Tiilipintoja, raakaa puuta ja maalattuja materiaaleja. Mansardikatto, joka kurottaa korkeuksiin. Alakerrassa kolmen metrin huonekorkeus.
Kuvataiteilija ja kuvataiteen lehtori Lotta-Pia Kallio asuu Lounais-Suomen Salossa talossa, joka kiinnittää huomion jo kaukaa. 1920-luvulla rakennettu hirsitalo on ollut koti niin monille, että vielä nykyäänkin ihmiset poikkeavat sen pihamaalle muistojaan jakamaan.
Kallio muutti taloon jo yli kolmekymmentä vuotta sitten, kun nuori kuvataiteen opiskelija bongasi miehensä kanssa sanomalehdestä kiinnostavan myynti-ilmoituksen. Tuolloin talo oli pienkerrostalo, josta oli myynnissä keittiön ja kahden huoneen kokonaisuus.
”Mieheni järkyttyi niin, että olisi halunnut kääntyä heti pois.
Ennen kaikkea Kallioiden huomio kiinnittyi huoneiston edulliseen hintaan.
– Mietimme, miten täältä oli mahdollista saada jotakin niin edullisesti. Hinta oli 120 000 markkaa, Kallio muistelee.
Vanha hirsitalo on ollut Kallion perheen omistuksessa vuosikymmeniä. Aluksi perhe omisti siitä vain osan.
Asuntonäytössä paljastui, että koti oli värikkäässä, 70-luvun kunnossa. Kuosit kirkuivat oranssia, lattialla oli kokolattiamatot.
– Mieheni järkyttyi niin, että olisi halunnut kääntyä heti pois. Minua kuitenkin kiehtoivat asunnon mittasuhteet, alkuperäiset keittiönkaapit ja valo, joka kulki huoneiston läpi.
Nuoripari päätyi solmimaan kaupat, ja siitä alkoi perheen matka vanhojen talojen ja jatkuvan remontoinnin maailmaan.
Nykyään neljästä eri huoneistosta koostunut talo on perheen yksityisomistuksessa. Oviaukkoja on avattu, ja tila on yhtenäinen kokonaisuus.
Hirsitalossa on 160 asuinneliötä, kaksi kerrosta ja seitsemän huonetta. Kotia asuttavat tällä hetkellä isän ja äidin lisäksi kaksi teini-ikäistä lasta. Yksi lapsista on muuttanut pois kotoa.
Hirret saavat näkyä. Talo on täynnä vanhoja esineitä, kuvataidetta ja elämää nähneitä huonekaluja.
Kylpyhuoneeseen on haettu inspiraatiota Eliel Saarisen Hvitträskiin suunnittelemasta kylpyhuoneesta vuodelta 1903.
On oikeastaan sattumaa, että talon kaikki huoneistot ovat nyt yhden perheen. Kerran asuntokaupoille päädyttiin rappukäytävässä, kun huoneiston entiset omistajat päätyivät kauppaamaan osuuttaan Kalliolle. Silloin elettiin vuotta 2000.
– Viimeisen huoneiston ostimme vuonna 2011, kun yläkerrassa oli sattunut vesivahinko.
Ensin laminaatteja, sitten aitoja luonnonmateriaaleja
Vuosien aikana koti on muuttunut täysin. Kun Kallio toi muuttokuormansa paikan päälle ensimmäisen kerran, uusilla asukkailla oli kiire peittää 70-luvun remontin jäljet, kuten kirkkaat värit ja kokolattiamatot.
Keittiö on kodin sydän, jonne kaikki tuppaavat kokoontumaan.
Ajalle tyypilliseen tapaan remontoijat päätyivät 90-luvun suosikkimateriaali laminaattiin. Seinät peitettiin kipsilevyillä.
Sittemmin päätös alkoi harmittaa, vaikka ymmärrystä entiselle minälle löytyykin.
– 90-luvulla ei ollut olemassa korjausapteekkeja ja samaa tietoa kuin nykyään. Sen varassa oltiin, mitä rautakauppiaat kertoivat, Kallio sanoo.
Mitään peruuttamatonta pariskunta ei ensimmäisessä pintaremontissa kuitenkaan tehnyt, sillä vanhat ikkunat ja pönttöuunit jäivät sille sijoilleen. Sittemmin he ovat repineet laminaatit ja kipsilevyt pois. Tilalla on vanhaan taloon paremmin sopivia, aitoja luonnonmateriaaleja.
