Kun Petri Laaksonen saapui ensimmäisen kerran äitinsä löytämälle mökille, hänen sydämensä suli – tältä näyttää laulaja-säveltäjän Paraisilla sijaitseva kesä­paratiisi

Laulaja-säveltäjä Petri Laaksonen, 59, haaveili pitkään kesämökistä. Kun sellainen löytyi, Petri on nauttinut mökistä joka kesä. – En voisi kuvitellakaan myyväni mökkiäni.

Petri Laaksonen ei halua edes ajatella elämää ilman pitkäaikaista kesämökkiään. ”Paikan merkitys on niin suuri, että siitä on tullut osa minua ja identiteettiäni”, laulaja luonnehtii.


24.4. 10:15

– Äiti tunsi poikansa. Suorastaan sulin nähdessäni paikan. Se on jylhyydessään niin luonnonkaunis, Petri Laaksonen kertoo.

Mökki on ollut hänen kesäparatiisinsa kohta 25 vuotta. Sen löytyminen kesti, mutta oli odotuksen arvoinen.

Laaksosen perheellä tai lähisuvulla ei ollut koskaan mökkiä. Lapsena hän pääsi joskus äidin tai isän työkavereiden mökeille. Niistä käynneistä oli jäänyt ihanat muistot.

– Samoin vieraillessani aikuisena tuttavien mökeillä nautin aina luonnon läheisyydestä.

Päämökki sijaitsee jyrkän rinteen alaosassa, mutta kuitenkin rannan yläpuolella.

Parina kesänä 1990-luvun puolivälissä Laaksonen kierteli katsomassa mökkejä. Sopivaa ei kuitenkaan löytynyt. Helsinkiin muuttanut muusikko oli ajatellut sopivaksi suunnaksi synnyinseutujaan Turun lähistöllä, jotta samalla näkisi enemmän äitiä ja muuta sukua.

Ihastuin lähes meressä kiinni olevaan rantasaunaan.

Paraisten-mökin omistaja oli mielissään mökkinsä päätymisestä Laaksoselle, koska hän oli joskus käynyt vaimonsa kanssa tämän konsertissa Turussa.

– Hänestä tuntui hienolta ajatukselta, että hänen rakentamassaan mökissä saattaisi joskus syntyä uusi sävelmä.

Kesäpaikan korkeuserot luovat huikeita visuaalisia näkymiä, joita voi ihailla vuosien varrella rakennetuilla terasseilla.

Polttopuut tehdään oman tontin puista. Jokakesäinen puuha vaatii paljon aikaa.

Päämökin lisäksi tontilla on yösijana toimiva luhtiaitta, liiterin ja huussin muodostama rakennus sekä vedenrajassa oleva sauna kamareineen. Rakennukset ovat valmistuneet vuonna 1964. Tontin jyrkkyyden takia ne sijaitsevat eri tasoissa.

– Erityisesti ihastuin lähes meressä kiinni olevaan rantasaunaan. Saunan lauteilta näkyy suoraan meren ulapalle.

Kesämökki sijaitsee saaressa, jonne kuljetaan lossilla auto mukana. Lossi toimii ympäri vuoden, koska saaressa on myös vakituisia asukkaita.

Tontin korkeuserot ovat noin 30 metriä. Korkeuserot tuovat maisemaan hienoa visuaalisuutta, Laaksonen kertoo.

Rantasaunan terassi kuuluu mökin suosikkipaikkoihin. Siinä on vietetty monta iltapuhdetta ystävien kanssa.

Saunan terassilla käydään usein ne kaikista syvällisimmät keskustelut.

Auto pitää jättää omalle parkkipaikalle, josta rinne laskeutuu alas. Rinteen jyrkkyydestä huolimatta siinä ei alun perin ollut portaita, pelkästään hankalakulkuinen polku. Portaat kuten myös pari terassia Laaksonen on rakennuttanut vuosien varrella.

– Varsinkin kevään ja syksyn liukkailla oli hankalaa raahata tarvikkeita jyrkällä polulla. Tukevat portaat ovat helpottaneet käytännön elämää todella paljon.

Portaita on kaikkiaan 104.

Päämökki ei ole kovin suuri, mutta siellä on kaikki tarvittava. Suurin osa kesäpäivistä kuluu ulkosalla.

– Joka kerran alhaalta ylös asti noustessa reisissä tai pohkeissa alkaa hapottaa, vaikka olenkin hyvässä kunnossa.

Mökin entisen omistajan toive on käynyt toteen ja vieläpä monta kertaa. Kesäpaikan tunnelma on lukuisia kertoja inspiroinut Laaksosen säveltämään.

– Tietäisipä hän, kuinka monta laulua täällä onkaan tullut tehtyä.

Laaksonen täyttää elokuussa 60 vuotta. Sen kunniaksi hän on säveltänyt albumillisen uusia lauluja, joista osa on saanut alkunsa mökillä.

Syksyn juhlakiertueella kuullaan uusien kappaleiden lisäksi myös monia takavuosien hittejä kuten Euroviisuissakin menestyneet Eläköön elämä, jonka Laaksonen kirjoitti Sonja Lummelle ja Sata salamaa, jonka hän teki Vicky Rostille.

Niemen kärjessä olevan mökin edustalla aukeaa hieno merimaisema. ”Maisema on rauhoittava ja tyynnyttävä, jopa hoitava.”

Kun mökillä viime kesänä vietettiin syntymäpäiviä, ystävät alkoivat kysellä, miten tämän vuoden kuusikymppisiä juhlistetaan. Se pisti miettimään.

– Saunan terassilla käydään usein ne kaikista syvällisimmät keskustelut. Siinä olen suunnitellut myös tätä tulevaa juhlakiertuetta.

En koskaan käytä uimahousuja mökillä.

Mökillä on taajaan ystäviä käymässä.

– Tapaan mökillä paljon enemmän ystäviä kuin kotona Helsingissä.

Mökki sijaitsee sillä tapaa niemenkärjessä, ettei sinne ole naapureilla näköyhteyttä.

Rantasaunasta on sykähdyttävä näkymä merelle.

– En koskaan käytä uimahousuja mökillä. Ei uidessa tarvita mitään tekstiilejä, Petri linjaa.

Kesäisin Laaksonen viettää mökillä pari kokonaista kuukautta.

– Mökki maisemineen on oleellinen osa minua. Olen täysin juurtunut siihen maisemaan. Synnyinpaikkani Sauvo pilkottaa kaukana toisella laidalla rantaviivaa, laulaja luonnehtii.

– Tuntuu, ettei minua ole olemassakaan ilman mökkiä ja kaikkia niitä hyviä hetkiä, joita siellä on eletty. En voisi kuvitellakaan myyväni mökkiäni.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?