Saana, Saini

Autot

Hyundai i30 ja Toyota Auris: Harmaat kaverukset

Julkaistu:

Hyundai i30 ja Toyota Auris eivät säväytä, mutta hoitavat arkiset kuljetustarpeet mainiosti. Hyundai vetää vertailussa aavistuksen verran pitemmän korren.

Suomessa pienemmän keskikokoluokan autojen suosio on melkoinen. Suhteellisen maltillisella rahasummalla saa nelihenkisen perheen käyttöön soveltuvan ajokin. Toyota Auris on ollut kaupoissa keväästä lähtien; Hyundai i30 on aivan tuore tuttavuus.

Kummankin vauhdittajaksi valitsimme 1,6-litraisen bensiinimoottorin. Molemmissa on viisiportainen vaihteisto ja täysin sähköinen ohjaustehostin. Myös alustarakenteet ovat pitkälti samanlaiset.

Kaksikossa saa hyvän ajoasennon, kun ratti säätyy korkeus- ja etäisyyssuunnassa, minkä lisäksi kuskin tuolia voi nostaa ja laskea. Hyundaissa on lisäksi säädettävä ristiseläntuki. Toisaalta korealaisessa toivoisi runsaampaa reisitukea.

Molemmat saavat pienen miinuksen selkänojan portaallisesta kaltevuussäädöstä.

Hallintalaitteiden toiminnassa ei ole mitään kommentoitavaa. Se merkitsee sitä, että kaikki toimii kuten pitääkin. Niin polkimet kuin vaihteensiirto toimivat miellyttävän herkästi.

Molempien takatilat sopivat mainiosti kahdelle aikuiselle. Leveys riittää niukin naukin kolmelle hengelle. Ryhdikkäästi istuttaessa ohimot osuvat kattoverhoilun reunoihin. Jalkateriä voi heilutella vapautuneesti kummassakin, eikä polvitilastakaan tule puutetta, ellei eteen istuteta oikein pitkiä ihmisiä. Keskitunneli puuttuu Toyotasta, jolloin kolmas matkustaja saa jalkansa luontevasti sijoitettua.

Tavaratilat ovat hyvän malliset, mutta jokseenkin kaikkien nykyautojen tapaan nostokynnys saisi olla matalampi. Hyundain tila laajennetaan kippaamalla sekä istuintyyny että selkänoja kahdessa erilevyisessä osassa. Laajennuksen pohja asettuu aivan vaakatasoon. Toyotassa istuinosat painuvat alaspäin nojia kipattaessa. Hieno idea, mutta toteutusta ei ole viety ihan loppuun saakka, sillä nojat jäävät hieman kallelleen.

Molempien jousitus toimii asiallisesti.

Toyotan ongelmana on epäonnistunut ohjaus. Se on kovin tunnoton, eikä suuntavakavuuskaan ole hurrattava. Hyundainkaan ohjausta ei voi varsinaisesti kehua, mutta se vaatii huomattavasti vähemmän totuttelua kuin kilpailijassa.

Pienen ohjausliikkeen jälkeen kumpikaan ei jää itsekseen kaartamaan. Mutkateitä kaksikolla ajelee mieluummin kuin suoria baanoja.

Kummankin moottorissa on mukavasti niin sitkeyttä kuin ruutiakin. Kaksikon melu ei ole kovin häiritsevää, mutta varsinkin karkealla asfaltilla rengasäänet kantautuvat sisään turhan selvinä.

Hyundai i30 selvitti testilenkin aavistuksen pienemmällä kulutuksella. Molempien ruokahalu ylitti yhdistetyn EU-arvon: Hyundain reippaasti, Toyotan vain yhdellä desilitralla.

Sekä pakollinen liikennevakuutus että vapaaehtoinen autovakuutus ovat edullisemmat Toyotan haltijalle.

Molempien turvavarustelu on varsin kattava. Neljän turvatyynyn lisäksi autoissa on turvaverhot, lukkiutumattomat jarrut sekä ajonvakautusjärjestelmä. Molempien etumatkustajan turvatyynyn voi kytkeä pois päältä lastenistuinta käytettäessä. Mukavuusvarusteista voisi mainita ilmastoinnin, radion, ajotietokoneen, kauko-ohjatun keskuslukituksen ja neljä sähköikkunaa.

Hyundai i30 ja Toyota Auris: Harmaat kaverukset

Hyundai i30 1.6 Comfort

Mikä: Viisiovinen viistoperäinen pienemmän keskikokoluokan auto.

Mitat: Pituus 4,25 m, leveys 1,78 m, korkeus 1,48 m, akseliväli 2,65 m, tavaratila 340 l.

Moottori: 1,6 litran bensiinimoottori; teho 122 hv, vääntö 154 Nm. 5-portainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 11,1 s.

Huippunopeus: 192 km/t.

Kulutus: (valmistajan ilmoitus/koeajo) 6,2/7,1 l.

Hinta: 21.990 euroa, vertailuauto lisävarustein (metalliväri, kevytmetallivanteet ja roiskeläpät) 22.973 euroa.

Toyota Auris 1.6 Dual VVT-i Linea Sol

Mikä: Viisiovinen viistoperäinen pienemmän keskikokoluokan auto.

Mitat: Pituus 4,22 m, leveys 1,76 m, korkeus 1,52 m, akseliväli 2,60 m, tavaratila 354 l.

Moottori: 1,6 litran bensiinimoottori; teho 124 hv, vääntö 157 Nm. 5-portainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 10,4 s.

Huippunopeus: 190 km/t.

Kulutus: (valmistajan ilmoitus/koeajo) 7,1/7,2 l.

Hinta: 23.490 euroa, vertailuauto lisävarustein (metalliväri, kevytmetallivanteet) 24.670 euroa.

KIITÄMME:
Hyundaissa parempaa:

+ Ohjaus

+ Takatilat kahdelle

+ Takuu

Toyotassa parempaa:

+ Takatilat kolmelle

+ Ajovalojen pesimet vakiona

+ Merkin imago

MOITIMME:

Näitä luetaan!
  1. 1

    AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

  2. 2

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  5. 5

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  6. 6

    Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

  7. 7

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  8. 8

    Tälle Pohjois-Korean mahdille ei naura enää kukaan – NYT: 6000 hengen ”armeija” ja ”lähes täydellinen ase”

  9. 9

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  10. 10

    Sieppaaja kertoi Afganistanissa vangitun perheen isälle Trumpin noususta presidentiksi – ”Ei käynyt edes mielessä, että hän olisi voinut olla vakavissaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  3. 3

    Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

  4. 4

    Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

  5. 5

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  6. 6

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  7. 7

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  8. 8

    Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

  9. 9

    Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

  10. 10

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  5. 5

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

  2. 2

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  5. 5

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  6. Näytä lisää