Ilmari, Ilmo

Autot

Talvi on täällä - näin paljon säästät rahaa lohkolämmittimellä!

Julkaistu:

Pakkaset
IS laski, kuinka paljon auton moottorin esilämmittämisellä saatu säästö on talvessa.
Lämmityskustannukseen muodostumiseen vaikuttavat ennen kaikkea auton moottorin lämmittämiseen käytetty aika sekä tietysti verkkosähkön hinta.

Laskelmassa on vastaavasti otettava huomioon lämmityksen seurauksena säästyvän polttonesteen määrä ja sekä hinta.

Motivan taannoin teettämässä erittäin syvällisessä tutkimuksessa käytettiin esimerkkiä, jossa autoilija teki kuuden talvikuukauden aikana keskimäärin kolme kylmäkäynnistystä vuorokaudessa. Kukin kylmäkäynnistys lisäsi tutkimuksen mukaan 0,15 litraa polttonesteen kulutusta ensimmäisten ajokilometrien aikana verrattuna esilämmitetyn moottorin kulutukseen. Tuo polttonestemäärä on suhteutettava auton kokonaiskulutukseen. Koska kulutuslukemat ovat yleisesti laskeneet viime vuosina, myös säästyvä polttonestemäärä on pienentynyt samassa suhteessa.

Talven aikana lämmityksellä saatu polttonesteen säästö on siis laskennallisesti noin 80 litraa. Jos bensiini maksaan keskimäärin 1,65 euroa litralta, moottorin esilämmityksellä säästää polttoaineen hinnassa siis noin 130 euroa vuodessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mutta sitten se sähkö: Moottorinlämmittimien teho on yleensä 500 wattia (W). Lämmitysaika vaihtelee sään mukaan puolesta kolmeen tuntiin. Yli kahden tunnin lämmitystä tarvitaan vain kovalla pakkasella - puolen tunnin lämmitys riittää valtaosalla talvikaudesta. Näin keskimääräiseksi lämmitysajaksi voidaan arvioida noin 40 minuuttia.

Esimerkkitapauksessa sähkön kulutus olisi 1,0 kWh päivässä ja kuudessa kuukaudessa 180 kWh. Sähkön hinta vaihtelee, mutta esimerkiksi Helsingissä se siirtomaksuineen on noin 12 senttiä/kWh.

Näin lämmitykseen kuluvan sähkön hinnaksi esimerkissä saadaan noin 22 euroa lämmityskauden aikana eli 3,60 euroa kuukaudessa.
Kun otetaan huomioon lämmityksen aikaansaama polttonesteen säästö, lämmityksen aiheuttamaksi säästöksi jää vuodessa lähes 110 euroa.

On muistettava, että esimerkki on laskennallinen. Käytännössä sen usein romuttaa toisaalta liian pitkien lämmitysaikojen aiheuttama turha sähkön kulutus, toisaalta lämmityksen laiminlyönnistä koituva polttonesteen turha kulutus.
Optimituloksen saavuttaminen vaatii siis kurinalaisuutta.

Ota kantaa

Käytätkö lohkolämmitintä?

Kyllä 83% En 17%
Ääniä yhteensä 4242

Dieselauto tykkää lämmittämisestä

  1. Esilämmitetty moottori kuluu vähemmän.
  2. Esilämmittämätön moottori voi olla haitallista lyhytmatkaisessa kaupunkiajossa dieselauton hiukkassuodattimelle. Suodatin nokeentuu helposti ja noki voi tukkia suodattimen.
  3. Pysyäkseen puhtaana hiukkassuodatin vaatii säännöllistä pakkoregenerointia muutamien satojen kilometrien välein, mikä taas nostaa polttoaineen kulutusta ja voiteluöljy saattaa laimeta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    4. 4

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    5. 5

      Lohjalla kadonnut retkiluistelija löytyi hukkuneena Ruumissaaren edustalta

    6. 6

      HS: Näin radiotähti Juha Perälä pääsi mukaan Aamulypsyyn – entinen sahatyöntekijä teki röyhkeän tempun

    7. 7

      Video: Jättimäinen pyton luikerteli tielle Floridassa – huonosti kävi

    8. 8

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että mies maksaa usein laskut

    9. 9

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    10. 10

      Jyväskylän putka suljettiin, poliisi joutuu ajamaan humalaiset jopa Tampereelle asti – ”Meistä tuli lopullisesti taksikuskeja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      ”Suomalainen viihde-elämän kukko” yritti raiskata Lenita Airiston – 81-vuotias puhuu suunsa puhtaaksi vaikeasta aiheesta

    5. 5

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    6. 6

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    7. 7

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    8. 8

      Diakonissa purkaa turhautumistaan: Piispa käytti seurakunnan rahoja samppanjaan – diakoniatyön lounaiden maito vaihdettiin vedeksi

    9. 9

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    10. 10

      Maria Veitola vierailee tv-ohjelmassaan Sipilöiden kodissa – juontaja yllättyi hulppeassa paikassa yhdestä asiasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    4. 4

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    5. 5

      Lohjalla kadonnut retkiluistelija löytyi hukkuneena Ruumissaaren edustalta

    6. Näytä lisää