Suomalaiskodeista löytyy jopa satojen tuhansien eurojen arvoisia aarteita – omistajalla ei ole usein aavistustakaan

Huutokauppojen asiantuntijat löytävät suomalaiskodeista yllättävänkin arvokkaita esineita. IS pääsi mukaan kotikäynnille Tampereella.

Helena Laakso ja Dan von Koskull kiersivät Tampereella etsimässä huutokaupattavaa tavaraa.

Tampereen keskustassa asuva Suvi Niittylahti, 60, on kaukana ummikosta, kun arvotavaroista puhutaan. Hän syntyi aikanaan turkulaiseen perheeseen, jossa rakastettiin kauneutta ja arvostettiin osaamista.

Niittylahden vanhemmat keräsivät taidetta ja muita arvoesineitä. Tytär on jatkanut perintöä.

Mutta joskus tulee aika luopua. Ei nyt kerralla kaikesta, mutta vähitellen ainakin osasta omaisuutta, jota Tampereelta kodin löytäneelle suvulle on vuosikymmenten mittaan kertynyt.

Max Salmen Arvoituksinen uni viettää viimeisiä hetkiään Suvi Niittylahden kodin seinällä.

Nyttemmin keräilijäperheen isä on kuollut ja yli 90-vuotias äitikin muuttanut vastikään takaisin Turkuun palvelutalon asukkaaksi.

Niinpä Niittylahti kutsuu apuun tutun huutokauppatalon, Stockholms Auktionsverkin. Kyläily järjestyi keskiviikkona, jolloin huutokaupan asiantuntijat saapuivat Tampereelle tekemään kotikäyntejä Helsingin toimipisteestään.

Stockholms Auktionsverkin taideasiantuntijalle Helena Laaksolle keräilijäsuku on tuttu. Laakso odottaa tapaamista innolla, sillä Suvi Niittylahti on vihdoin kertonut voivansa luopua eräästä aarteestaan, loimaalaisen taiteilijan Alpo Jaakolan (1929–1997) varhaiskauden maalauksesta Ihmeelliset lasipallot.

Kolmas kerta toden sanoo! Helena Laakso saa Alpo Jaakolan teoksen Ihmeelliset lasipallot vihdoin Stockholms Auktionsverkin myyntilistoille.

– Näin sen ensimmäisen kerran monta vuotta sitten, kun kävin Suvin vanhempien kotona Keskustorin kupeessa. Häkellyin, enkä saanut silloin silmiäni teoksesta! Toisen kerran näin sen Suvin äidin luona Tammelassa, Laakso kertoo ennen kuin painaa Niittylahden ovisummeria Puutarhakadulla.

Äiti jätti Jaakolan tyttärelleen Tampereelle.

– Äiti osti taulun joskus 60-luvun taitteessa ennen kuin oli edes naimisissa. Hän hullaantui siihen täysin. Tauluun meni koko kansakoulunopettajan kuukausipalkka, Niittylahti tietää.

– Sain äidiltä nyt luvan laittaa Jaakolan myyntiin. Äiti tietää hyvin, ettei täällä ikuisesti olla.

Ihmeelliset lasipallot kävi taulun tauksen perusteella esillä kolmessa näyttelyssä vuonna 1959.

Laakson tehtävä on arvioida, mitä taulusta voisi huutokaupassa saada.

– Jaakolaa myydään yleisesti noin 600 eurolla. Tämä on kuitenkin museoluokan taulu. Provenienssi lisää sen arvoa, Laakso selvittää.

Provenienssi? Anteeksi mikä?

– Tieto taulun vaiheista, Laakso selventää.

Sitä löytyy taulun taustasta, minne liimatut paperilaput paljastavat teoksen olleen esillä kolmessa näyttelyssä valmistumisvuonnaan 1959. Vielä silloin Jaakola ei ollut niin sanotusti iso nimi.

Sen jälkeen Ihmeellisiä lasipalloja on saanut ihailla vain Niittylahtien kodin eteisessä. Suuren yleisön näkökulmasta kyseessä on siis harvoin nähty helmi.

– Tästä voi saada jopa 2 000–3 000 euroa, Laakso miettii.

Birger Kaipiaisen Paratiisi-sarjan lähtö antaa astiakaappiin tilaa.

Niittylahti on miettinyt ennakkoon, mistä kaikesta voisi luopua. Ainakin pari taulua, yksi puuveistos ja yksi astiasto, muotoilija Birger Kaipiaisen (1915–1988) Paratiisi-sarja.

Astiaston Niittylahti on koonnut valmiiksi pöydälle. Stockholms Auktionsverkin designin ja taidekäsityön asiantuntija Dan von Koskull arvioi, että astioita kannattaa myydä joko yksittäin tai pieninä setteinä.

– Näistä voisi saada yhteensä 600–800 euroa, von Koskull sanoo.

Kaksikon matkaan lähtee ennalta kaavailtujen arvoesineiden lisäksi yksi yllätys.

– Kiinnitin heti huomiota messinkiseen lamppuun, joka oli tuossa tuolin alla. Se on tarpeeksi iso, laadukas, materiaaleista ei ole säästetty, yksinkertaiset muodot. Tynellmäinen, muttei kuitenkaan Tynelliä. Todennäköisesti 50-luvulta, von Koskull innostuu.

Dan von Koskull ihastui messinkiseen valaisimeen, jonka hän bongasi lattialta tuolin alta.

Paavo Tynell (1890–1973) oli muotoilija, jonka valaisimia myydään huutokaupoissa jopa kymppitonnien hintaan. Von Koskullin haasteena on seuraavaksi selvittää valaisimen valmistaja.

