Visa

Autot

Opel täyttää 150 vuotta - Mistä kaikki alkoikaan?

Julkaistu:

Mistä alkoikaan Opelin tarina?
Vuonna 1862 Adam Opel valmisti Rüsselsheimissa ensimmäiset ompelukoneensa. 150 vuotta myöhemmin hänen perustamansa yhtiö on yksi Euroopan suurimmista autonvalmistajista.

Vuonna 1862 Opel aloitti ompelukoneiden valmistuksen. Liiketoiminta pääsi hyvään vauhtiin ja hän laajensi tuotannon nopeasti vuonna 1886 polkupyöriin. Kaksipyöräisistä tuli niin suosittuja, että 1920-luvun puolessa välissä Opel oli maailman suurin polkupyörien valmistaja – ei siis autojen.

Opelin historia autonvalmistajana ulottuu vuoteen 1899. Kehitysvaiheen jälkeen syksyllä 1902 Opel esitteli ”Lutzmann motorcar patentin”, jossa oli 10/12-hevosvoimainen moottori. Vuonna 1906 yhtiö oli valmistanut jo toistatuhatta autoa. Opel on ensimmäinen saksalainen autonvalmistaja, joka otti vuonna 1924 käyttöön liukuhihnan.

Toinen suunta suosittujen perheautojen rinnalla olivat rakettiautot. Vuonna 1928 Fritz van Opel ajoi Berliinin Avus-radalla uuden nopeusennätyksen, joka oli 238 km/h. Ompelukoneista oli tultu pitkä matka.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

1920-luvun lopulla Opel yhdisti voimansa yhdysvaltalaisen General Motorsin kanssa. Päätös osoittautui menestykselliseksi, sillä jo vuonna 1935 vuosituotanto ylitti 100 000 kappaleen rajan. Vuonna 1971 valmistui kymmenes miljoonas Opel.

Kolme vuotta sitten Opel siirtyi Insignian myötä kokonaan uuteen muotokieleen, jossa veistoksellisuus yhdistyy saksalaiseen täsmällisyyteen. Tätä teemaa jatkavat myös uusimmat mallit, Zafira Tourer ja Astra GTC, jotka tulevat Suomessa myyntiin heti juhlavuoden alkaessa tammikuussa.

Opelin työntekijät nostavat uuden vuoden yönä maljan alkavalle Opelin 150-vuotisjuhlavuodelle.

Ota kantaa

Onko ompelukonemenneisyys häpeäksi Opelille?

On 76% Ei 24%
Ääniä yhteensä 786

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    5. 5

      Jennifer tallensi Raaseporin rivitalopalon liekkien voiman – ”Tuntui että koko Pohja oli katsomassa”

    6. 6

      Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

    7. 7

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    8. 8

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    9. 9

      Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

    10. 10

      Ruotsin Malmössä räjähti jälleen – toimistorakennus kärsi vahinkoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    5. 5

      Jennifer tallensi Raaseporin rivitalopalon liekkien voiman – ”Tuntui että koko Pohja oli katsomassa”

    6. Näytä lisää