Saana, Saini

Autot

Autoilun hinta nousee sfääreihin

Julkaistu:

Polttoainehintoihin on uuden hallitusohjelman myötä luvassa roimia korotuksia.
Vielä viime syksynä esimerkiksi uuden E10-bensiinin lupailtiin olevan jopa 5 senttiä edullisempaa kuin käytöstä poistettu vanha E95-laatu. Toisin kuitenkin on käynyt.

Bensiinin hinta on jatkanut tasaisesti nousuaan. 98-oktaanisen bensiinin keskihinta oli viime vuonna 1,47 euroa litralta ja vuoden lopulla 1,533 euroa litralta.

Kesäkuun 15. päivä kuluttajahinta oli keskimäärin jo 1,642 euroa litralta. Puolessa vuodessa 98-oktaanisen hinta on siis noussut lähes 11 senttiä litralta.

E95-bensiinin keskihinta viime vuoden lopulla oli 1,493 euroa litralta. Uuden E10-bensiinin piti alun perin olla edullisempaa, mutta se maksoi 15. kesäkuuta keskimäärin 1,584 euroa litralta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

E10-bensiinin esittely ei siis ole laskenut hintaa, vaan nostanut sitä puolessa vuodessa noin 9 senttiä litralta.

Dieselin hinta on kivunnut puolessa vuodessa noin 11 senttiä korkeammalle.

Diesel maksoi Suomessa kesäkuun puolessa välissä keskimäärin 1,377 euroa litralta. Hinta on kuitenkin nousemassa edelleen.

Taustalla on edellisen hallituksen ja eduskunnan päättämä dieselpolttoaineen veron korotus, joka tulee voimaan vuoden 2012 alusta ja nostaa dieselin kuluttajahintaa kertarysäyksellä noin 10 sentillä litralta.

Myös uusi hallitus on kirjannut hallitusohjelmaan muun muassa liikennepolttoaineiden verotuksen kiristämisen entisestään.

Hallitusohjelmassa on polttoaineverojen korotus 250 miljoonalla eurolla, joka nostaisi tasaisesti liikennepolttoaineille jaettuna bensiinin kuluttajahintaa noin 7,5 senttiä ja dieselin kuluttajahintaa noin 4,5 senttiä/litra.

Aivan otsikkokuvan mukaisiin korotuksiin ei olla menossa, mutta ensi vuoden alussa diesel voi joka tapauksessa maksaa keskimäärin jo yli 1,5 euroa litralta ja bensiini noin 1,65 – 1,70 euroa litralta.

Hinnannousu eri polttoainelaatujen välillä voi kuitenkin muuttua painotuksia määriteltäessä.

Ota kantaa

Onko polttoaineiden hintojen nostamiseen järkiperusteita?

Kyllä 91% Ei 9%
Ääniä yhteensä 30038

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    6. 6

      Asiantuntijat wifi-verkkojen tietoturva-aukosta: Tätä se tarkoittaa käytännössä ‑ kaksi asiaa, mitä tavallinen käyttäjä voi tehdä

    7. 7

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    10. 10

      Huippumalli Suvi Riggsin Instagram-kuvat vihjaavat tulevasta perheenlisäyksestä – onnitteluja satelee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    3. 3

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Natalie Portman pääsi eroon aikuisiän aknesta luopumalla kahdesta ruoka-aineesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    6. Näytä lisää