Helsingissä myydään 14,5 neliön yksiötä – tällainen on pikkukoti, jonka hintapyyntö on 224 000 euroa - Asuminen - Ilta-Sanomat

Helsingissä myydään 14,5 neliön yksiötä – tällainen on pikkukoti, jonka hintapyyntö on 224 000 euroa

Helsingin Eirassa myytävään pikkukotiin mahtuu uunia lukuun ottamatta kaikki tarpeellinen.

Helsingin Eirassa myydään 14,5 neliön pikkukotia. Uunia lukuun ottamatta kodissa on kaikki tarpeellinen.

16.8. 12:37

Asuin yksiössä hetken aikaa viime kesänä, kun olin remontoinut asunnon. Olen tottunut asumaan veneissä ja muissa pikkukodeissa, joten seinien läheisyys ei ahdistanut, kertoo myyjä Matti Nissinen.

Helsingin yksiössä myydään 14,5 neliön yksiötä, jonka hintapyyntö on 224 000 euroa. Ensimmäisen kerroksen pintaremontoitu yksiö sijaitsee Eirassa, Engelin aukion vieressä.

Yksiössä on parvi, jossa on nukkumatilat kahdelle. Alhaalla on tilaa sohvalle.

Yhtiönsä nimissä yksiötä myyvä Nissinen kertoo Ilta-Sanomille, että maanantaina myyntiin laitettu asunto on jo herättänyt valtavasti kiinnostusta. Yksiön neliöhinta, 15 448 euroa, ei ole ostajaehdokkaita säikäyttänyt.

– Sähköpostiviestejä on tullut lukuisia. Tämän kokoisessa asunnossa ei ole relevanttia katsoa pelkkää neliöhintaa, sillä isojakin asuntoja myydään yli 10 000 eurolla neliö. Myös käyttötarkoitusta ja pientä vastiketta katsotaan.

Asuntoon on tulossa putkiremontti vuonna 2022, jonka yhteydessä kylpyhuone uusitaan.

– Osa remontista on jo maksettu, joten yksiön osalta remontin hinta tulee olemaan maltillinen, Nissinen sanoo.

Parvea ei ole laskettu virallisiin neliöihin.

Mitä yksiöön mahtuu?

Eiran yksiöön mahtuu hieman yllättäen liki kaikki, mitä tavanomaisemman kokoisessa yksiössä on. Vain uunia ei ole, mutta esimerkiksi pyykinpesukone asunnosta löytyy.

Keittiössä ei ole uunia, mutta muut kodinkoneet kuten liesi ja mikro löytyvät.

Taloyhtiössä on lisäksi vuokrattava sauna, jonne pääsee pientä maksua vastaan. Nukkumapaikkojakin on tarvittaessa kahdelle.

– Ne sijaitsevat parvella, jota ei ole laskettu virallisiin neliöihin, Nissinen sanoo.

Nimenomaan toiminnallisuutensa vuoksi Nissinen uskoo, että asunnolle voi löytyä monenlaisia ottajia. Yksiö voi hänen mukaansa sopia opiskelijalle, menevälle kaupunkilaiselle tai vaikkapa työntekijälle, joka asuu muualla osan aikaa.

– Toki tämä käy myös Airbnb-operaattorille, joka haluaa hyviä tuottoja.

Ei ainoa pikkukoti

Eirassa myytävä 14,5 neliön yksiö vaikuttaa pieneltä, mutta se ei ole suinkaan pienin Helsingissä myynnissä ollut yksiö.

Toissa keväänä kerroimme Helsingin Alppilassa myynnissä olleesta yksiöstä, jossa on vain seitsemän neliötä.

Lue lisää: Helsingissä myydään 7 neliön asuntoa – edellinen asukas asui pikkukodissa 80-luvulta lähtien

Asunnon edellinen asukas viihtyi seitsemässä neliössä niin hyvin, ettei kaivannut muualle. Porista kotoisin oleva mies muutti Helsinkiin 1950-luvulla ja Alppilan-kotiin vuonna 1982.

Mies joutui muuttamaan pois vasta viimeisillä vuosillaan, kun hän sokeutui ja kuulokin heikkeni. Pikkukodin asukas menehtyi 90-vuotiaana, minkä jälkeen asunto siirtyi perinnön kautta porilaisille sukulaisille.

Eiran yksiössä ovat asuneet opiskelijat ja työssä käyvät.

Matti Nissinen kertoo, että Eiran yksiö on ollut hänen yhtiönsä hallussa vasta pari vuotta. Asunnon vuokralaistarinat ovat paljon Alppilaa tavanomaisempia.

– Vuokralaiset ovat olleet opiskelijoita tai työssä käyviä henkilöitä. Tällä hetkellä asunto on vuokrattu toistaiseksi voimassaolevalla vuokrasopimuksella.

Lue myös: Tampereella myydään 13 neliön yksiötä: ”Näen, että neliöhinta tulee olemaan lähellä 8 000 euroa”

Lue lisää: Janette asuu alle 18 neliön miniyksiössä koiran kanssa – näppärät ratkaisut saavat tilan tuntumaan paljon isommalta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?