Asuntomessujen toimivimmat kodit valittiin: ”Villa Ilta on lapsiperheen talo, jossa on mainio keittiö” - Asuminen - Ilta-Sanomat

Asuntomessujen toimivimmat kodit valittiin: ”Villa Ilta on lapsiperheen talo, jossa on mainio keittiö”

Lapsiperheen koti Villa Ilta sai kiitosta muun muassa hyvästä keittiöstään.

Työtehoseura valitsi asuntomessujen toimivimmat kodit. Lapsiperheen koti Villa Ilta oli yksi valituista.

4.8. 16:47

Kun suomalaiset lähtevät asuntokaupoille, hinta ja sijainti nousevat yleensä ykköskriteereiksi. Asunnon toiminnallisuuteen olisi kuitenkin syytä satsata yhtä lailla, sillä sama neliömäärä eri elementeillä voi merkitä aivan erilaista lopputulosta.

Asuntojen toiminnallisuus kiinnosti asiantuntijoita myös Lohjan asuntomessuilla. Messut päättyvät tämän viikon lopussa.

Työtehoseura valitsi asuntomessujen toimivimmiksi kodeiksi Villa Ilta-, Lohjan Saarenta- ja Pyörre-nimiset kodit.

Työtehoseuran tutkimuspäällikkö Minna Kuusela kertoo Ilta-Sanomille, että asunnot saivat kiitosta eri ansioista.

– Villa Ilta on maltillisen kokoinen, kompakti lapsiperheen talo, jossa kaikki toimii: keittiö on mainio, yhteiset tilat riittävän väljiä, eteisen yhteydessä vaatehuone on hyvä ratkaisu, ja erillinen saunaosasto tuo hieman yksityisyyttä, ja myös joustavuutta toimiessaan myös vierashuoneena.

Villa Iltan Instagram-sivuilla kerrotaan, että lapsiperheen kodissa on viisi makuuhuonetta ja 185 neliötä. Lisäksi talossa on erillinen saunatupa.

Pyörre-talolle kiitosta vähähiilisyydestä

Messujen parhaaksi ikäystävälliseksi kodiksi Työtehoseura valitsi Lohjan Saarennan. Sitä kiiteltiin esteettömyydestä, väljästä mitoituksesta ja muista esteettömistä ratkaisuista.

Pyörre-talon muoto on arkkitehdille haastava, mutta siitä huolimatta asuintilat soljuvat taitavasti, Työtehoseura kiittelee.

Kolmas toimiva koti oli raadin mukaan Pyörre-talo. Sen muoto on arkkitehdille haastava, mutta siitä huolimatta asuintilat soljuvat taitavasti.

– Arvostimme kodissa jo 2025 voimaan astuvan asetuksen huomioivaa kunnianhimoista vähähiilisyyttä ja kierrätysratkaisuja. On myös hyvä nähdä, että teräsrakenteellakin voi toteuttaa ekologisen ratkaisun, eikä vain puurakenteilla, Kuusela kertoo.

Messujen parhaaksi ikäystävälliseksi kodiksi Työtehoseura valitsi Lohjan Saarennan.

Saarekkeille kiitosta

Työtehoseura teki valinnat tarkastelemalla erityisesti kotien arkisia toimintoja, kuten esteettömyyttä, asuttavuutta, viihtyvyyttä, turvallisuutta ja kunnossapitoa, Asuntomessut kertoo tiedotteessa.

Lisäksi tarkasteltiin muuntojoustavuutta. Muuntojoustavuus tarkoittaa nimensä mukaisesti kodin eri tilojen muuttumista asukkaiden tarpeita vastaaviksi. Sama tila voi toimia eri käyttötarkoituksessa.

Keittiöiden tarkastelussa kiinnitettiin huomiota kalusteiden ja kodinkoneiden ergonomiseen sijoitteluun sekä lasku- ja työpöytätasojen riittävyyteen. Kiitosta arvioijilta sai useimmista messukeittiöistä löytyvä saareke.

Haussa toiminnallinen koti? Muistilista kodinvaihtajalle

Kiinnostaako koti, jossa toiminnallisuutta on mietitty tarkoin? Työtehoseuran tutkimuspäällikkö Minna Kuusela kehottaa kiinnittämään huomiota erityisesti seuraaviin asioihin:

Tarkoituksenmukainen pohjaratkaisu

Miten eri tilat on kodissa sijoitettu?

Sijaitseeko wc tarpeeksi lähellä? Miten kuljetaan keittiöön? Olisi hyvä, ettei ostoskasseja tarvitsisi kantaa koko asunnon läpi tai oleskelutilojen kautta.

Tilojen monikäyttöisyys

Säilytystilojen määrä

Monissa uusissakin kohteissa on todella vähän säilytystilaa.

Riittävä väljyys

Riittävä väljyys on edellytys esteettömälle kodille.

Luonnonvalon määrä

Keittiön toimivuus ja sopiva koko

Pikkukeittiö ei riitä, jos harrastat leipomista ja isoja ruokajuhlia. Kiinnitä huomiota myös pintojen helppohoitoisuuteen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?