Visa

Autot

Houkuttaako käytetty avoauto? Säästä rahaa tarkistamalla ainakin nämä kohdat

Julkaistu:

Käytetty avoauto käy viimeistään hellekelien kohdalla monen autontarvitsijan mielessä. Mutta mitä vanhasta avosta on syytä tarkistaa?
Vastaus kuuluu: ennen kaikkea katto. Kysymyksessä on erikoisosa, jonka kunnostaminen vie helposti paljon rahaa. Tässä tärkeimmät tarkistuskohdat:

1. Mekaniikan tulee toimia ilman suurta voimantarvetta.

2. Katon avautumis- ja sulkeutumisaikojen tulee olla valmistajan ilmoittamien raja-arvojen sisällä.

3. Vedenpitävyyden testaamiseksi avoauto kannattaa ennen ostopäätöstä ajaa konepesun kautta (jos se on sallittu auton ohjekirjassa). Sisätilojen lisäksi myös katekotelon ja tavaratilan pitää pysyä vesitestissä kuivana.

4. Katteen pintamateriaalin yleiskunto on syytä tutkia tarkkaan paitsi saumoista ja reunakohdista (kulumat), myös päälle päin näkymättömistä paikoista.

5. Vaalean avokaton tahrat voivat olla pahimmillaan jopa mahdottomia puhdistettavia. Vaadi tarvittaessa katteen kunnostamista ennen lopullista kaupantekoa.

Mikäli edellä mainituissa kohdissa vaikuttaa olevan moitittavaa, peräydy kaupasta tai selvitä asiaa syvällisemmin. Osassa avoautoja esimerkiksi tietty vesitestissä ilmenevä väljyys kuuluu asiaan ja osassa taas ei.

Sekä manuaalinen, että varsinkin sähkömoottorilla varustettu kate on syytä avata ja sulkea useita kertoja toiminnan varmistamiseksi. Tyypillisiä vikapaikkoja ovat esimerkiksi mekanismien hydraulipumput ja -sylinterit.

Kattomekanismit ovat myös hyvin herkkiä kolarivaurioille. Sekin seikka on parasta tarkistaa jos mahdollista normaaliakin suuremmalla huolellisuudella.

Avoauto on käytännössä aina vastaavaa kovakattomallia kalliimpi hankinta. Toisaalta asianmukaisesti hoidettuna suurin osa avoautoista säilyttää arvonsa saman auton umpikattoversiota huomattavasti paremmin ja muuttuu ajan myötä jopa halutuksi klassikoksi.

Ota kantaa

Oletko ajanut avoautolla?

Olen, on ihanaa! 47% Olen, oli pettymys :( 9% En ole 44%
Ääniä yhteensä 4826

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    3. 3

      Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

    4. 4

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    5. 5

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    6. 6

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    7. 7

      Hiihtäjälupaus Johanna Matintalon pudottaminen joukkueesta kuumensi tunteita – nyt puhuu päätöksen tehnyt Reijo Jylhä

    8. 8

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    9. 9

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    10. 10

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    9. 9

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    10. 10

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    3. 3

      Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

    4. 4

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    5. 5

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    6. Näytä lisää