Kunniamerkkien ja pinssien rahallinen arvo voi yllättää - Asuminen - Ilta-Sanomat

Löytyykö vintiltä tällaisia sotamuistoja? Rahallinen arvo voi yllättää

Löytyykö isoisän jäämistöstä vanhoja kunniamerkkejä tai muuta sota-ajan tavaraa? Niillä voi olla huomattavaa rahallista arvoa.

Kunniamerkit ja militaria ovat suosittuja keräilykohteita.

1.7. 9:48

Kiinnostus kunniamerkkeihin ja militariaan on lisääntynyt viime vuosina. Esimerkiksi Hagelstamilla on järjestetty entistä enemmän kyseisen aihepiirin huutokauppoja.

Hagelstamin intendentti Thomas Luoma kertoo, että militarialla on vahva sotahistoriasta innostunut keräilijäkunta, joka on kiinnostunut esimerkiksi kenttäpostikirjeistä, valokuvista ja sota-aikaisista dokumenteista.

Luoma kertoo, että erilaisten vapaudenristien hinnat liikkuvat noin 100 eurosta useisiin satoihin euroihin riippuen kunnosta ja myöntökirjasta.

Niitä ei tosin yleensä myydä yksittäin.

Jos huutokaupassa ovat jonkun henkilön kunniamerkit, niitä ei pilkota osiin. Kokonaisuuden hinta vaihtelee tapauskohtaisesti.

Mannerheim-ristejä tulee myyntiin harvoin. Niitä myönnettiin sota-aikana 191 miehelle. Ristien arvo liikkuu huutokaupoissa kymmenissätuhansissa euroissa.

–Ne herättävät aina tunteita ja otsikoita. Niille ei voi sanoa eksaktia hintaa.

Luoma on pistänyt merkille, että eräät vuoteen 1918 liittyvät suojelus­kuntien merkit voivat nykyään erittäin haluttuja. Pieniä pinssejä on myyty tuhansilla euroilla.

Mielenkiintoisia ovat myös Venäjän vallan aikaiset kunniamerkit. Luoma kehuu, että Pietarissa ja Moskovassa tehdyt kunniamerkit ovat parhaimmillaan huikeaa korutaidetta.

–Niitä valmistaneet kultasepät olivat vieläpä usein suomalaisia.

Juttu on julkaistu alun perin Kotisi aarteet 2 -erikoislehdessä, josta voi lukea lisää kunniamerkkien keräilystä ja merkkien hinnoista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?