Tenho, Max

Autot

Kuplavolkkari tulee taas

Julkaistu:

Harva auto herättää yhtä paljon sympatiaa liikenteessä kuin uusi Kupla sen synnyinmaassaan Saksassa. Kyllä, siis todellakin uusi Kuplavolkkkari eli Beetle, Käfer, tai Vocho - rakkaalla lapsella kun on monta nimeä. Virallisesti uusi Kupla tunnetaan Beetlenä, mutta maahantuojan mukaan on mahdollista, että Suomeen tuotavat autot saavat Kupla-merkinnän lempinimensä mukaan.

Täytyy mennä historiassa aina vuoteen 1938 saakka, jolloin Kupla esiteltiin. Autosta tuli Saksan talousihmeen ja Suomen autoistumisen symboli. Tällä autolla on ihmisille erityinen merkitys monessa eri sukupolvessa. Berliinissä pidetyssä Kuplan esittelytilaisuudessa sen huomasi siitä, että ihmisten uteliaisuus autoa kohtaan oli suorastaan poikkeuksellinen. Kamerat surrasivat, peukkua nostettiin ja tulipa joku herrasmies jopa liikennevaloissa juttelemaankin. Ennätykselliset 21,5 miljoonaa myytyä Kuplaa ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen.
Haasteitakin uutuudella on toki edessään. Tämä on nimittäin Kuplan kohdalla jo toinen tuleminen, joten retrohenkisessä hypetyksessä ei ole varsinaista uutuudenviehätystä. Volkswagen esitteli vuonna 1998 Kuplan hengessä tehdyn New Beetlen, jota valmistettiin kyllä yli miljoona kappaletta, mutta auto jakoi voimakkaasti mielipiteet. New Beetlen ongelmana oli sen käytettävyys. Takana oli hankala istua ja tavaratila oli surkea. Suomesssa kuitenkin myytiin vielä viime vuonna 60 kappaleen erikoiserä New Beetlen avomallia, vaikka auto oli elinkaarensa lopussa. Tämä oli merkki siitä, että Kupla kiinnostaa aina.

Odotukset ovat kieltämättä korkealla uuden Kuplan koeajolenkille lähdettäessä. Jo ensinnäkin siitä syystä, että auton pitäisi olla parempi kuin New Beetlen. Muotoilullisesti uusi Kupla muistuttaa enemmän alkuperäistä Kuplaa, mutta vähän äkäiseltä se silti näyttää. Tämän rinnalla paikalle kiikutettu Riemukupla-elokuvan Herbie vaikuttaa suorastaan säälittävältä rääpäleeltä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sisällä on nyky-Volkswagenista tuttuja elementtejä, mutta alkuperäistäkin henkeä on säilytetty. Kojelaudasta löytyy vanhasta Kuplasta tuttu hansikaslokero, jonka käyttötarkoitus jää tosin epäselväksi, sillä sen alla on varsinainen säilytyslokero.
Esittely-yksilössämme on hiilikuitua jäljittelevä kojelauta. Se ei sovi auton henkeen. Kojelaudan osat myöskin kiiltävät kiusallisesti auringossa. Sitten yksi ihan oleellinen puute: autosta ei löydy automaatti-ilmastointia, vaikka alla ei ole edes karvahattumalli! Automaatti-ilmastointi kuuluu Suomessakin vain parhaimpaan Sport-versioon. Manuaali-ilmastointi kaikissa on sentään vakiona.

Ajettavuudeltaan uusi Kupla istuu mukavasti tiehen. New Beetleen verrattuna auton raideväli on kasvanut edessä 6,3 senttiä ja takana 4,9 senttiä. Sisätilat on nyt hyödynnetty paremmin. Ennen etupenkkiläisillä oli turhaa pääntilaa, kun taas takana katto oli alhaalla ja tunnelma sen mukainen. Nyt takapenkkiläisillä on siedettävämmät oltavat. Tilankäytössä merkittävää on myös tavaratilan kasvu reilulla 100 litralla.

Uusi Kupla on nykytrendin tavoin New Beetleä modernimpi tekniikaltaan. Volkswagenin DSG-vaihteisto ja Golfista tutut uuden sukupolven konsernimoottorit tekevät paketista kokonaistaloudellisen. Kuplasta tarjolle tulee kolme bensamoottoria: 1,2-, 1,4- ja 2,0-litraisina. Dieselin saa meillä vain 1,6-litraisena.

Suomeen Kuplaa odotellaan jouluksi. Hinnat ovat toistaiseksi vahvistamatta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

    5. 5

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    6. 6

      Länsimetro starttaa lauantaina – katso suora lähetys avajaisista klo 05.00 alkaen

    7. 7

      Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

    8. 8

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    9. 9

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    10. 10

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    10. 10

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

    5. 5

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    6. Näytä lisää