Senja

Autot

Näitä Suomessa ostetaan - katso kuka autokaupan todella päättää

Julkaistu:

Suomessa on lähes kolme miljoonaa henkilöautoa, ja määrä kasvaa koko ajan. Taloustilanne ei heikennä autonostointoa, sillä Tilastokeskuksen mukaan 15 prosenttia suomalaisista harkitsee auton ostamista kuluvan vuoden aikana. Mutta millaisia autoja me sitten ostamme?
1. Käytetyt autot suosiossa

Suomalaiset suosivat käytettyjä autoja. Viime vuoden aikana rekisteröitiin käyttöön yli satatuhatta uutta henkilöautoa, kun taas käytettyjä autoja kaupattiin autoliikkeissä lähes kaksinkertainen määrä.

2. Merkkiuskollisia ostajia

Tietyt automerkit ovat Suomessa suosituimpia vuodesta toiseen. Suosituimpien merkkien kärkikahinoissa pyörivät Toyota, Volkswagen, Opel, Ford ja Volvo riippumatta siitä, ostetaanko auto uutena vai käytettynä.

3. Autokaupan ovi käy

Yksityisten henkilöiden välillä tehdyt autokaupat ovat pienemmässä roolissa, sillä leijonanosa ostajista haluaa ostaa menopelinsä autoliikkeestä: joko pelkästään käytettyjä tai sekä käytettyjä että uusia autoja myyvästä liikkeestä.

4. Maksutapa

Puhtaiden käteisostojen osuus autokaupoissa on pienenemässä. Noin puolet ostajista maksaa ostoksensa käteisellä, eikä ota sitä varten lainaa tai rahoitusta. Toinen puoli rahoittaa ostoksensa ottamalla lainaa pankista, hakemalla rahoitusta rahoitusliikkeestä tai tarttumalla autoliikkeen osamaksusopimukseen tai rahoitukseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

5. Merkki, hinta ja ominaisuudet

Ostettavan auton valinnassa kolme kriteeriä on ylitse muiden: merkki, hinta sekä auton ominaisuudet, kuten esimerkiksi varusteet, tilat, moottori, väri ja muoto. Näiden lisäksi autonostajat arvostavat myös automaattivaihteistoa, dieselmoottoria, pientä kulutusta, ilmastointia, käyttötarkoitukseen sopivaa kokoa, turvallisuutta, ulkonäköä ja ympäristöystävällisyyttä.

6. Mies päättää

Autokaupat ovat perheissä yhä enemmän miesten heiniä. 29 prosenttia miesostajista kertoo, ettei puolisolla ole mitään vaikutusta siihen, mikä auto ostetaan. Naisostajilla vastaava luku on 11 prosenttia. Vastaavasti naisostajista 28 prosenttia sanoo, että puolisolla on hankintaan suurempi vaikutus, kun taas miehillä vastaava luku on vain 6 prosenttia.

Ota kantaa

Vaikuttaako toista sukupuolta edustavan läheisen mielipide autokauppaasi?

Vaikuttaa jonkin verran 55% Ei vaikuta 45%
Ääniä yhteensä 310

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      Kellojen keräilijä huijattiin huoltoasemalle – sillä aikaa varkaat iskivät arvokokoelmaan ja veivät 200 kelloa

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    5. 5

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    6. 6

      Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt, 41, aikoo jäädä 3 vuoden sisällä eläkkeelle: ”Lyön pillit pussiin ja poistun takavasemmalle”

    7. 7

      Janne Kataja laihtui 10 kiloa – tv-katsojan twiitti Napakympistä havahdutti: ”Olin sen verran plösähtänyt”

    8. 8

      Uutuuskirja: Murhasta tuomittu avasi suunsa – kertoo liivijengin ex-pomo Vilhusen järjestelleen Vuosaaren palkkamurhaa

    9. 9

      Espoo suivaantui Länsimetron ongelmiin – pitkä vaatimuslista kirvoitti napakan vastauksen HSL:ltä

    10. 10

      Kommentti: Viveca Lindfors on aidompi kuin yksikään Suomen tähtiurheilija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    4. 4

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    5. 5

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    6. 6

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    7. 7

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    8. 8

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    9. 9

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    10. 10

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      Kellojen keräilijä huijattiin huoltoasemalle – sillä aikaa varkaat iskivät arvokokoelmaan ja veivät 200 kelloa

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    5. 5

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    6. Näytä lisää