Liisa, Elisa

Autot

Kaupunkimaasturi muistuttaa yhä menneestä - lue miksi!

Julkaistu:

Amerikkalaishenkisen jättikokoiset kaupunkimaasturit eivät muoti- eivätkä oikein myyntimielessäkään ole enää tätä päivää. Suunta on nyt pienempään päin, mutta eivätpä kaikki tarjokkaat 2000-luvun alkupuoliskon suosikkiluokasta silti mihinkään ole hävinneet. Eräs näistä on BMW X5, joka on hiljattain uusiutunut sekä ulkonäön, että uusien voimanlähteidenkin puolesta.

Koeajoon osui kuusisylinterinen xDrive 40d, jonka keulalla jyllää kolmilitrainen yhteispaineruiskutuksella varustettu diesel. Kyseessä on aiemman 35d-mallin korvaaja, josta löytyy nyt kuusisylinterisen bensamallin hakkaava hevosvoimamäärä. Parasta on kuitenkin vääntö, jota on tarjolla maukkaat 600 Newtonmetriä.

Ajokokemus on siten moottorin osalta lähes yksiselitteisen maukas; vain kone-vaihteistoyhdistelmän pienet reagointiviiveet kovissa kiihdytyksissä ärsyttävät. Pykäliä vaihteistossa on peräti kahdeksan kappaletta.

Kulutus on nykytrendin mukaisesti hieman pienentynyt edelliseen versioon nähden, mutta todellisuudessa normilukemia on yhä vaikea saavuttaa. IS:n suhteellisen rauhallisessa ja maantievoittoisessa koeajossa kakkua paloi yli litra luvattua enemmän.

Kun X5 tuli markkinoille, kuului se ajettavuuden osalta kaupunkimaasturien parhaimmistoon. Tuntuma tiehen on yhä hyvä, mutta esimerkiksi uuteen 5-sarjaan verrattuna eroa on silti huimasti: Ohjaus on henkilömallisia Bemareita selvästi kuorma-automaisempi ja leveät renkaat yhdistettynä koeajoyksilön urheilualustaan kiusaavat urissa; eivät pahasti, mutta liikaa kuitenkin.

Alusta on saksalaistyyliin kovanpuoleinen, mutta onnistunut jousitus tuo silti kokonaisuuteen riittävästi mukavuutta.

Tilojen osalta X5:ttä voi luonnehtia suureksi ulkoa ja vähemmän suureksi sisältä. Tuo pienuus on kylläkin suhteellista, sillä autoon mahtuu tarvittaessa jopa seitsemän henkilöä.

Paksut kuoret tekevät sisustasta kuitenkin kompaktin oloisen. Kokemusta ei myöskään edesauta se tosiseikka, että tähän Bemariin joutuu tosissaan kiipeämään. Leveä astinlauta kuraa helposti lahkeet, mutta on silti tarpeen ajoneuvoon noustessa ja sieltä laskeuduttaessa.

BMW X5 xDrive40d

Mikä: Iso kaupunkimaasturi.

Mitat: Pituus 4,86 m, leveys 1,93 m, korkeus 1,78 m, akseliväli 2,93 m, tavaratila 620-1750 l. (VDA).

Moottori: Turboahdettu, 3-litrainen diesel; teho 306 hv (5800 rpm), vääntö 600 Nm (1500-2500 rpm). 8-portainen automaattivaihteisto, neliveto.

Kiihtyvyys: 6,6 s.

Huippunopeus: 236 km/t.

Kulutus (valm.ilmoitus/koeajo): 7,5/8,8 l.

CO2-päästöt: 198 g/km.

Hinta: Alkaen 88074 euroa, koeajoyksilö varusteineen 126426 euroa.

KIITÄMME:

- Laadun tuntua- Vahvaa moottoria- Ajettavuutta luokassaan

MOITIMME:

- Vaihteiston suurta kickdown-viivettä- Koeajoyksilön rengasmelua

Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

  5. 5

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  6. 6

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  7. 7

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  8. 8

    Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

  9. 9

    Pate Mustajärveltä todellinen yllätys – ryhtyi vihdoin yrittäjäksi: ”Enhän mä siitä oikeasti mitään ymmärrä”

  10. 10

    Rita Ora teki tylyn jekun Saksan Voice-valmentajille – kukaan ei tunnistanut omaa biisiään esittävää tähteä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  3. 3

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  4. 4

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  5. 5

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  6. 6

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  7. 7

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  8. 8

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  9. 9

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  10. 10

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

  5. 5

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  6. Näytä lisää