Lempi

Autot

Uusi Mitsubishi Outlander tulee markkinoille ladattavana hybridinä jo ensi vuonna

Julkaistu:

Loppuvuodesta Suomeenkin saapuvasta kolmannen sukupolven Mitsubishi Outlanderista aletaan valmistaa edistyksellistä, ladattavaa hybridimallia.

Uutuuden merkittävä ominaisuus on, että Mitsubishi on suunnitellut kolmannen sukupolven Outlanderin korin alusta alkaen hyväksymään erilaisia voimanlähderatkaisuja. Niihin kuuluu myös ladattava hybridi, joka on nelivetoinen ja lähtökohtaisesti sähköauto.

Outlander PHEV-mallissa on sähkömoottorit etu- ja taka-akseleilla sekä bensiinimoottori, joka toimii sekä vetovoimanlähteenä että sähkögeneraattorina. Toimintaperiaate on pääosin sama kuin Opel Amperassa ja Chevrolet Voltissa. Outlander PHEV on kuitenkin lisäksi nelivetoinen.

Auto esitellään Pariisin autonäyttelyssä tänä vuonna ja sen toimintasäteeksi ilmoitetaan yli 800 kilometriä. Hiilidioksidipäästöt jäänevät alle 50 grammaan kilometrille. Outlander PHEV saapuu Japanin markkinoille kuluvan vuoden joulukuussa ja Eurooppaan reilun vuoden kuluessa.

Ota kantaa

Kiinnostavatko ladattavat hybridit?

Kyllä kiinnostavat 40% Riippuu myyntihinnasta 48% Eivät kiinnosta 11% En tunne autotyyppiä 1%
Ääniä yhteensä 421

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

    4. 4

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    5. 5

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    6. 6

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    7. 7

      Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

    8. 8

      Jaajo Linnonmaa haukkui alatyylisesti juontajakollegoita Aamulypsyssä – sisältöjohtaja vahvistaa: Kohulähetys poistettiin kokonaan

    9. 9

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    10. 10

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    3. 3

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    4. 4

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    5. 5

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    8. 8

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    9. 9

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

    4. 4

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    5. 5

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    6. Näytä lisää