Autot

Koko kansan hybridi

Julkaistu:

Toyotan pikkuhybridin tekee kiinnostavaksi hinta.

Toyota repii hybridimarkkinoilla lisää kaulaa kilpailijoihin tuomalla Yariksesta edullisen hybridiversion. Suomen halvimman hybridin hinnaksi kirjoitetaan alle 21 000 euroa, vaikka auto pärjää ominaisuuksiltaan kalliimmille kilpailijoilleen.

Yaris on vasta alkusoittoa Toyotan hybridirynnistyksessä. Priuksen, Auriksen ja nyt ajetun Yariksen rinnalle hybridimallisto laajentuu tila-auto Prius+:lla. Hybridivallankumouksesta puhuminen olisi kuitenkin liioittelua, mutta merkittävästä bisneksestä, eikä pelkästä imagonkohotuksesta valmistajalle tässä on kyse. Suomen Toyotalla hybridien osuudeksi ensi vuoden liikevaihdosta arvellaan noin kymmenen prosenttia.

Mielenkiintoiseksi Yaris Hybridin tekee ennen kaikkea hinta. B-segmenttiin sijoittuvaa autoa voi pitää koko kansan hybridinä. Kokonaan toinen juttu on, kuinka mielekästä on maksaa pikkuautosta pari tuhatta euroa ekstraa vastaavaan perusversioon nähden. B-segmentin autoissa kulutus on muutenkin maltillista, joten suuria säästöjä ei kulutuspuolella saavuteta.

Täkynä on tietysti mahdollisuus ajaa puhtaasti pelkällä sähköllä kaupungissa, mutta kahden kilometrin matka ei ole autoilun mittasuhteessa mikään järkevä matkakriteeri - eikös sellaisen pätkän voisi vaikka kävelläkin?

No, ainakin joskus, mutta kokonaiskuvassa merkittävää onkin, että kaupunkimiljöössä tapahtuvasta ajosta yli puolet voidaan mennä pelkän sähköenergian voimin. Sähköllä kulku on tehty luontevaksi, mutta ennen kaikkea täysin vaivattomaksi.

Yaris Hybrid antoi itsestään luotettavan kuvan etenkin teknisiltä ominaisuuksiltaan. Auto istuu hyvin Toyotan brändiin. Hinnastaan huolimatta Yaris Hybrid ei ole mikään säästöversio muutoin kuin kulutuksen osalta (3,5 l /100 km).

Noin 600 euron lisähinnalla (Linea Sol -varustetaso) autoon tulee kaikki tarpeellinen mukaan vakionopeudensäädintä lukuun ottamatta, mutta sekin on saatavana lisävarusteena noin 300 eurolla.

Yaris lähtee tyylikkäästi aina sähköllä liikkeelle. Mitään monimutkaisia ennakkovalmisteluja ei siis tarvita. Sähköllä voi ajaa 50 km/t nopeuteen saakka. 1,5-litrainen bensamoottori kehittää yhdessä sähkömoottorin kanssa tehoa tasan 100 hevosvoimaa ja vääntöä 169 Nm.

Pakettiin kuuluu vakiona portaaton automaattivaihteisto, joka kaupunkipyörittelyssä täyttää mainiosti tehtävänsä. Yli 50 kilometrin vauhdissa automaatti kuitenkin tuntuu menevän neuvottomaksi, kun kaasua antaa vähän enemmän. Kierrokset kyllä nousevat, mutta hetkeen ei tapahdu oikein mitään. Yariksen bensamoottori perustuu toisen sukupolven Priuksen voimanlähteeseen, jonka komponenteista valtaosa on uusia tai modernisoituja.

Koska B-segmentin kauppakassissa tilaa ei ole muutenkaan liikaa, hybriditeknologia ei syö sisätiloja. Hybridiakku on sijoitettu järkevästi takaistuimen alle. Tavaratilan koko onkin perusmallin tapaan 286 litraa.

Hybridi ei ole tämän päivän keksintö. Toyota on raivannut Priuksella markkinoita jo vuodesta 1997 lähtien ja työ rupeaa kantamaan hedelmää Suomessakin. Toyota lienee ainut merkki meillä, joka pystyy tekemään hybrideillään bisnestä. Kilpailua kuitenkin toivotaan Toyotankin päästä, jotta kuluttajat lähtisivät vertailemaan malleja ja merkkejä.
 

Toyota Yaris Hybrid

Mikä: Yariksen hybririversio.

Mitat: Pituus 3,90 m, leveys 1,69 m, korkeus 1,51 m, akseliväli 2,51 m, tavaratila 286 l. (VDA).

Moottori: 1,5-litrainen bensamoottori ja sähkömoottori, joiden yhteisteho 100 hv (4 800 rpm), vääntö 111 Nm (3 600- 4 400 rpm), maksimivääntö sähkömoottorin kanssa 169 Nm. Portaaton e-CVT-automaatti, etuveto.

Kiihtyvyys: 11,8 s.

Huippunopeus: 165 km/t.

Yhdistetty kulutus (valmistajan ilmoitus): 3,5 l.

CO2-päästöt: 79 g/km.

Hinta: Alkaen 20 891 euroa. Linea Sol -varustetasolla 21 497 euroa.

Milloin: Suomeen kesällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt