Enni, Eine

Autot

Meneekö tämäkin pieleen? Ajoneuvoverouudistus suosiikin suuripäästöisiä autoja

Julkaistu:

Vuoden 2013 alusta voimaanastuva ajoneuvoveron perusveron korotus koskee jokaista autonomistajaa, ajoipa hän sitten bensiini-, diesel-, maakaasu-, flexifuel-, hybridi- tai sähköautolla. Uudistuksen linja on selkeä ja jo tutuksi tullut: autoilun verotus kiristyy entisestään.

Uuden veromallin perusperiaate on sama kuin nykyisen: mitä suuremmat päästöt, sen enemmän perusveroa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus.

Erikoista uudistuksessa on nimittäin se, että vähemmän päästöjä tuottavat autot saavat pääosin palkakseen suhteessa suuremman veronkorotuksen kuin suurempipäästöiset. Kaikkein suurimmat suhteelliset korotukset osuvat nimenomaan pienimpään päästöluokkaan.

1.4.2012 uudistuvassa autoverotuksessa vähäpäästöisen auton CO2-päästön rajana pidetään 110 grammaa, jonka alapuolelle jäävien mallien autoverotus kevenee. Uusien, Suomessa rekisteröitävien autojen keskimääräinen CO2-päästötaso on tällä hetkellä 145 grammaa.

Ajoneuvoveron perusvero vuodessa, esimerkkejä:

CO2-päästöt / km       2012              2013               Korotus

0 g                            19,35 euroa   43,07 euroa     + 123 prosenttia
70 g                          21,90 euroa   66,80 euroa     + 205 prosenttia
110 g                        50,37 euroa   93,08 euroa     + 85 prosenttia
140 g                        79,20 euroa   122,64 euroa   + 55 prosenttia
180 g                        128,11 euroa 178,12 euroa   + 39 prosenttia
220 g                        188,71 euroa  254,04 euroa  + 35 prosenttia
300 g                        344,93 euroa  437,64 euroa  + 27 prosenttia
400 g                        605,90 euroa  606,27 euroa  + 0,6 prosenttia
 
Ota kantaa

Onko ajoneuvoveron uudistus onnistunut?

On, näin sen pitääkin mennä! 80% Ei ole, vähäpäästöisiä pitäisi suosia enemmän! 20%
Ääniä yhteensä 3702

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    5. 5

      Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

    6. 6

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    7. 7

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    8. 8

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    9. 9

      Lentokoneesta putosi jäätynyttä ulostetta intialaiskylään

    10. 10

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    6. 6

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    9. 9

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    10. 10

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    5. 5

      Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

    6. Näytä lisää