– Aiemmin ajateltiin, että asioiden tulee olla siistejä, kiiltäviä ja ennen kaikkea käytännöllisiä. Epätäydellisyyttä ei siedetty. Mutta kun laminaattiin tulee ensimmäisen kerran kolhu, se on siinä. Aidot materiaalit sen sijaan kuluvat kauniisti, Kallio selittää.
Purkamisen yhteydessä perhe on tehnyt kotoa myös kiinnostavia löytöjä.
”Tuntui kuin seuraisin elokuvaa.
Lattian alta ja yläkerran välipohjasta on löytynyt iso kasa vanhoja kirjeitä, kenkiä, kuitteja ja lyhytaikaiseen luotonantoon tarkoitettuja vekseleitä. Historiallisten asiakirjojen löytyminen oli hieno hetki. Kallion sydän sykähti: tuntui hienolta olla osa asukkaiden ketjua.
– Meitä asuu täällä neljä, mutta aikoinaan yhdessä huoneessa saattoi asua viisi ihmistä. Elämä talossa on ollut aivan erilaista. Esimerkiksi pesulla ja vessassa käytiin ennen vanhaan pihan perällä.
Erityisesti lattian alta löytyneet kirjeet ovat koskettaneet Kalliota.
Lattian alta löytyi vanhoja kirjeitä, jotka paljastivat yhtä sun toista talon vaiheista.
Talossa on järjestetty huutokauppa maaliskuussa 1921, rakennusmestari Karl Anton Nybergin kuoleman jälkeen.
Niiden avulla on paljastunut, että taloa ei suinkaan rakentanut salolainen rakennusmestari Karl Anton Nyberg, kuten perhe aiemmin luuli, vaan hänen veljensä Evert Nyberg. He rakensivat alueelle paljon uutta.
”Talostamme löytyi nipuittain velkakirjoja ja kuitteja.
– Kirjeistä selvisi, että veljesten raha-asiat ovat olleet moneen otteeseen sekaisin. Välillä veljet ovat riidelleet keskenään, kunnes on taas sovittu. Talostamme löytyi nipuittain velkakirjoja ja kuitteja, joista tuli olo, että ne on tarkoituksella jätetty piiloon.
Keittiössä on rouheaa tiilipintaa ja maalattuja kaapinovia. Talosta löytyneistä kuiteista ja tapetinpaloista on sommiteltu välitilaan kollaasi.
Lotta-Pia Kallio kiinnostui talon kirjeistä niin kovasti, että hän etsi tietoa myös Kansallisarkistosta. Digitoiduista lehtileikkeistä löytyi lisää mainintoja Nybergeistä.
– Lehdissä saatettiin ilmoittaa, että jostakin oli löytynyt sormus, jonka sai hakea taloltamme. Välillä talossa asuneilta oli kadoksissa lammas. Koko draaman kaari tuli kirjeistä ja lehtileikkeistä esille.Tuntui kuin seuraisin elokuvaa.
Asukkaista on hienoa olla osa tarinan tarinaa.
– Täytynee piilottaa tänne vanhojen papereiden oheen jotain tarinaa itsestä, ehkä tämä lehtijuttu.
Kodin ei tarvitse olla täydellinen
Jos talon historia on yllätyksellinen, sitä on myös sen nykyinen sisustus. Siellä täällä on esineitä, jotka kantavat mukanaan tarinoita.
Kallion suosikki on 1920-luvun kirjoituskone, joka muistuttaa omasta lapsuudesta. Isänisän Länsi-Suomen toimituksesta ostama kirjoituskone toimi opettajana työskentelevän äidin kotikoneena, ja Kallio muistaa yhä, kuinka näppäimistön ääni kaikui lapsuudenkodissa.
Nyt esine on kodin kaunistus, joka tuo hymyn huulille.
Kallio on pelastanut aarteita myös purkutavarakirpputoreilta. Työhuoneessa sijaitsee vanha palvelijanhuoneen pesukaappi lavuaareineen. Toisaalla on vanha näyttämövalaisin, joka toimii nykyään lukuvalona.
Jopa kodin viherkasvit ovat nostalgisia. Olohuoneen tyräkki on isoenon vanha, ja toisaalla sijaitsee mummon vanha kaktus. Keittiön kultaköynnöksen pistokkaat on saatu työpaikalta.
”Ensimmäisen antiikkikelloni ostin jo kymmenenvuotiaana.
Ei yllätä, että Kallio on harrastanut vanhoja esineitä koko ikänsä.
