Ilmari, Ilmo

Autot

Peugeot 308: Seuraava numero!

Julkaistu:

Peugeot 308 aloittaa ranskalaismerkin uuden mallisukupolven.

Peugeot on pysynyt pitkään uskollisena tavalleen merkitä automallinsa numeroin. Nyt alkaa uuden mallisukupolven aika ja käyttöön otetaan numero kahdeksan. Se liimataan ensimmäisenä Peugeot 307 -mallin seuraajan perään.

Peugeot 308:aa seuraavat todennäköisesti mallinimet 208, 408 ja 608.

Mallimerkinnän ensimmäinen numero symboloi sitä, että 308 kuuluu edeltäjänsä tapaan alemman keskikokoluokan autoihin. Nollan tarkoitus on ilmaista, että auto kuuluu Peugeot'n perinteiseen mallistoon.

Peugeot'llahan on kaksi erikoismalliakin, joiden numeromerkinnän keskellä on kaksi nollaa. Liukuovilla varustettu 1007 kuuluu pikkuautoihin ja 4007 on katumaasturi.

IS tutustui uuteen 308-malliin Peugeot'n synnyinseudulla Mulhousessa. Koeajolle uutukaisella ei vielä päässyt, auto vain esiteltiin lehtiväelle mahtipontisin menoin.

Mitään riemunkiljahduksia auton paljastaminen ei saanut aikaan, sillä 308 on hillitty sekoitus muuta Peugeot-perhettä. Sen muodoissa on jäljellä vielä hyvin paljon edeltäjämallia.

Uutuuden keulan muotoilu on aikaisempaa dynaamisempi, ajovalot ovat 207-mallin tapaan venytetty pitkiksi ja viisiovisen korimallin perän muodoissa on sukunäköä 407 SW -mallin kanssa. Kojelaudan muotoilu on elegantti, linjat ovat pehmeät mutta samalla sporttiset.

Peugeot 308 on akseliväliltään täsmälleen 307:n mittainen. Auton kokonaispituus on kuitenkin kasvanut 7,4 senttiä ja leveyttä on tullut 8,5 senttiä lisää. Leveämmässä autossa sisätilat ovat väljemmät.

Keski-Euroopan markkinoille Peugeot lupaa ensimmäisiä autoja loppuvuodesta. Suomeen 308 ehtinee ensi vuoden tammikuussa. Farmarimallia täällä joudutaan kuitenkin odottamaan ensi vuoden syksyyn asti.

Peugeot 308: Seuraava numero!

Mikä: Keskikokoluokan perheauto.

Mitat: Pituus 4,28 m, leveys 1,82, korkeus 1,50 m, akseliväli 2,61 m, tavaratila 348-1.201 l.

Moottorit: Neljä bensiini- ja kolme dieselmoottoria.

Hinta: Ei vielä tiedossa.

Milloin: Tammikuussa.

KIITÄMME:

MOITIMME:

Näitä luetaan!
  1. 1

    Olivia todisti hillitöntä tilannetta kuntosalilla: mies lähestyi treenaavia naisia, 21-vuotiaalta ”haiseva” vastaisku

  2. 2

    Syytös: Laura Huhtasaari plagioi osia gradustaan – yliopisto tutkii väitettä

  3. 3

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  4. 4

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  5. 5

    Väyrynen antoi täyslaidallisen Niinistölle: Työväen presidentti oli ”feikki, valeasu”

  6. 6

    HS: Työtaistelu uhkaa pysäyttää viisi vientisatamaa

  7. 7

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  8. 8

    Reino Nordin julkaisi itsestään alastonkuvan – Maria-vaimo riensi puolustamaan hämmentävää otosta: ”Otan täyden vastuun”

  9. 9

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  10. 10

    Onko ketoosi ihmeellinen pikatie laihtumiseen? ”Jätin pois hiilihydraatit – vatsavaivat helpottuivat”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  2. 2

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  3. 3

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  4. 4

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  5. 5

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  6. 6

    14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

  7. 7

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  8. 8

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  9. 9

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  10. 10

    Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

  3. 3

    Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

  4. 4

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  5. 5

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  6. 6

    Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

  7. 7

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  8. 8

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  9. 9

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  10. 10

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Olivia todisti hillitöntä tilannetta kuntosalilla: mies lähestyi treenaavia naisia, 21-vuotiaalta ”haiseva” vastaisku

  2. 2

    Syytös: Laura Huhtasaari plagioi osia gradustaan – yliopisto tutkii väitettä

  3. 3

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  4. 4

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  5. 5

    Väyrynen antoi täyslaidallisen Niinistölle: Työväen presidentti oli ”feikki, valeasu”

  6. Näytä lisää