Senja

Autot

Tämä ei ole ajoneuvo, mutta silti tieliikennelakia on noudatettava!

Julkaistu:

Suomen tieliikennelaki määrittelee ajoneuvoksi maalla kulkemaan tarkoitetun laitteen, joka ei kulje kiskoilla. Joukosta löytyy myös eräänlaisen epäajoneuvoryhmä.
Kyseessä on otsikkokuvan kaltainen hevosen ja ratsastajan yhdistelmä eli ratsukko, joka ei siis ole tieliikennelain mukaan ajoneuvo. Ratsukon kuljettajan eli ratsastajan on silti soveltuvin osin noudatettava ajoneuvon kuljettajaa koskevia säännöksiä. Sama koskee myös muita eläinten kuljettajia.

Hevosajoneuvo puolestaan on hevosen ja hinattavan tai vedettävän laitteen yhdistelmä. Hevosajoneuvossa tulee olla kulkusuunnassa vasemmalla puolella edessä eteenpäin suunnattu valkoinen ja takana taaksepäin suunnattu punainen E-tyyppihyväksytty heijastin.

Käytettäessä hevosajoneuvoa tiellä pimeän tai hämärän aikana tai näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut, on ajoneuvossa oltava kulkusuunnassa vasemmalla puolella eteenpäin valkoista ja taaksepäin punaista valoa näyttävä valaisin.

Koska hevosajoneuvo ja ratsukko ovat yleensä hitaasti kulkevia, kannattaa näkymiseen kiinnittää huomiota sekä päivällä että erityisesti pimeällä. Hevosajoneuvon kuljettajan ja ratsastajan on hyvä käyttää varoliiviä aina tiellä liikkuessaan – myös päivänäköoloissa. Pimeällä hevosen jalkojen ympärille asetettavat heijastimet näkyvät liikkuvina joka suuntaan erinomaisen hyvin. Hevosajoneuvon ja ratsukon paikka tiellä on aina sen oikeassa reunassa.

Ota kantaa

Hiljennätkö kun näet tiellä ratsukon tai hevosajoneuvon?

Kyllä 29% En 71%
Ääniä yhteensä 1447

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    5. 5

      Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt, 41, aikoo jäädä 3 vuoden sisällä eläkkeelle: ”Lyön pillit pussiin ja poistun takavasemmalle”

    6. 6

      Espoo suivaantui Länsimetron ongelmiin – pitkä vaatimuslista kirvoitti napakan vastauksen HSL:ltä

    7. 7

      Janne Kataja laihtui 10 kiloa – tv-katsojan twiitti Napakympistä havahdutti: ”Olin sen verran plösähtänyt”

    8. 8

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    9. 9

      Kommentti: Viveca Lindfors on aidompi kuin yksikään Suomen tähtiurheilija

    10. 10

      Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    4. 4

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    5. 5

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    6. 6

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    7. 7

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    8. 8

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    9. 9

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    10. 10

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    5. 5

      Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt, 41, aikoo jäädä 3 vuoden sisällä eläkkeelle: ”Lyön pillit pussiin ja poistun takavasemmalle”

    6. Näytä lisää