– Perin harrastuksen vanhemmiltani. Ensimmäisen antiikkikelloni ostin jo kymmenenvuotiaana.
KalliO on vaihtanut kodin sisustusta lasten kasvun myötä kirkkaista väreistä kohti hillitympää väriskaalaa.
Sisustamisessa apuna toimii kuvataiteilijan työ.
– Samalla tavalla kuin rakennan kuvaa, rakennan myös huoneita kokonaisuuksiksi.
Vanhan talon henkeen kuuluu, että seinät ovat vinoja ja lautalattioissa on elämän jälkiä. Tässä talossa lattian naarmu ei kuitenkaan ole virhe.
Elämä ei ole koskaan täydellistä, joten kodinkaan ei tarvitse olla, Kallio toteaa.
– Ihmiset tekevät kodeistaan kliinisiä, vaikka käymme lomillakin paikoissa, jotka kiinnostavat meitä nimenomaan kerroksellisuuden ja ajan patinan takia.
Inspiraatiota kotiinsa Kallio hakee kirjoista, valokuvista tai nettisivujen kuvista, joissa on oikeanlainen tunnelma. Se syntyy kiinnostavista sävyistä, rinnastuksista ja pinnoista.
–Seuraan esimerkiksi maksimalisti Abigail Ahernia ja ruotsalaistaustaista Hans Blomquistia.
Näin luot kotiisi tunnelmaa:
”Tutustu sommittelun perusteisiin. Tietoa löytyy paljon, mutta parasta on kokeilla itse. Pelaa esineiden neljän elementin, koon, muodon, värin ja materiaalin, kanssa.
Hae tasapainoa, mutta ole myös valmis rikkomaan sitä. Jännitteitä voi luoda vaikka laittamalla kovia ja pehmeitä materiaaleja vierekkäin.
Jos kokonaisuus on liian harmoninen, siitä tulee tylsä. Kokeilemalla rohkeasti, oma juttu voi löytyä.”
Lotta-Pia Kallio
Erityisesti Ahern loi Kallioon uskoa aikoina, jolloin koko muu maailma tuntui konmarittavan ja karsivan kotiensa tavaroita.
”Talossa on hyvä asua jonkin aikaa ennen isoja muutoksia.
Myös Kalliota viehätti ajatus Konmari-metodin tavaratietoisuudesta, mutta oman kodin tavaroista ei juurikaan tehnyt mieli luopua. Ne hän oli valinnut huolella jo alkujaan.
Minimalismia Kalliosta ei siis tule.
– Pyrin kodissani tietynlaiseen harmoniaan, mutta niin, että meillä ei ole tylsää. Sisustus elää ja heijastelee omaa aikaansa ja talon rakennusajankohtaa.
Tärkeintä on asukkaiden mielestä se, että rakenteet ja talon kiinteät osat, ovet, huonejärjestys, pintamateriaalit, listat, helat ja mittasuhteet ovat talon historiaan sopivia.
Taloa remontoidaan myös tuleville sukupolville
Kallion perheen yli satavuotias hirsitalo on hyvä esimerkki siitä, että sama koti voi palvella eri elämänvaiheiden läpi.
Talosta on tullut perheen kaikille jäsenille tärkeä, sillä siihen on panostettu paljon omaa aikaa.
– Kodista on tullut eräänlainen harrastus ja pakkotyölaitos. Remonttia on tehty kaikki lomat ja viikonloput, Kallio sanoo ja nauraa.
”Vanhan talon tunnelman hukkaa helposti.
Työ ei ole saanut lapsia karsastamaan hirsitaloa. Päinvastoin, myös perheen nuorimmille on tärkeää, että paikasta pidetään huolta.
Kodin värimaailmaa on muutettu ajan mittaan hillitymmäksi. Kun lapset olivat pieniä, kotona oli värikkäämpää.
Muita vanhan talon ostaneita Kallio kannustaa malttiin. Vaikka tuntuisi hyvältä idealta remontoida paikka kerralla kuntoon, parempi tapa on odottaa hetki.
– Talossa on hyvä asua jonkin aikaa ennen isoja muutoksia. Näin oppii, miten taloa haluaa itse käyttää.
Kun kaikkea ei remontoi kerralla, voi talossa asua remontin aikana. Yksi huone kerrallaan ei tule valmista liian nopeaan.
– Pikaiselle remonttitahdilla voi käydä niin, että remontoi vanhasta talosta uuden. Vanhan talon tunnelman hukkaa helposti.
