Visa

Autot

Mitsubishi Carisma Fleet: Ehostetun Carisman valtti on nyt sopuisa hinta

Julkaistu:

Carisma Fleet on ensimmäinen uusi auto, jonka Mitsubishi on saattanut markkinoille sen jälkeen kun DaimlerChrysler hotkaisi sen autotuotannon.

Varsinaisesti uusi auto Carisma Fleet ei kuitenkaan ole. Siinä tuttu Carisma-malli on vain päivitetty parantamalla sen varustelua ja istuttamalla keulalle aikaisempaa vähäpäästöisempi moottori.

Auton korille ei ole tehty mitään, ja ulkonäöltään Carisma alkaakin olla jo vanhanaikainen.

Vakiovarusteina Fleetiin on tuotu neljä turvatyynyä, ilmastointilaite, mukavasti ryhtiä sisätiloille antava uusi istuinverhoilu sekä alumiinivanteet.

Parasta Carisma Fleetissä taitaa kuitenkin olla sen hinta. Kun muut autonvalmistajat ovat kasvattaneet keskikokoisten perheautojensa mittoja, ne ovat joutuneet myös hinnoittelemaan uutuutensa pykälää ylemmäs.

Tähän rakoon Mitsubishi iskee uusvanhalla Carismallaan. Runsaan 24000 euron hinta tarkoittaa vanhassa rahassa alle 145000:ta markkaa. Se on varsin kilpailukykyinen pyyntö.

Ei olekaan salaisuus, että Mitsubishi tavoittelee Suomessa erityisesti yritysasiakkaita. Työsuhdeautoksi Carisma Fleet saattaa olla hyvinkin houkutteleva vaihtoehto.

Moottoriuudistuksesta on koeajon perusteella vaikea sanoa mitään, koska sen merkittävin ero aikaisempaa ovat pienemmät pakokaasupäästöt. Vanhaa konetta viilattaessa moottorin ohjauselektroniikkaa ja venttiilien ajoitusta on kohennettu ja samalla sen sisäisiä kitkoja on vähennetty.

Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että 1,6 litran moottori on tämänkokoiseen autoon pieni ei liian pieni, mutta pieni. Maahantuoja on kuitenkin päättänyt, että isompaakaan ei tule.

Carismalla aikaisemmin kurvailleille Fleetin ajo-ominaisuuksissa ei ole mitään uutta. Se ei yllätä sen enempää myönteisesti kuin kielteisestikään.

Kytkinpolkimen liike koeajoautossa oli vain omituisen pitkä. Jalka piti sananmukaisesti nostaa polkimelta, jotta auton sai liikkeelle. Tavanomainen jalkaterän koukistus ei Carisma Fleetissä riittänyt.

Mitsubishi Carisma Fleet: Ehostetun Carisman valtti on nyt sopuisa hinta

Mikä se on? Jo 90-luvun puolivälissä markkinoille tulleen Mitsubishi Carisman uusi viistoperäversio.

Mikä siinä on uutta? Parantunut varustelu (mm. neljä turvatyynyä, ilmastointi ja erikoisverhoillut istuimet) ja aikaisempaa tiukemmat, vuonna 2005 voimaan astuvat EU4-päästömääräykset täyttävä moottori.

Millainen moottori se on? Mitsubishin 1,6-litraisesta moottorista kehitetty versio. Suurimmat erot aikaisempaan ovat moottorin ohjaustekniikassa ja venttiilien ajoituksessa. Moottorin teho on 103 hevosvoimaa ja vääntömomentti 141 newtonmetriä.

Kuinka se suoriutuu? Kokoisekseen kelvollisesti: nollasta sataan 12,4 sekunnissa, huippunopeutta 185 km/t ja yhdistetty kulutus 7,4 litraa sadalla. Paljonko se maksaa? 24205 euroa (144000 mk).

KIITÄMME:
+ Hinnoittelua+ Tyylikästä sisustusta

MOITIMME:
- Kytkinpolkimen pitkää liikettä

Näitä luetaan!
  1. 1

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  2. 2

    Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

  3. 3

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  4. 4

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  5. 5

    Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

  6. 6

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  7. 7

    Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

  8. 8

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  9. 9

    RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

  10. 10

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  3. 3

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  4. 4

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  5. 5

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  6. 6

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  7. 7

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  8. 8

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  9. 9

    Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

  10. 10

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  2. 2

    Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

  3. 3

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  4. 4

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  5. 5

    Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

  6. Näytä lisää