Silja, Selja

Autot

Peugeot 308 SW on tilaihme seitsemälle

Julkaistu:

Peugeot 307 on ollut Suomessa ja Euroopassa suosittu auto. Seuraavalta sukupolvelta ainakin valmistaja odottaa paljon. Uusi sukupolvi, 308-mallisto, ei paljoa edeltäjästään eroa.

Autojen perusrakenne onkin harvinaisen samanlainen. Tekniikaltaan autot ovatkin lähes identtiset. Toki pituutta on tullut sukupolvien välillä yli seitsemän senttiä. Leveyttäkin on tullut vähän lisää, korkeutta puolestaan on hieman pudotettu. Akseliväli on säilynyt ennallaan.

Joko ranskalaistehtaalla ei ole uskallettu tehdä uutta autoa tai sitten on todettu vanhojen konstien olevan paremmat kuin pussillinen uusia.

Oikeastaan Peugeot 308 on niin lähellä edeltäjämallia, että oikein harmittaa. Moni toivoo uudelta autolta myös uusia ja jopa parempia ominaisuuksia, mutta 308:n kohdalla niitä on turha odottaa. Ainakaan, jos on omistanut Peugeot 307:n.

Tietysti, jos vanha, tuttu ja turvallinen miellyttää, 308 voi olla hyvä vaihtoehto vanhan 307:n omistajalle.

Vanhan ja uuden mallin muotoilukin on erittäin lähellä toisiaan. Keulasta malleja hädin tuskin erottaa: uudemman mallin keulalla oleva leijona-logo on suurentunut ja etuvalot on venytetty entistä pidemmälle auton kylkiin.

Suurimmat muutokset edeltäjämalliin nähden ovat tapahtuneet sisätilojen ja ulkomuodon muotoilussa. Itse asiassa ulkopuolelta 308 on uudistunut eniten perästä ja sisätiloissa suurimmat muutokset löytyvät kojelaudan muotoilusta ja keskikonsolista.

Perässä 308 SW -mallia komistaa leveä alumiinilista, jossa lukee auton merkki harvalla kirjasinvälillä. Takavalot ovat muhkeammat ja nekin on venytetty auton kylkiin päin. Itse asiassa perän ilme on hieman "retrohenkinen". Auton tavaratilaan pääsee ulkoapäin käsiksi kahta kautta, joko avaamalla peräluukun perinteiseen tapaan tai sitten vain pelkän takalasin.

Sisätiloissa keskikonsoli on muotoiltu uudelleen. Keskikonsolin ei ole enää niin pysty kuin edeltäjämallissa ja siitä irtoaakin lisäpisteitä. Kun IS koeajoi 307 SW -mallin sen mallisukupolven puolessavälissä, yhtenä miinuksena mainittiin ilmastointilaitteen kytkimien sijoittelu. Peugeot 307:ssä kytkimet ovat heti vaihdekepin edessä, keskikonsolin alareunassa.

Samasta paikasta ne löytyvät myös 308-mallissa, mutta nyt keskikonsolia on kallistettu eteenpäin, jolloin kytkimet ovat huomattavasti helpommat käyttää.Peugeot 308 SW:n istuinjärjestelyt ovat myös tutut. Takaistuimia, kaikkia kolmea tai myös vaihtoehtoisesti viittä, voi kääntää, taittaa ja jopa irrottaa kokonaan.

Istuinten irrotettavuus voi olla hyvä asia ainakin silloin, kun tarvitsee paljon tilaa. Asian kääntöpuoli on se, että ne eivät ole välttämättä aina mukana.

Tavaratilaa autossa on runsaasti sekä leveys että pituussuunnassa. Koeajon aikana kokeiltiin muun muassa, kuinka pitkä lista autoon mahtuu sisään. Sisään meni tarkalleen ottaen 3,3 metriä pitkä rima.

Ajettavuudeltaan Peugeot 308 SW ei edeltäjämalliin nähden eroa juuri lainkaan eikä ihme, sillä onhan kysymyksessä lähes sama auto. Ohjaustuntuma on tuttua Peugeotta - siis ihan kelvollista sellaista.

Hitaassa ajossa tuntuma on valitettavasti hieman keinotekoinen.Moottoripuolella 308 SW -mallista löytyy tuttuja palkittuja moottoreita. Ei ole ihme, että esimerkiksi 1,6-litraista bensiinimoottoria on kovasti kehuttu.

Monen perheen tarpeisiin moottori passaa hyvin; sitkeyttä ja voimaa riittää. Polttoainetta IS:n koeajossa kului hieman valmistajan ilmoitusta enemmän: 7,5 litran sijaan sadalle bensaa lorisi 8,1 litraa. Ihan kohtuullisesti siis.

Peugeot 308 SW 1,6 Sport THP 150

Mikä: Keskikokoinen perheauto, 5-7-paikkaisena.

Mitat: Pituus 4,5 m, leveys 1,82 m, korkeus 1,56 m, akseliväli 2,71 m, tavaratila 600-2.149 l.

Moottori: 1,6-litrainen bensiini; teho 150 hv, vääntö 240 Nm. 6-portainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 9,6 s.

Huippunopeus: 198 km/t.

Polttoaineen kulutus (valmistajan ilmoitus/koeajo): 7,5/8,1 l.

Hinta: Sport-varustetasolla 27.690 euroa.

Kiitämme

+ Sisätiloja seitsemälle+ Ajettavuutta+ Moottorin sitkeyttä

Moitimme

- Kolmas penkkirivi ei piiloudu lattiaan- Ohjaustuntumaa hitaassa ajossa

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  2. 2

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  3. 3

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  4. 4

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  5. 5

    Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

  6. 6

    Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

  7. 7

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  8. 8

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  9. 9

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  10. 10

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  3. 3

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  4. 4

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  5. 5

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  6. 6

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  7. 7

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  8. 8

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  9. 9

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  2. 2

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  3. 3

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  4. 4

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  5. 5

    Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

  6. Näytä lisää