Enni, Eine

Autot

Ostaako Volvo Saabin?

Julkaistu:

Huhut Volvon kiinnostuksesta konkurssiin ajautuneen Saabin ostamisesta ovat ainakin osittain saaneet virallisen vahvistuksen Volvon taholta.

- Kyllä, me haluaisimme tiettyjä osa-alueita Saabista, sanoo Volvon tiedotusjohtaja Per-Åke Fröberg.

Samaan aikaan on tiedossa, että Volvolla on yhdessä useiden muiden toimijoiden kera mahdollisesti suunnitelmia myös koko konkurssipesän ostamisen varalle. Vielä viime viikolla ruotsalaislähteet ovat tienneet Volvo Carsin kieltäneen kiinnostuksensa Saabia kohtaan suuntaan tai toiseen.

- Saabilla on teknillistä osaamista ja tekniikoita, jotka saattavat meidän näkökulmastamme olla varsin mielenkiintoisia, sanoo Fröberg TTELA:n haastattelussa.

- Siellä on nykyaikaista laitteistoa, josta lähes mikä tahansa  autovalmistajista olisi kiinnostunut. Työstökoneet, esimerkiksi, mutta on vielä liian aikaista meille kommentoida asiaa yhtään enempää, Fröberg kuittaa hurjimpia huhuja.

Konkurssipesän  hoitajien tiedetään etsivän tällä hetkellä Saabille ensisijaisesti kokonaiskattavaa ratkaisua. TTELA:n mukaan on myös varmaa, että Volvon kiinnostukset konkurssipesässä eri Saab-toimintoihin liittyvät useiden muiden yhtiöiden, kuten Semcon ja mahdollisesti Beijing Automotive sekä Panasonicin kanssa tehtäviin yhteistyösopimuksiin. Eräänä vaihtoehtona on nähty myös sähköauton kehitystyön  jatkaminen Saabin laitoksissa.

Toistaiseksi vahvistamattomien tietojen mukaan myös intialaisen Mahindran arvellaan olevan hyvin lähellä tarjouksen jättämistä Saabista. Myös turkkilaisen Brightwellin vahvistetaan neuvottelevan muun muassa GM:n kanssa kokonaisratkaisusta, jossa Saabin omistaja Victor Muller on nähty uuden yrityksen neuvonantajana.

Lähde: TTELA

Ota kantaa

Olisiko Volvon ja Saabin yhdistyminen hyvä idea?

Kyllä 18% Ei 82%
Ääniä yhteensä 355

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    2. 2

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    6. 6

      Helsinki-Vantaalla aamulla vakava vaaratilanne – ”Tilanne ei selvästi ollut lennonjohdon hallinnassa”

    7. 7

      KOK on estämässä viiden Venäjän tähtikiekkoilijan olympiamatkan: ”Olen shokissa”

    8. 8

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    9. 9

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    10. 10

      Pienkone ja helikopteri törmäsivät ilmassa Saksassa – ainakin neljä kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    6. 6

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    7. 7

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    8. 8

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    2. 2

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    6. Näytä lisää