsottavien turvavarusteiden lisäksi F-Typessä on muun muassa erillinen talviasetus ajonvakautuksessa, takalukitusmahdollisuus kauko-ohjattavassa keskuslukituksessa ja jalankulkijoiden loukkaantumisriskiä törmäystilanteessa vähentävä aktiivinen konepelti.

Mukavuutta ja ylellisyyttä Jaguar F-Typellä ajamiseen tuovat useat varusteet. Istuimet ovat osittain nahkaverhoillut ja niissä on sähkösäätö kuuteen suuntaan. Myös ohjauspyörän asennon saa mieleisekseen sähkösäädöllä. Tätä ennen autoon on päästy älyavaimella ja auto käynnistetään start-napin painalluksella.

Autoon asetuttua kangaskaton voi laskea alas sähköllä (12 sekunnissa). Mittarit on toteutettu digitaalisesti ja niiden välissä on 5-tuuman tietoruutu. Keskikonsolissa on 8-tuumainen kosketusnäyttö, josta näkee vaikkapa ajotietokoneen antamaa infoa. Kaikki ajotietokoneen valikot, kuten myös navigaattorin (lisävaruste) opastus ovat käytettävissä myös suomenkielisinä.

F-Type S tuo mukanaan edellisten lisäksi tekniikkapuolelle tehokkaammat jarrut, joissa on suuremmat etujarrulevyt ja mustat jarrusatulat. Vakiomallin urheilualusta on S-mallissa mukautuva. Se säätää pyöräkohtaista iskunvaimennusta jopa 500 kertaa sekunnissa ja autossa on tasauspyörästön lukko.

S-mallin urheilullisesta Dynamic-i valikosta voi seurata auton suorituskykyyn liittyviä tietoja, G-voiman näyttöineen ja ajanottokelloineen. Ulkoa S-mallin erottaa runsaammasta kiiltävän mustan värin käytöstä jäähdyttäjän säleikössä, puskurissa ja muuallakin korissa. Huippumallissa (V8 S) on vielä enemmän varusteita. Tasauspyörästön lukko on sähköisesti ohjattu aktiivilukko ja myös takajarrulevyt ovat vakiomallia suuremmat.

Ulkoisista eroista suurin on edellä mainittu pakoputkien ulostulo, minkä lisäksi korissa on V8 S -merkkejä ja muita pieniä tunnusmerkkejä. Ohjaamossa istuimet on verhoiltu kokonaan nahalla. Hyvän vakiovarustuksen ohella F-Typeen on saatavissa suuri valikoima lisävarusteita, joilla voi rakentaa juuri haluamansa yksilöllisen unelma-auton. Jaguar F-Typen hinnat alkavat F-Typen 117935 eurosta. F-Type S puolestaan maksaa 137 94772 euroa ja kuningasmalli F-Type V8 S 179 820 euroa.

Äkkiseltään autosta ei hintojen lisäksi löydy kuin yksi huono puoli: Takaluukku on kilpailijoihin nähden aivan kammottavan epäkäytännöllisesti muotoiltu. Jaguar tuntuu siis kaiken kaikkiaan todella onnistuneen tässä varsin haasteellisessa autoluokassa.

Ota kantaa

Aiotko ottaa uuden F-Typen koeajoon?

Kyllä, tulen testaamaan pelin 16% Kiinnostaisi, mutta tuskin minulle antavat 57% Olen jo ajanut 8% Ei kiinnosta 19%
Ääniä yhteensä 1593
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  3. 3

    Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

  4. 4

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  5. 5

    Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

  6. 6

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  7. 7

    Egyptin armeija moukaroi moskeijaiskun tekijöitä – tuhosi ajoneuvoja ja asevarastoja

  8. 8

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  9. 9

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  10. 10

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  4. 4

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  5. 5

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  6. 6

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  7. 7

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  8. 8

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  9. 9

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  10. 10

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  3. 3

    Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

  4. 4

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  5. 5

    Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

  6. Näytä lisää