Joskus jokin asia vain tuntuu yksinkertaisesti oikealta. Niin kävi Turussa asuville Emmi Pärnille ja Sami Lehtiselle, kun he olivat katsomassa Naantalin asuntomessualuetta kaksi vuotta sitten elokuussa.
– Unelmamme ei ole koskaan ollut rakentaa omakotitaloa. Kuitenkin sillä hetkellä, kun tulimme tänne, tajusimme, että rakennamme tänne talon. Olemme olleet aina aika nopeita liikkeissämme, Pärni kertoo.
Sami Lehtinen ja Emmi Pärni ihastuivat messualueeseen ensisilmäyksellä. Taustalla näkyy Balilta tuotu surffilauta.
Nopeita he olivat myös seuraavina päivinä. He tapasivat arkkitehdin maanantaina ja ottivat yhteyttä Naantalin kaupunkiin. Silloin selvisi, että viimeiset tontit jaetaan perjantaina eli aikaa hakemuksen tekoon oli neljä päivää.
– Meidän talo on siis piirretty neljässä päivässä, vaikka toki viilauksia on tehty sen jälkeenkin. Arkkitehdillä oli lomaviikko, mutta hän siirsi sitä meidän takiamme.
”Olemme olleet pitkiä pätkiä Balilla, ja tuli tunne, että voisimme kokea samanlaisia onnellisia hetkiä täällä.
Kumpikaan heistä ei ole kotoistin Naantalista. Lehtinen on kotoisin Turusta, jonne myös Pärni muutti kuusi vuotta sitten Helsingistä. Hän myöntää jopa kipuilleensa muuton takia. Naantalin Luonnonmaa ei aiheuta kipuilua.
– Meille tuli olo, että voisimme olla täällä onnellisia. Olemme olleet pitkiä pätkiä Balilla, ja tuli tunne, että voisimme kokea samanlaisia onnellisia hetkiä täällä. Onnellisten saarelta toiselle, kuten sanomme.
Talon nimi on ”Betoniviidakko”, joka viittaa Bali-vaikutteisiin.
Bali on seurannut mukana uuteen taloon, sillä sisustukseen on otettu tiettyjä sinne tyypillisiä elementtejä.
”Onnellisuus ei ole kiinni neliöiden määrästä.
– Tällainen betonilattia on siellä monessa paikassa, ja halusimme ehdottomasti sen tänne. Myös Samin siellä teettämä surffilauta on täällä mukana.
– Bali on meille kuitenkin enemmän elämäntapa ja asenne. Se on avannut silmät kaikkein tärkeimmälle eli sille, että onnellisuus ei ole kiinni neliöiden määrästä. Perhe muodostaa kodin, ja siksi olemme halunneet karsia kaiken ylimääräisen pois.
Minimalistisuus näkyy ehkä rajuimmin ovien määrässä. Ainoastaan 2- ja 4 -vuotiaiden lasten huoneissa ja pesuhuoneessa on ovet.
– Siinä mielessä tämä ei ole perinteinen perhekoti, että meillä on vain kolme sisäovea. Meidän makuuhuonekin aukeaa olohuoneeseen. Moni voi kauhistella päätöstämme, mutta se on meidän näköinen ratkaisu.
Aikuisten makuuhuoneessa ei ole lainkaan ovia.
Koti on pyritty rakentamaan ja sisustamaan pitkäjänteisillä ratkaisuilla.
– Käytämme laadukkaita materiaaleja, ja ne on valittu niin, että tykkäisimme niistä myös 20 vuoden päästä.
Mikä oli suurin asia, mikä vakuutti teidät alueesta?
– Tämä on ristiriitainen vastaus ihmiseltä, joka rakastaa kerrostaloasumista, mutta ympäröivä luonto teki todella ison vaikutuksen. Lisäksi meri, joka on meille todella tärkeä asia, on ihan tien päässä, Pärni sanoo.
Luonto on läsnä joka puolella.
Vaikka perheen talo alkaa pihaa lukuun ottamatta olla valmis, he pääsevät luonnollisesti muuttamaan vasta messujen jälkeen elokuussa.
– Odotamme kovasti muuttoa mutta tajuamme pelin hengen ja että siihen on vielä aikaa. Koti tästä tulee vasta sitten, kun pääsemme muuttamaan.
Pärni myöntää, että pariskunta suhtautui alussa ehkä vähän sinisilmäisesti rakentamiseen eikä tiennyt mitä se tarkoittaa. Hän on ylpeä koko perheestä, että projekti on nyt lähes maalissa.
– Ehkä käymme ennen muuttoa Balilla vähän nollaamassa, hän nauraa.