– Tuo menee huutokaupassa yli tonnilla. Kerran yhden asunnon nurkassa oli kaksi Tynelliä. Ne myytiin kauhealla hinnalla, von Koskull muistelee.

Aina ei asiantuntijakaan voi arvata taideteosten, korujen, kellojen ja muiden esineiden arvoa. Sekä Laaksolla että von Koskullilla on noin 20 vuoden ura alalla, ja yllätyksiä tulee aina vastaan.

Tarinoita riittää. Kerran Laakso löysi vanhan helsinkiläismiehen kotoa taulun, joka paljastui merimaalauksistaan tunnetun venäläisen Ivan Aivazovskin (1817–1900) varhaisteokseksi.

– Laitoimme lähtöhinnaksi 40 000 euroa. Lopulta taulu myytin 400 000 eurolla, Laakso kertoo.

Dan von Koskull ja Helena Laakso kulkivat yhden päivän ajan tutustumassa yksityiskotien aarteisiin Tampereella.

Asiantuntijat korostavat, että koskaan ei voi tietää, mitä mistäkin löytyy. Keskustan arvoasunto voi olla täynnä rihkamaa, mutta lähiön halvannäköisessä yksiössä voi odottaa jättipotti.

– Hauskimpia kotikäyntejä ovat sellaiset, jotka tuottavat iloisen yllätyksen myös omistajalle. Tällä viikolla kävin Helsingissä yhdessä autotallissa, josta lähti mukaan 18 taulua. Yhden arvo on noin 100 000 euroa, toisen 40 000, Laakso kertoo.

– Kerran asukas oli pakannut tavaroita kirppikselle menevään laatikkoon. Kysyin, voisinko kurkistaa sinne. Laatikossa oli Fabergén valokuvakehys. Se myytiin 14 000 eurolla, von Koskull muistaa.

On myös ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä, mitä huutokaupan asiantuntijoille kannattaa esitellä.

– Mummo on voinut sanoa jälkeläisilleen, että joku hänelle rakas esine on myös rahallisesti arvokas, mutta ei sitä lopulta sitten olekaan, Laakso kertoo.

– Usein kysymmekin, että voimmeko kurkistaa myös komeroihin. Monesti on käynyt niin, että se oikeasti kiinnostava esine onkin jossain piilossa – eikä suku ole tiennyt sen arvosta mitään.

Max Salmen Arvoituksellinen uni on ollut lainassa Turun taidemuseon näyttelyssä syksyllä 1993. Teos on Helena Laakson mukaan poikkeuksellisen suuri Salmen työksi. Hinta noussee yli 2000 euron.

Kotikäynneille on varattu aikaa normaalisti tunti. Laaksolla ja von Koskullilla alkaa olla kiire. Aika paketoida arvotavarat, joihin kuuluvat myös Max Salmen (1931–1995) maalaus Arvoituksellinen uni ja Mauno Hartmanin (1930–2017) puuveistos.

– Ikävä puoli näissä kotikäynneissä on se, että lopulta pitää aina hoputtaa, von Koskull sanoo.

Tukholmassa 1674 perustetun, mutta vasta 2017 oman Suomen yksikkönsä Helsinkiin avanneen maailman vanhimman huutokauppatalon kaksikko jatkaa matkaa pakettiautollaan. Kymmenen sovitun kotikäynnin päivä ei ole kello 13 maissa vielä puolivälissäkään.

Seuraavana päivänä Laakso kertoo, ettei Tampereella tehty päivän aikana mitään hätkähdyttäviä löytöjä.

– Normaali saalis, lähinnä sisustukseen liittyvää online-esineistöä modern-huutokauppaan. Helsingissä oltiin illalla puoli yhdeksältä. Ollaan oikein tyytyväisiä.

Messinkisen valaisimen arvoitus ratkesi seuraavana päivänä. Muotoilija on saksalainen Christian Dell (1893–1974). Lähtöhinta asettunee 800 euroon.

Tässä Mauno Hartmanin puuveistoksesta ei löydy teoksen nimeä. Dan von Koskullin mukaan sen arvo liikkuu joka tapauksessa noin 500–700 eurossa.

Niittylahden ja Muska-kissan asunnossa on nyt vähän enemmän tilaa. Silti monenlaista taulua, kippoa ja muuta erikoisuutta vielä rittää.

– Aikanaan mietin, etten ikinä luovu Salmesta enkä Hartmanista koskaan. Mutta pian on edessä muutto pienempään asuntoon.

Luopumisen tuska on kova.

– Vähän kuin avioero, Niittylahti kuvaa suhdettaan kaikista rakkaimpiin esineisiin.

Toki ne voi vielä ostaa huutokaupasta takaisin...

Löytyykö kodistasi yllättäviä aarteita – lue vinkit!

  1. Älä vie tavaraa ensimmäisenä kaatopaikalle tai edes kirpputorille, jos et ole varma niiden arvosta. ”Moni voi pitää jotain vanhaa astiastoa todella arvokkaana, mutta lopulta arvokas voikin olla keittiön tuoli tai vanha valaisin nurkassa”.

  2. Lähetä esineistä valokuvia asiantuntijalle, mieluiten sähköpostitse. ”Ei tarvitse jokaista esinettä kuvata erikseen. Voit laittaa esineitä vaikka pöydälle ja kuvata enemmän kerralla”.

  3. Anna kotiisi tulevan asiantuntijan kurkistaa myös kaappeihin.

Vinkit ja sitaatit: Stockholms Auktionsverkin taideasiantuntija Helena Laakso.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?