Yksinkertainen kikka viilentää huoneen helteellä – energia­talouden professori neuvoo

Läkähdytkö kuumuuteen? Tiloja voi viilentää helpoin kotikonstein.

27.6. 10:45

Energiatalouden professori Esa Vakkilainen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta neuvoo asettelemaan kostean pyyhkeen tuulettimen eteen tai viereen.

Jotta pyyhe saadaan kuivumaan, tarvitaan lämpöä. Sitä mukaan kun vettä haihtuu, vesi imaisee mukaansa lämpöä. Tuuletin puhaltaa tiloihin viileältä tuntuvaa ilmaa.

– Voi myös laittaa tuulettimen eteen kulhollisen jääpaloja.

Jos käyttää ilman viilentämiseen pyyheliinaa, Vakkilainen neuvoo panemaan pyyheliinan alaosan saaviin, jossa on vettä. Liina imee saavista itseensä vettä.

– Silloin ei tarvitse olla koko ajan kastelemassa pyyhettä.

  • Katso oheiselta videolta neljä vinkkiä tuulettimen käyttöön.

Tilojen viilentämisessä tehdään Vakkilaisen mielestä yleensä sellainen perusvirhe, että kuumilla keleillä ihmiset alkavat innokkaasti tuulettaa ja pitävät ikkunoita auki.

Ilmavirta jäähdyttää. Kun ihminen tuntee ilman liikkuvan iholla, hänestä ilma tuntuu kylmemmältä.

Vakkilainen muistuttaa, että jos ulkona on kuumempaa kuin sisällä, ikkunoita ei kannata pitää auki.

– Huoneen lämpötila vain nousee.

Tiloja tuuletettaessa olisi syytä miettiä, missä on viileämpää ilmaa.

Varjossa on viileämpää kuin auringossa. Tuuletettaessa olisikin paras pitää auki varjon puolella olevia ikkunoita.

– Päivän kuluessa tuuletusta joutuu muuttamaan ja korjaamaan, koska aurinko kiertää.

Rakennukset varastoivat lämpöä. Tärkeintä on Vakkilaisen mielestä tuulettaa silloin, kun on viileintä.

– Kannattaa tuulettaa voimakkaasti illalla ja aamulla, ja kaikkein kuumimman keskipäivän koettaa olla tuulettamatta.

Jos ulkona on +30 astetta, huoneiden tuulettaminen ei tuo helteisiin helpotusta.

Markkinoilla on erilaisia jäähdytyskoneita. Ne puhaltavat sisältä ulos kuumaa ilmaa ja ottavat ulkoa korvaavaa ilmaa.

Niiden käytössä pitäisi Vakkilaisen mukaan miettiä, mistä korvausilma tulee. Korvausilma pitäisi saada mahdollisimman varjoisasta paikasta.

– Jos työntää parvekkeen ovesta ulos kuumaa ilmaa ja ottaa viereisestä ikkunasta korvausilmaa, ei se muuta tee kuin lämmittää kämppää.

Kuumalla ilmalla pitäisi Vakkilaisen mielestä muutenkin miettiä kodinkoneiden käyttöä.

Hellaa, uunia, pyykinpesukonetta ei ole hyvä käyttää päivän kuumimpaan aikaan. Ylimääräistä energiaa menee laitteen jäähdyttämiseen.

Vakkilaisen neuvoo nykäisemään jääkaapit ja pakastimet hieman seinästä ulos. Pitäisi tarkastaa, että laitteiden takana on ilmarako.

– Jos ilma ei kierrä, laite tekee tuplatyötä, jotta saadaan lämpö pois. Silloin se kuluttaa enemmän sähköä ja tuottaa enemmän lämpöä rakennukseen.

Monen kesän hittituote on ollut vettä haihduttava ilmanviilennin.

Se ei vaadi ulos ohjattavaa poistoputkea. Toiminta perustuu laitteessa olevaan vesisäiliöön. Se puhaltaa viileää vesihöyryä huoneilmaan.

Samalla idealla toimivan viilentäjän voi tehdä kotikonstein Esa Vakkilaisen vinkeillä.

Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 18.6.2020.

Millaisia kikkoja sinulla on asunnon viilentämiseen helteellä? Kommentoi alle!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?