Toni, Anton

Autot

Tiehallinto torjuu kolareita keskikaiteilla

Julkaistu:

Leveäkaistateiden verkosto ei enää laajene. Tiehallinnon tavoitteena on parantaa turvallisuutta rakentamalla keskikaiteita ja ohituskaistoja päätieverkolle, eikä suunnittele uusia leveäkaistateitä.

Leveäkaistateillä on nokkakolarien vaara, koska niillä ei ole keskikaiteita.

- Leveäkaistatiet ovat jäämässä historiaan uusilla tieosuuksilla. Ne eivät paranna kaksikaistaisen tieverkon turvallisuutta, tieinsinööri Päivi Nuutinen Tiehallinnosta sanoo.

Tiehallinto innostui 1990-luvun alussa leveäkaistateistä, kun mietittiin kaksikaistaisten teiden turvallisuutta. Tavoitteena oli lisätä myös liikenteen sujuvuutta. Jonoja kertyy leveäkaistateillä vähemmän, mutta onnettomuudet eivät ole vähentyneet.

- Turvallisuustaso on sama kuin kapeammilla kaksikaistaisilla teillä. Turvallisuus ei ole huonompi, mutta ei parempikaan, Nuutinen kertoo.

Opasteilla ei
mitään tehoa

Tiehallinto on saanut palautetta, ettei leveäkaistatiellä osata ajaa oikein. Lähinnä se koetaan ongelmaksi, että ajetaan lähellä keskiviivaa.

Leveäkaistateillä pätevät samat liikennesäännöt kuin muillakin kaksikaistaisilla väylillä, eli ajetaan oikeassa reunassa.

Tiehallinto on pystyttänyt joillekin leveätieosuuksille opasteita, joissa kehotetaan ajamaan oikeassa reunassa. Tulos ei ollut toivottu.

- Tutkimme merkin vaikutusta ja totesimme, ettei sillä ole vaikutusta ajokäyttäytymiseen, Nuutinen sanoo.

Leveäkaistateitä on kritisoitu myös siitä, että ne innostaisivat holtittomiin ohituksiin. Tiehallinnon tutkimukset eivät tue väitteitä, vaan kyseessä ovat yksittäiset tapaukset.

Leveäkaistateitä
120 kilometriä

Ruotsin mallin mukaan rakennetut leveäkaistatiet ovat Suomessa harvinaisia, sillä niitä on vain 120 kilometriä.

Leveäkaistatien ajokaistat ovat 5,25-5,5 metriä leveät, joten kaistalle mahtuu kaksi henkilöautoa rinnakkain. Normaalin kaksikaistaisen tien kaistojen leveys on 3,5-3,75 metriä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  3. 3

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  4. 4

    Kommentti: Syyttömät pannaan kärsimään – AKT uhkaa pysäyttää Suomen viennin kolmenkymmenen satamatyöläisen takia

  5. 5

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  6. 6

    Onko Jokerit osa Venäjän propagandakoneistoa? Suomalaistutkijalla selvä näkemys miksi KHL:ää pelataan Helsingissä

  7. 7

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  8. 8

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  9. 9

    Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

  10. 10

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  3. 3

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  4. 4

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  5. 5

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  6. 6

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  7. 7

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  8. 8

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  9. 9

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  10. 10

    Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  3. 3

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  4. 4

    Kommentti: Syyttömät pannaan kärsimään – AKT uhkaa pysäyttää Suomen viennin kolmenkymmenen satamatyöläisen takia

  5. 5

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  6. Näytä lisää